Sulje

Ari Heinonen

Verkko vaatii läpinäkyvyyttä

käytännöt

Ei riitä, että journalismi on täsmällistä, riippumatonta ja puolueetonta. Verkossa journalismin on oltava myös läpinäkyvää, avointa, moniäänistä ja jaettavaa.

Näin katsoo Kellie Riordan, Australian yleisradioyhtiön toimittaja, joka pohdiskeli verkkoaikakauden journalismin etiikkaa Reuters-instituutissa Oxfordin yliopistossa. Tutkielmassaan hän selvitti yhtäältä perinteisten medioiden ja toisaalta verkkoon alun perinkin perustettujen välineiden hyvän journalistisen tavan käytäntöjä.

Mukana olivat Guardian, New York Times ja BBC sekä Quartz, Buzzfeed ja Vice News. Raportissa on tapausesimerkkejä myös useista muista välineistä.

Verkkoympäristön yksi ongelma hyvän journalistisen etiikan kannalta on erilaisten sisältötyyppien sekoittuminen.

Avoimuuden periaatteesta käy esimerkiksi oikaisujen julkaisukäytäntö. Verkossa on tilaa, eikä ainakaan siitä syystä ole tarvetta piilotella oikaisuja.

Riordan nostaa esimerkiksi hyvästä verkkojournalismista urheilujulkaisu Grantlandin menettelyn tilanteessa, jossa se oli saanut ankaraa kritiikkiä eräästä jutustaan. Grantland julkaisi sivuillaan päällikkötoimittajan kirjeen asiasta – ja antoi lisäksi näyttävästi tilaa itse tilaamalleen ulkopuolisen kirjoitukselle, jossa oiottiin julkaisun tekemiä virheitä. Tällainen kasvattaa luottamusta, katsoo Riordan.

Läpinäkyvyyttä on mahdollista lisätä tarjoamalla lukijoille pääsy alkuperäislähteille. Kyse on vähimmillään hyperlinkkien journalistisesta käytöstä, josta on puhuttu koko verkkojournalismin ajan. Riordanin mielestä tätä ei kuitenkaan ole osattu tai haluttu hyödyntää.

Pidemmälle menevä läpinäkyvyyden käytäntö on esimerkiksi Pro Publica -verkkojulkaisulla, joka antaa yleisönsä käytettäväksi kokoamiaan tietopankkeja – maksua vastaan. Useat mediathan ovat vaatineet toisten tietovarantojen avaamista, mutta eivät juuri halua avata omiaan.

Avoimuuden periaatteesta käy esimerkiksi oikaisujen julkaisukäytäntö. Verkossa on tilaa, eikä ainakaan siitä syystä ole tarvetta piilotella oikaisuja.

Moniäänisyys journalistisena hyveenä toteutuu esimerkiksi niin, että oman toimituksen jutun ohella yleisölle annetaan mahdollisuus katsoa, mitä muut mediat tai muut tahot ovat aiheesta sanoneet. Lukija saa monipuolisempaa tietoa ja voi arvioida erilaisia näkökulmia.

Tässäkin on olennaista, ettei pelätä oman välineen ulkopuolelle meneviä linkkejä. Riordan nostaa yhdeksi esimerkiksi BBC:n taannoisen raportin Syyriasta. Varsinaisen jutun hännässä oli linkkejä niin Facebookin aihetta käsittelevälle sivustolle, Syyrian uutistoimistoon kuin erääseen ihmisoikeusjärjestöönkin.

Verkkoympäristön yksi ongelma hyvän journalistisen etiikan kannalta on Riordanin mukaan erilaisten sisältötyyppien sekoittuminen. Hän pitää esimerkiksi natiivimainonnan ilmiötä huolestuttavana: nämä printtiaikana advertioraaleiksi kutsutut sisällöt syövät journalismin uskottavuutta.

Riordanin mielestä journalismin tulisi omaksua verkossa tälle ympäristölle ominaisia hyveitä. Tällainen on esimerkiksi sosiaalisuus siinä mielessä, että kirjoittajilla on oltava oikeus tuoda oma äänensä esiin.

Se tarkoittaa myös sitä, että sisältöjen tulisi olla vaivattomasti jaettavissa sosiaalisessa mediassa. Riordan ennakoi, että nousemassa on ”journalismin kolmas malli”, joka osaa yhdistää verkon hyvät tavat perinteisiin journalismihyveisiin. Tällaiset mediat voivat napata nettisukupolvet.

  • Juttua Kellie Riordanin tutkimuksesta journalism.co.uk:ssa

 

The Most – koko lehdistön luetuimmat

Perinteikäs mutta nyt uusien omistajien vetämä Washington Post ei arastele kertoa omilla verkkosivuillaan, mistä muualla verkossa puhutaan. Post on ryhtynyt julkaisemaan uutta osastoa the Most. Se on laajennus nykyisin tavanomaisesta ”luetuimmat”-palvelusta niin, että mukana on usean muunkin verkkolehden vastaavien osastojen listaukset.

Koostepalvelu kertoo tarjoavansa suosituimmat jutut ympäri verkon, joskin otanta on rajoittunut Yhdysvaltoihin. Mukana on kuitenkin lähes 20 lehteä eri puolilta maata.

Post on tehnyt niiden kanssa sopimuksen, että se saa RSS-syötteet tälle osastolle. Otsikkolinkit, osin kuvalliset sellaiset, vievät suoraan alkuperäiseen juttuun. Näyttävällä sivulla on annettu tilaa kaikille yhtä paljon, ja Post on yksi muiden joukossa.

 

Joukkoistaminen sotketaan markkinointiin 

Jos yleisön osallistaminen journalismin tekemiseen on edennyt Suomessa verkkaisesti, ei se näytä olevan kovin vauhdikasta Itävallassakaan. European Journalism Observatoryssa raportoinut Daniela Kraus havaitsi, että sikäläiset mediat näkevät yleisön osallistumisen ennen muuta keinona lisätä levikkiä ja tuotteen tunnettuutta.

Osa kyselyyn osallistuneista medioista sanoi myös tylysti, etteivät lukijat ole kovinkaan tärkeitä juttujen lähteinä.

Tyypillinen tapa antaa yleisön osallistua on järjestää kyselyitä tai äänestyksiä. Sen sijaan esimerkiksi joukkoistettuja materiaalien analyysejä ei juuri harrasteta.

Osa kyselyyn osallistuneista medioista sanoi myös tylysti, etteivät lukijat ole kovinkaan tärkeitä juttujen lähteinä. Ylipäänsä monet katsoivat, ettei lukijoiden osallistaminen ole kovin tähdellistä.

 

Tukholman kulmakuntalehti on ”ilmoitustaulu”

Tukholma sai vastikään ensimmäisen digitaalisen kulmakuntalehtensä.

Bättre stadsdel kattaa Hägerstenin ja Liljeholmenin kaupunginosat, on lukijoilleen ilmainen ja pyrkii hankkimaan tulonsa paitsi mainoksilla myös paikallisille yrityksille suunnatuilla palveluilla. Viimeksi mainittujen luonnetta lehden päätoimittaja Mats Falck ei kuitenkaan täsmennä Mediavärldenin jutussa.

Bättre Stadsdelin synty on kiinnostava sikäli, että sen perusta on sosiaalisessa mediassa ja ei-ammattimaisessa journalismissa. Seudun noin 85 000 asukkaasta kymmenisen prosenttia seurasi varsinaista lehteä edeltänyttä, kolmisen vuotta pyörinyttä Facebook-tiliä. Nyt perustettu lehtikin linjaa olevansa kaupunginosafoorumi ja ilmoitustaulu.

 

Toimittajan vapaudet sosiaalisessa mediassa

Sosiaalinen media on ihmisten välistä viestintää, journalismissakin. Tästä muistuttaa Mathew Ingram kommentoidessaan Gigaomissa taannoista Times of Indian linjausta rajoittaa toimittajiensa vapauksia.

Lehti määräsi ensin, että toimittajilla saa olla vain ja ainoastaan yhtiön alaisia tilejä sosiaalisessa mediassa. Ärhäkän vastalauseryöpyn jälkeen linjaa pikkuisen lievennettiin niin, että henkilökohtaisiakin tilejä saa olla. Niissä ei kuitenkaan voi linkata tai twiitata muihin kuin yhtiön tileihin.

Moni muukin media näyttää Ingramin mukaan pelkäävän, että jotain pahaa tapahtuu, jos toimittaja on sosiaalisessa mediassa omana itsenään. Ingram arvelee, että mediajohtajat uumoilevat toimittajien puhuvan levottomia tai peräti luovan itsestään tuotemerkkejä, jotka sitten vievät mukanaan muualle lähtiessään.

Juuri näin onnistutaan Ingramin mielestä tärväämään sosiaalisen median vahvuus journalismissa: some rakentuu ihmisten vuorovaikutukselle, ei kasvottomien brändien viestinnälle. Lukijat haluavat kohdata toimittajat yksilöinä eivätkä edustajina.

Kommentit