Sulje

 Ari Heinonen

Videoista vetoapua lehdille

Ari Heinonen, dosentti, tiedotusopin lehtori Tampereen yliopistossa

Wall Street Journalin verkkolehden vasemmassa yläkulmassa on pikkuinen painike, joka avaa WSJ Live -osaston. Painike on vaatimaton, mutta sen takana oleva sisältö on aivan muuta.

Verkkolehden ”lukijalle” avautuu WSJ:n audiovisuaalinen uutismaailma: televisionomaista jatkuvaa uutisvirtaa ja uutisvideoita moninaisista aiheista, jopa dokumentteja.

WSJ ei toki ole ainoa printtimedia, joka etsii ja ainakin osin myös löytää uusia ulottuvuuksia paneutumalla kunnolla multimediaaliseen sisällöntuotantoon verkossa.

Journalism.co.uk-blogissa käytetään esimerkkinä aikakauslehtikustantajia, mutta kokemukset istuvat luontevasti myös sanomalehdille. Johtoajatus nimittäin on perusjulkaisun ja verkkovideoiden synergia.

Musiikin erikoislehti NME esimerkiksi esittää videoilla artistihaastatteluja, jotka ovat sinälläänkin kiinnostavia, mutta joiden ideana on houkutella lukijoita printtilehden pariin lukemaan artistin yksinoikeudella antama haastattelu.

Autoalan julkaisu CarBuyer puolestaan on esitellyt videoillaan, että heidän testausohjelmansa ovat päteviä. Tällä halutaan luoda uskottavuutta päätuotteelle.

Myös WSJ:n videotuotanto on epäilemättä omiaan tukevoittamaan brändin mainetta ja monipuolistamaan sitä. Se ei tyydy tekemään vain uutispätkiä, vaan julkaisee myös pidempiä videoita, jotka yltävät dokumenttien laatuun. Samoin tekee aikakauslehti Vice.

YouTubella on iso rooli, kun lehdet luovat mainetta videotuotantojen tekijänä. Esimerkiksi juuri WSJ:n Live on kuin lehden oma tv-kanava YouTubessa. Mutta YouTubeen pätee sama kuin muuhunkin sosiaaliseen mediaan – toimituksen on oltava siellä läsnä. Vice-lehdessä yksi toimittaja lukee ja vastailee katsojien kommentteihin YouTubessa.

Sekä WSJ- että Vice-videot ovat toki myös julkaisujen omilla sivuilla. Siellä ne vain jäävät muun sisällön kätköihin, koska julkaisut perimmiltään ovat verkko- ja printtilehtiä. Videot ovat eri yleisölle. Erityisesti YouTuben kautta niillä tavoitellaan ja myös tavoitetaan uutta yleisöä. Laadukas läsnäolo YouTubessa tekee perusjulkaisun tutuksi.

Liikkuva kuva tuntuu saavan paneutunutta yleisöä. Vice-lehden videoita katsotaan keskimäärin 26 minuuttia. Se on paljon verrattuna tyypilliseen verkkolehden jutun lukuaikaan.

Videoilla vastataan osaltaan myös yleisön mediankäytön muuttumiseen. Älypuhelimilla ja tableteilla videoiden seuraaminen on varsin ketterää. Videoiden seuraaminen niillä onkin jutun mukaan selvässä kasvussa. Silti pöytäkoneet vaikuttavat edelleen olevan verkkovideoiden yleisin käyttöväline.

 

Tablettiko paneutuneen lukijan väline?

Guardianin keräämien tietojen perusteella näyttää siltä, että tabletteja käytetään erityisesti ilta-aikaan ja todennäköisesti kotona. Guardianin verkkolehteä koskevat tilastot osoittavat, että käyttöhuippu osuu työstä paluun ja tavanomaisen nukkumaanmenoajan välille. Tällöin verkkolehteä luetaan tabletilla yleensä langattoman verkon avulla, josta on päätelty käyttäjien olevan pikemminkin kotona kuin liikkeellä.

Havainnot tukevat aiempia selvityksiä, joiden mukaan tabletti on paljolti muu kuin mobiili väline.

Kotoisa iltakäyttö tarkoittaa todennäköisesti sitä, että esillä olevan verkkolehden rinnalla on käytössä tai ainakin avoinna muitakin välineitä – arvattavimmin televisio. Tällainen monikäytön tilanne asettaa epäilemättä erityisvaatimuksia verkkolehtien sisällöille, todetaan Press Gazetten jutussa. Hyvä kysymys onkin, onko tabletti sittenkään paneutuneen lukijan väline.

 

 Toimittajien brändit käyttöön

Sosiaalisen median aikakauden sanomalehti voisi olla pikemminkin toimittajayksilöiden brändien sateenvarjo kuin persoonaton organisaatio. Näin ehdottavat Nieman Labin kirjoituksessa Nicco Mele ja John Whibey. Heidän visionsa on, että sanomalehden organisaatioajatus pitäisi kääntää päälaelleen. Sanomalehti tulisi ajatella alustana, jonka vetovoima perustuisi lehtinimikkeen sijaan sen huomassa toimiviin itsenäisiin journalistipersooniin.

Kirjoittajien mukaan sosiaalisessa mediassa yleisö seuraa vetovoimaisia kirjoittajia, ei organisaatioita. Siksi nimettöminä ja etäisinä näyttäytyvät toimitukset eivät pärjää. Organisaation rooli olisi koota yhteen ”kykyjä” ja tarjota heille välineitä ja muuta tukea journalistiseen työhön.

PaidContent-verkkopalvelussa Melen ja Whibeyn visioita kommentoiva Mathew Ingram ehdottaa, että tällaisessa mallissa kullakin journalistilla voisi olla henkilökohtainen maksumuurinsa.

 

Taas Pulitzer verkkojulkaisulle

Tämän vuoden Pulitzer-palkintojen joukossa huomio kiinnittyi nuoreen ja pieneen julkaisijaan InsideClimate Newsiin. Se on vasta viisivuotias, sillä ei ole toimitiloja ja sen toimituskunnassa on seitsemän ihmistä. Silti sen toimittajaryhmä voitti Pulitzerin kotimaan uutisten sarjan jutuillaan Yhdysvaltain öljyputkien ongelmista.

Lahjoitusvaroin ja vain verkossa toimivan julkaisijan työryhmä jätti taakseen muut finalistit, jotka tulivat Boston Globesta ja Washington Postista. InsideClimate Newsin tämänvuotisessa Pulitzerissa on jo kyse USA:n uutisjournalismin muutostrendin tunnustamisesta – siitä, että vakavasti otettavaa journalismia tehdään valtamedioiden ulkopuolella ja nimenomaan verkossa. Pulitzerin sai nimittäin vuonna 2010 politiikan journalismin ProPublica ja viime vuonna Huffington Post.

> Juttua aiheesta Editors Weblogissa

 

Uutiset sosiaalisesta mediasta

Uutiset löydetään entistä useammin sosiaalisen median kautta eikä suoraan verkkojulkaisuista. Uusimman State of the News Media -raportin mukaan melkein joka viides yhdysvaltalaisista oli ainakin nähnyt uutisen sosiaalisessa mediassa ”eilen”. Määrä on kaksinkertaistunut kahdessa vuodessa. Kyse ei enää ole vain nuorista, sillä myös 30–39-vuotiaista näin kertoi joka kolmas.

USA:n uutissaittien liikenteestä tulee Facebookin kautta nyt noin yhdeksän prosenttia. Silti hakuohjelmat ohjaavat edelleen suurempia yleisövirtoja uutismedioihin, sillä näiden kautta liikenteestä tulee melkein 25 prosenttia.

Kommentit

Juuri noinhan sen pitäisi mennä. Itse olen videoalan ihminen ja keksimme pari vuotta sitten valokuvaajakaverin kanssa, että teemme autoalan lehteen autoartikkelin, jonka ohessa on video autosta ja autonkäyttäjästä sekä vielä valokuvia. Suuri autoliike innostui tavattomasti hienosta videosta, kuvista ja artikkelista. Noin vuoden ajan neuvottelimme suuren autofirman kanssa kuinka juttu toteutetaan. Lopulta insinöörit tulivat tulokseen, että suurella autofirmalla ei ole varaa maksaa tekijöille muutamaa tuhatta euroa, kun on jonkinlainen lama. Homma kaatui siihen. Ihmettelen sitä, että mitenköhän se digitaalivideo lopulta löytäisi väylän sinne lehteen – todella?

Ilkka Ruohonen