Helsingin Sanomien oikeustoimittaja Susanna Reinboth ei usko, että hänen ja hänen kollegansa Jari Aarniosta kirjoittamia juttuja olisi syntynyt, jos Helsingin Sanomien johdossa suhtauduttaisiin tutkivaan journalismiin samoin kuin Ylessä.
Reinbothin mukaan Yle-gatesta on opittavissa nimenomaan se, että toimituksen johdon ja tutkivien toimittajien kannattaa tehdä avointa ja rakentavaa yhteistyötä ja miettiä yhdessä aiheiden käsittelyä lähteiden valinnasta lähtien. Reinboth pitää erityisen outona Jääskeläisen tapaa muokata juttuja toimittajien selän takana.
Sekä Julkisen sanan neuvoston päätöksen että Olli Mäenpään raportin mukaan Ylen johto eli päätoimittaja Atte Jääskeläinen taipui pääministeri Juha Sipilän painostuksen alla muokkaamaan tätä koskevia juttuja. Reinbothin mielestä julkisuudessa olleiden tietojen valossa vaikuttaakin vahvasti siltä, että Yleisradiossa suurin tulppa tutkivien toimittajien työlle on ollut oma johto.
– Mikä voisi olla toimittajalle lannistavampaa? hän kysyy.
Reinboth on sitä mieltä, että tutkivan toimittajan juttujen näyttökynnystä ei saa nostaa kohtuuttoman korkeaksi, koska silloin moni paljastus jäisi tekemättä.
– Tämä ei silti tarkoita sitä, että saisi räiskiä mitä sattuu, vaan faktojen on oltava kohdillaan.
Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki sanoo ymmärtävänsä sekä tutkivia toimittajia että Jääskeläistä. Päätoimittajan täytyy hänen mielestään voida korjauttaa juttuja, mutta esimerkiksi siinä mennään helposti liian pitkälle, jos kielletään käsittelemästä jotain aihetta rangaistuksen uhalla.
”Tutkiva journalismi on parasta journalismia, mitä Suomessa tehdään. Siinä on kuitenkin usein vaarana, että pieni asia kasvaa itseään isommaksi.”
Yleisesti ottaen tutkivassa journalismissa molempien osapuolten on Pirttijoen mielestä tunnettava vastuunsa: päätoimittajan pitää antaa työrauha ja tutkivien journalistien pitää pää kylmänä faktojen suhteen.
– Tutkiva journalismi on parasta journalismia, mitä Suomessa tehdään. Siinä on kuitenkin usein vaarana, että pieni asia kasvaa itseään isommaksi. Se, joka jutun on ensin tehnyt, ei välttämättä syyllisty mihinkään, vaan se toinen tai kolmas siteeraaja, jolta puuttuu täysin mittakaava ja konteksti, hän sanoo.
Pirttijoen mielestä päätoimittajan nahan on kestettävä ulkopuolista painostusta. Silti päätoimittajien olisi hyvä pysähtyä useammin miettimään kunnolla, miksi joku henkilö otti yhteyttä ja olisiko toimituksen tekemisissä jotain opittavaa – vaikkei varsinainen oikaisukynnys ylittyisikään.
Yleisradiotoimintaan perehtynyt yliopistonlehtori, dosentti Marko Ala-Fossi Tampereen yliopistosta arvelee, että vielä näin nopeasti Yle-gatesta ei ole opittavissa muuta kuin se, että Julkisen sanan neuvoston kyseenalaistaminen ei ole hyväksi journalistin uralle.
”JSN:n rooli on niin tärkeä, että sitä pitäisi kritisoida muulla tavoin kuin pullikoimalla itseen kohdistuvia päätöksiä vastaan.”
– Vapaaehtoisuuteen ja läpinäkyvyyteen perustuva itsesääntelyelin on olemassa, jotta sen tilalla ei olisi esimerkiksi valtiojohtoista kontrolliorganisaatiota. JSN:n rooli on niin tärkeä, että sitä pitäisi kritisoida muulla tavoin kuin pullikoimalla itseen kohdistuvia päätöksiä vastaan, Ala-Fossi viittaa Jääskeläisen eroon johtaneeseen Helsingin Sanomissa julkaistuun kommenttiin, jonka mukaan Yle voisi erota JSN:stä.
Myös Pirttijoen mielestä tapahtumat osoittavat, miten tärkeänä JSN:ää pidetään – ja näin pitää ollakin. Hänestä JSN:n olemassaoloa ei kannata kyseenalaistaa, mutta toisaalta sen päätöksistä tulisi pystyä keskustelemaan.
Ala-Fossi arvelee Ylen tapahtumien tarjoavan tutkijoille paljon selvitettävää: kyseessä on monimutkainen vyyhti rahoitukseen, sananvapauteen ja johtamiseen liittyvistä ongelmista. Hän on sitä mieltä, että viime kuukausina esiin nousseet asiat ovat saaneet alkunsa jo kymmenisen vuotta sitten.
– Poliitikkojen ja mediayhtiöiden halukkuus laskea Ylen rahoitusta on luonut Ylen johdolle melkoiset paineet, jotka ovat ilmeisesti heijastuneet journalismiin, Ala-Fossi sanoo.
> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.