Yhä useampi lukija tulee verkkolehteen sivuovesta eikä julkaisun etusivun kautta. Siksi kunkin yksittäisen juttusivun arvo kasvaa suhteessa lehden etusivuun, katsoo Adrianne LaFrance Nieman Journalism Labin blogissa.
Sivuovi tarkoittaa tällä hetkellä etenkin hakuohjelmia ja sähköposteissa olevia linkkejä mutta yhä useammin linkkejä ja vinkkejä lukijoiden seuraamissa sosiaalisen median viestivirroissa.
Pew-tutkimuskeskuksen mukaan yhdysvaltalaisista lukijoista keskimäärin noin 36 prosenttia saa uutisensa ”hyvin usein” menemällä verkkojulkaisun etusivulle. Se on toki paljon verrattuna siihen, että Facebookin tai Twitterin suositusten kautta uutisensa löytää alle joka kymmenes. Mutta kun laskee yhteen sosiaalisen median kautta uutisnälkäänsä tyydyttävät (9 prosenttia), hakuohjelmia käyttävät (32 prosenttia) ja uutiskoostepalvelun tai -sovelluksen käyttäjät (29 prosenttia), onkin sivuovista kulkijoita kaksinkertaisesti etuoven käyttäjiin verrattuna.
Verkkolehdet kainostelivat kertoa lukijavirtalukujaan LaFrancelle, mutta sivuoven käyttäjät lisääntyvät.
Eri verkkolehtien lukijat käyttäytyvät eri tavoin. Jutun mukaan etusivulle tulee New York Timesin lukijoista noin puolet, Wall Street Journalin lukijoista alle puolet ja The Atlantic -aikakauslehden lukijoista vain noin joka kymmenes.
Haastatellut verkkolehtien edustajat ovat sitä mieltä, ettei etusivu ole tietenkään tarpeeton.
Etusivua tarvitaan muun muassa julkaisun brändin ilmentämiseksi ja se myös kuvastaa toimituksellisia linjauksia ja uutisarvotuksia. Mutta kunkin yksittäisen juttusivun arvo on yhä tärkeämpi lukijoiden kiinnittämisessä.
Ei kannata murehtia, mistä lukijat tulevat vaan mitä he tekevät tultuaan julkaisuun, sanoo The Atlanticin päällikkötoimittaja.
Suoraan juttuun tuleville lukijoille pitäisi olla tarjolla lukukokemus, joka on selkeä eikä liian rauhaton. Silti juttusivun pitäisi antaa lukijalle käsitys verkkolehden muusta sisällöstä – ja mieluusti ohjata sivuovesta tullut lukija etusivulle ja sitä kautta lehden muille sivuille. Kysymys on juttusivun ulkoasusta mutta myös juttujen rakenteista.
Yksi mahdollisuus kiinteyttää lukijasuhdetta on se, että lukija saadaan palaamaan samaan juttuun useamman kerran.
Tällaista mallia tarjoilee Matt Thompson Poynter-instituutin blogiin kirjoittamassaan jutussa. Perusajatus on, että verkkojuttua ei kannata ajatella kertakäyttötuotteena, vaan siitä voidaan rakentaa eräänlainen kestokulutushyödyke, joka pitää lukijoiden kiinnostuksen yllä pitkäänkin. Thompson esittää, että printin perinteiset pitkät juttuprojektit voisivat kukoistaa uudella tavalla verkkoympäristössä muun muassa kytkemällä lukijat mukaan.
Esimerkkinä Thompson käyttää verkkojulkaisu ProPublican juttukokonaisuutta Yhdysvaltain asuntomarkkinoita piinaavasta ulosmittausten aallosta. Projektin aluksi lehti kertoi juttuhankkeestaan ja pyysi lukijoitaan kertomaan kokemuksistaan. Toimitus otti tarkemmin selkoa kiinnostavimmista tapauksista ja teki niistä juttuja. Edelleen toimitus hahmotti ilmiön keskeisiä piirteitä ja teki näistä analyyttisia taustajuttuja. Vähitellen parivuotinen projekti on saanut lopullisen hahmonsa pitkä verkkojutun muodossa.
Thompsonin mukaan jatkuvasti täydentyvän juttuformaatin vahvuus on siinä, että jo tekoprosessi saa lukijat kiinnostumaan. Oletettavasti juttu saa lukijat myös käymään toistuvasti jutun sivulla. Ja kun juttu elää kaiken aikaa, myös tiedot siitä uusiutuvat muualla internetissä levittäen tietoa potentiaalisille lukijoille. Jutulla oli myös aivan oma Facebook-sivunsa, joka osaltaan ohjasi lukijoita juttuun ja lehteen. Juttu on saatavana myös e-kirjana ja Kindlen Singlenä.
Voi hyvin olla, että vastaisuudessa paneutuneesti tehdyt, vaativat juttuprojektit ovat niitä sisältöjä, jotka saavat verkossa liikkujat tulemaan verkkojulkaisuun (tai yhtä hyvin tablettilehteen). Pikauutisten virtaa on tarjolla kaikkialla, joten sitä varten ei tarvita käyntiä verkkolehdessä. Kunnon jutulla saa internetissä aikaan kaikuja, jotka kutsuvat alkuperäislähteelle.
Välineitä verkkotyöskentelyyn
Jos pitkä ja hidas journalismi on kehittymässä verkkolehdissä, niin ovat myös keinot nopeaan multimediauutisointiin. Brittiläinen paikallislehtiketju KM Group on tehnyt toimittajille helpoksi audio- ja videotyöskentelyn. Välineinä ovat iPhone ja SoundCloud-sovellus.
Paperi- ja verkkolehtiä ja radioasemia omistava kentiläinen julkaisija painottaa välineiden yksinkertaisuutta. Reportteri ”vain painaa oranssia nappulaa”, kärjistää toimituksen edustaja journalism.co.uk:n jutussa.
Aiemmin aineistot tuotiin kentältä toimitukseen ja sitten vasta niitä alettiin työstää. Julkaisuviive saattoi olla tunteja. Nyt materiaalit lähetetään suljetun pilven kautta heti tapahtumapaikalta toimitukseen ja muutamassa minuutissa yleisön saataville.
USAn viimeinen lehdistöneuvosto näkyy verkossa
Washington News Council WNC on viimeinen hengissä sinnittelevä Yhdysvaltain lehdistöneuvosto. Sen tapa hyödyntää verkkoa voisi kuitenkin käydä esimerkiksi muillekin. Verkkosivu on monipuolinen ikkuna journalismin itsesääntelyn kysymyksiin, sillä on oma Twitter-virta ja se on läsnä Facebookissa ja LinkedIn-palvelussa.
Uusimpana kokeiluna Washingtonin osavaltiossa – ei siis pääkaupungissa – toimiva WNC avasi muutenkin julkisen tapauskäsittelyn yleisölle myös verkossa. Kyseessä oli poikkeuksellisen hankala tapaus, jossa huonosta journalistisesta käytännöstä epäilty media ei vaivautunut millään tavalla yhteistyöhön lehdistöneuvoston kanssa. Asiasta pidettiin julkinen keskustelutilaisuus, ja myös verkkosivuston kävijät saivat ottaa kantaa ratkaisuun.
USA:n vanhin lehdistöneuvosto, Minnesota News Council, lopetti viime vuonna, ja valtakunnallinen National News Council kitui 70- ja 80-luvuilla vain kymmenisen vuotta kuihtuen kustantajien vastentahtoisuuteen. WNC sinnittelee avautumalla debattifoorumiksi ja kutsumalla etenkin verkossa yleisöä keskustelemaan journalismin laadusta ja etiikasta.
Google taputtaa selkään
Tähän on nyt sitten tultu, että Googlen pomo ottaa asiakseen lohdutella journalistista mediaa. ”Journalismin tulevaisuus voi olla ja tulee olemaan parempi kuin sen menneisyys”, sanoi Googlen uutisten ja sosiaalisten tuotteiden johtaja Richard Gingras äskettäin.
Joitakin saattaa ärsyttää, että juuri Googlesta näin taputellaan olalle, mutta asiallisesti Gingrasin puheessa oli perää. Ja miksei olisi. Google News tavoittaa viikoittain yli miljardi lukijaa.
Gingras ei niinkään antanut vastauksia kuin osoitti suuntaa kysymyksillä. Millainen on sisältöarkkitehtuuri julkaisussa, jolla ei ole numeroita, mutta rajattomasti tallennustilaa ja pääsymahdollisuuksia? Miten kehittyy kerronnan muoto välineessä, jota leimaa jatkuva päivitys? Miten voisi luoda työkulttuureita, jotka mahdollistavat jatkuvan innovoinnin? Ja niin edelleen.
Gingrasin perusviesti oli se, ettei kyse ole liiketoimintamalleista vaan perustavammasta journalistisen toiminnan uudelleen miettimisestä.
