Yhdysvallat on monessa asiassa huono esikuva, mutta usein varoittava esimerkki. Niin myös siinä, mitä journalismin ja mediabisneksen pitäisi tehdä, kun yhteiskunta ympärillä muuttuu riitaisammaksi.
Polarisoituvan Amerikan ongelman puki taannoin sanoiksi viihde- ja ajankohtaisohjelma Daily Show’ssa vieraillut New York Magazinen politiikan toimittaja Olivia Nuzzi. Hänen mielestään toimittajia ei Amerikassa riivaa niinkään poliittinen puolueellisuus kuin taipumus nähdä yhteiskunta ja erityisesti politiikka konfliktia etsivän linssin läpi. ”Toimittajat etsivät kerrottavaksi jotakin, joka tapahtuu juuri nyt, ja politiikassa usein se mitä tapahtuu, on jonkinlainen konflikti”, Nuzzi sanoi.
On vaikea väittää, etteikö havainto olisi oikea. Politiikan uutiset syntyvät usein siitä, kuinka ihmiset ovat eri mieltä: hallituksen sisällä on ristivetoa, virastot riitelevät tai oppositio haukkuu mojovasti uuden lakiesityksen. Uutinen on usein myös kisa vallasta: kuka nimitetään mihinkin virkaan, kenestä tulee seuraava puheenjohtaja, kuka kampittaa ketäkin.
Tätä journalismin luomaa pelikehystä on tietysti kritisoitu jo vuosikymmenten ajan. Sen heikkoudet korostuvat ajassa, jossa julkisesta konfliktista on tullut arkea. Pahimmillaan journalismi päätyy vain korostamaan osapuolten toisistaan luomia kärjistettyjä narratiiveja, kun uutisen kärjeksi päätyy vastakkainasettelu. Puhe ääripäistä, polarisaatiosta ja riitelevistä ideologisista leireistä rakentaa kuvaa maailmasta, jossa ratkaisut ongelmiin eivät löydy yhdessä käytännönläheisesti pohtimalla vaan vastustaja nujertamalla.
Maksumuurit ovat osoittaneet, että yhteiskunnallinen journalismi myy – mutta vain silloin, kun se selittää ja avaa monimutkaista maailmaa.
Kaikeksi onneksi yleisö ei näytä janoavan vain pelikehykseen survottua journalismia. Maksumuurit ovat osoittaneet, että yhteiskunnallinen journalismi myy – mutta vain silloin, kun se selittää ja avaa monimutkaista maailmaa. Yhteiskunnallinen journalismi kiinnostaa, kun se on vaikuttavaa kahdessa mielessä: se kertoo yhteiskunnasta ja kohteistaan jotakin uutta sekä esittelee aiheensa kirkkaasti ja perinpohjaisesti.
Tällainen vaikuttava journalismi avaa näkymän johonkin päivän konfliktia suurempaan: se voi kertoa henkilön motivaatioista ja ajattelusta, jonkin puolueen aatemaailman suurten virtausten muutoksesta tai kohdata ja todella kuunnella vähäosaisia, jotka ovat jääneet poliittisessa keskustelussa syrjään.
Konfliktit ja vallanjako ovat yhteiskunnassa toki keskeisiä tilanteita, jotka suurelta osin ratkaisevat, miten asioitamme hoidetaan. Niiden esittely ilman laajempaa kontekstia jättää kuitenkin liian usein jälkeensä hölmistyneitä lukijoita, jotka eivät ymmärrä, miksi esitellyllä konfliktilla tai valtakamppailulla on edes väliä: ovathan todelliset ongelmat näitä kiistoja suurempia. Kyse ei ole siis siitä, etteikö valtakamppailuja pitäisi käsitellä – pitää – vaan siitä, miten niitä käsitellään.
Yksi asia kuitenkin on selvää: vaikuttavan yhteiskunnallisen journalismin tekeminen vaatii osaamista, aikaa raivaavaa johtamista ja usein ryhmätyötä. Jos niitä löytyy, vaikuttavan ja myyvän yhteiskunnallisen journalismin kulta-aika on vasta edessä.
