Sulje

Pasi Kivioja 

Vaalirahalaskun aika

Pasi Kivioja, Sanomalehtien Liiton toimituksellisista asioista ja viestinnästä vastaava johtaja

Näissä eduskuntavaaleissa puolueiden varainhankinta on ollut harvinaisen haasteellista. Vaalirahakohun vaikutus näkyy muun muassa siinä, että vaali-ilmoittelu on ollut jonkin verran vähäisempää kuin aiemmin.

Kolmesta suuresta puolueesta vain kokoomuksen budjetti ei ole supistunut. Esimerkiksi keskusta käyttää vaalimainontaan noin miljoona euroa, mikä on kolmanneksen viime vaaleja vähemmän.

Toivottavasti järki palaa pian tähänkin touhuun pölyn laskeuduttua. Puolueiden ja ehdokkaiden tukeminen on laillista ja moraalista toimintaa, kunhan se tehdään avoimin kortein. Jos yrityksillä ja yhteisöillä on aatteita ja arvoja, joita puolueet pystyvät politiikallaan edistämään, on luonnollista ja hyödyllistäkin tukea tällaisia tavoitteita. Vaalirahoittamisesta pidättäytyminen kielteisen julkisuuden pelossa on turhaa hysteriaa.

Paitsi tietenkin jos motiivit eivät kestä päivänvaloa.

Vaalirahakohu lienee yksi selittävä tekijä perussuomalaisten ilmiömäiseen gallupsuosioon. Kansa on kypsänä perinteisiin puolueisiin ja kaipaa kunnon tuuletusta eduskuntaan.

Gallupeissa jopa 18 prosentin kannatuslukuja keränneiden perussuomalaisten lopullinen ääniosuus on jännittävä vedonlyönnin kohde. Moniko gallupin soittoon vastanneista kannattajista vaivautuu lopulta äänestämään? Kyynistyvä ja politiikasta etääntyvä kansa äänestää yleensä laiskasti – viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi alle 70 prosenttiin.

Entä moniko mielipidekyselyihin vastanneista on ymmärtänyt, ettei perussuomalaisten keulakuvaa Timo Soinia voi äänestää muualla kuin Uudellamaalla? Tämä voi tulla sokkiuutisena ainakin niille 69 prosentille suomalaisista, jotka eivät HS:n selvityksen mukaan tiedä edes, mitkä puolueet ovat hallituksessa.

Kolmannes suomalaisista uskoo sdp:n olevan hallituksessa. Puolet alle 25-vuotiaista kuvittelee vihreiden olevan oppositiossa ja peräti kolmannes luulee perussuomalaisten olevan hallituksessa.

Nämä ovat tavattoman murheellisia lukuja. Tekisi mieli kopauttaa kuutamolla olevia sanomalehdellä päähän.

Mediaa ei voi syyttää ainakaan tiedottamisen puutteesta. Urpilaiset ja soinit ottavat kataisten ja kiviniemien kanssa yhteen mediassa ihan joka ikinen päivä. Eläkkeellä oleva Yleisradion politiikan toimittaja Tarmo Ropponen (Journalisti 7.4.) kiinnitti kuitenkin aiheellisesti huomiota median toistelemiin fraaseihin esimerkiksi hallituspohjista. Punamullat, sinipunat, kansanrintamat ja sateenkaaret ovat nykyihmisille jo hepreaa. Tarvitaan konkreettisempia ilmaisutapoja.

Kansa saa tietysti juuri sellaisen eduskunnan kuin ansaitsee. Millaisen – kohtahan se nähdään.

Kommentit