Tilaa Lehti!

Viisi väärää tapaa tehdä verkkolehteä

Näkökulmat

Tällä kertaa kissan nosti pöydille toimituspäällikkö Petri Korhonen Taloussanomista, verkkolehdestä joka muuttui kannattavaksi vuonna 2012.

Valtaosaa suomalaisten sanoma- ja aikakauslehtien verkkosivuista tehdään väärin, vanhentuneilla työtavoilla ja olemattomilla linjanvedoilla.

Eivätkä mediatalot saati kaikki toimittajatkaan näytä tajuavan, mistä verkkoon tehdyssä journalismissa oikeasti pitäisi olla kyse.

Mikä sitten on pielessä?

 

1. Väärä luokittelu.

Ei ole olemassa erikseen verkko-, mobiili-, televisio- tai printtijournalismia. On vain hyvää ja huonoa journalismia, sekä aika paljon siinä välissä ihansama-whocares-journalismia.

Hyvä verkkouutisointi ei ole halvalla maakuntarajojen yli jaettua copy-paste-tiedotetulvaa tai uutistoimistomatskujen referointia, nimettömien toimittajien naputtelemaa tekstimassaa. Sen pitää olla persoonallista, omalla bylinellä tehtyä sisältöä.

 

2. Väärin valitut tekijät.

Online-toimituksiin on perinteisesti värvätty kokemattomimmat tulokkaat, joista parhaat armollisesti ehkä joskus pääsevät kirjoittajiksi ”oikean” lehden puolelle. Tämä on täysin päätön järjestys.

Verkko on nopein ja tavoittavin uutisväline, joten sen tekeminen kuuluisi talon kokeneimmille journalisteille:

Sellaisille ihmisille, joilla on riittävästi uutismuistia ja yleissivistystä asioiden arvottamiseen ja merkitysten oivaltamiseen.

Sellaisille, jotka näkevät että termissä ”Nazisin taistelu” on jotain pielessä.

Sellaisille, jotka osaavat ja uskaltavat kentällä kysyä niitä tyhmiä kysymyksiä ja tingata vastauksia.

Sellaisille, jotka eivät vain tyydy siihen, mitä heille tiedotteessa tai livenä väitetään.

 

3. Väärinkäsitykset ilmaisutavoista.

Kyllä, lyhyt uutissähke toimii verkossa erinomaisesti. Mutta niiden rinnalle pitää tehdä välillä myös pitkiä, syvällisiä, koskettavia, kantaaottavia juttuja. Verkossa niiden tekemistä eivät kahlehdi merkkimäärärajat.

Mikään ei estä tekemästä verkkoon lähes kaunokirjallista, myytävää tekstiä. Suomalainen LongPlay ei ole alallaan ainoa: katso vaikka samankaltaisia yhdysvaltalaissivustoja Atavist, Byliner ja Longform.

Valitettavasti väärin tehty verkko heijastuu myös painettuihin julkaisuihin. Printtilehtiä täytetään yhä yksipalstaisilla kolari-, rikos- ja viranomaisuutisilla, joita lukijat näkivät jo eilispäivänä verkosta. Näin printtilehti tekee itseään tarpeettomaksi maksaville tilaajille.

 

4. Väärät lainalaisuudet.

Uutisten ilmainen jakelu verkossa ei kannata.

Ei niin, mutta tehokkaalla verkkomediamyynnillä ryyditetty uutislehti voi silti tuottaa voittoa. Maksumuuri on monelle julkaisulle perusteltu ratkaisu, mutta sen rinnalla voi olla tiukasti rajattujen erikoisalojen lehtiä jotka menestyvät ilmaisinakin. Verkossa ei ole yhtä ainoaa oikeaa ansaintamallia.

 

5. Väärät pelkomme.

On liian helppo syyttää verkkoa siitä, että monista uutistoimituksista on tullut suolakaivoksia ja työkiire on kasvanut.

Oikeasti verkko on parasta, mitä uutisjournalismille on tällä vuosituhannella tapahtunut. Hyvin organisoitu, johdettu, linjattu ja palkattu verkkouutisten tekeminen on parhaimmillaan hauskaa, jännittävää ja huumaavaa – ihan pelkän nopeutensakin ja ajassa elämisen tunteen takia. Hienointa verkossa on kuitenkin tavoittavuus.

Teen itse paljon mieluummin Taloussanomia 700 000 eri viikkolukijalle, kuin aikoinaan printti-Talsaa 50 000 tilaajalle.

Koskaan aiemmin emme ole pystyneet journalisteina puhumaan reaaliajassa näin monelle ihmiselle yhtä aikaa – ja demokraattisesti. Verkossa jokainen lukija voi halutessaan kertoa meille uuden näkökulman uutiseemme, korjata virheitämme tai jalostaa tarinaa toiseen suuntaan. Tämä voi myös opettaa meitä yhä paremmiksi journalisteiksi ja lehdenkustantajiksi.

 

Suomen Lehdistön Kissa pöydälle -kolumnipalsta elää kesän ajan verkossa. Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: [email protected]

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.