Tilaa Uutiskirje!

Uutinen on somessa sivuseikka

Näkökulmat

Ari Heinonen, dosentti, tiedotusopin lehtori Tampereen yliopistossa

Vaikka kävijävirrat sosiaalisesta mediasta uutissivustoille kasvavat jatkuvasti, uutiset eivät kuitenkaan ole se syy, miksi ihmiset ovat esimerkiksi Facebookissa. Uutiset ovat sosiaalisessa mediassa jotain, mikä tulee melko sattumoisin vastaan, todetaan tuoreessa Pew-tutkimuskeskuksen raportissa.

Raportin mukaan yhdysvaltalaisista Facebookin käyttäjistä vain 16 prosenttia sanoo olevansa Facebookissa erityisesti uutisten vuoksi ja vain neljä prosenttia pitää Facebookia uutisten päälähteenään.

Ylipäänsä vain joka kolmas Facebookin käyttäjä lukee uutisia tätä kautta. Merkillepantavaa on, että tästäkin ryhmästä enin osa sanoo vain ”törmäävänsä uutisiin” Facebookissa. Uutisia ei siis sen kummemmin etsitä sosiaalisesta mediasta.

Sosiaalisessa mediassa toimii kaveriverkostoissa leviävä kiinnostava uutissisältö, ei niinkään median brändi.

Median ponnistelut tunnettuuden hakemiseksi sosiaalisessa mediassa eivät välttämättä ole mahtavan antoisia. Pew’n selvityksessä kävi ilmi, että Facebookissa uutisia lukevista vain kolmannes seuraa nimenomaan tiettyä uutismediaa tai yksittäistä journalistia tai tykkää näistä.

Jos uutisia luetaan, se on jokseenkin aina seurausta kaverin vinkkauksesta. Näyttää siis siltä, että sosiaalisessa mediassa toimii kaveriverkostoissa leviävä kiinnostava uutissisältö, ei niinkään median brändi.

Selvityksen mukaan viihdejutut ovat luetuinta uutismateriaalia yhdysvaltalaisten sosiaalisen median käyttäjien keskuudessa. Toiseksi eniten Facebook-väkeä kiinnostavat uutiset ihmisistä ja tapahtumista käyttäjien omissa yhteisöissä. Raportissa tulkitaan tämän tarkoittavan paikallisuutisia, mikä kyllä voisikin sopia sosiaalisen median yhteen rooliin toimia ihmisten lähiavaruuden luotaimena.

Facebookin demografia perustelee kuitenkin sitä, että toki uutismedian kannattaa tarjota sisältöjään sosiaalisessakin mediassa. Selvityksen mukaan Facebookin kautta uutisia lukevista yli kolmannes on nuoria (kaksi–kolmekymppisiä). Heille sosiaalinen media saattaa olla kutakuinkin ainoa side uutismediaan. Ja tämä nuoriso on myös mobiiliväkeä – reilusti yli puolet heistä käyttää Facebookia kännykällä tai muulla mobiilivälineellä.

Enin osa sanoo vain ”törmäävänsä uutisiin” Facebookissa. Uutisia ei siis sen kummemmin etsitä sosiaalisesta mediasta.

Valtameren tällä puolen julkistettu selvitys vahvistaa Pew’n raportoimia havaintoja uutismedian ja sosiaalisen median suhteesta.

Chartbeat-analytiikkayhtiön mukaan sosiaalisen median kautta uutissivustolle tulevat ovat vähemmän uskollisia medianimikkeelle kuin ne, jotka tulevat suoraan esimerkiksi verkkolehden sivulle. Havainto on arkijärjelläkin uskottava ja alleviivaa sitä, ettei läsnäolo sosiaalisessa mediassa sinällään kovin helposti synnytä kiinteää lukijasuhdetta.

Chartbeatin selvitys nimittäin kertoi, että Twitterin ja Facebookin kautta uutismedian sivulle tulleista noin joka kolmas palaa viikon sisällä tälle sivustolle. Suoraan uutissivustolle tulijat sen sijaan ovat vakikäyttäjiä, sillä heistä noin 80 prosenttia palaa sivustolle viikon sisällä.

Sosiaalisessa mediassa ollaankin uskollisia Twitterille ja Facebookille mutta ei uutismedialle. Vähän kärjistäen: median nimi ei merkitse, vaan kiinnostus syntyy uutissisältöjen kautta. Median sivulle mennään, jos siellä tiedetään olevan kiinnostavaa sisältöä. Havainto on siten sama kuin Pew’n raportissa.

Chartbeatin selvityksessä oli yksityiskohta, joka myös on hyvä pitää mielessä. Twitterit ja facebookit eivät ole ainoa tapa jakaa verkossa uutissisältöjä. Uutisvinkit leviävät myös sähköpostien ja pikaviestipalvelujen kautta. Ja näiden vinkkien perässä uutissivustoille tulevista puolet palaa median sivulle viikon sisällä.

 

New Yorkeriin voi vuotaa turvallisesti

Mikäli muut mediat seuraavat kunnianarvoisan New Yorkerin esimerkkiä, snowdenit, manningit ja muut tietovuotajat saavat seuraajia. Lehti on ottanut käyttöön turvalliseksi kehutun sovelluksen, jonka kautta sille voidaan toimittaa arkaluontoisia dokumentteja. New Yorker nimittää sovellusta kassakaapiksi (StrongBox), ja sen käyttäjille luvataan ”kohtuullinen” anonymiteetti.

New Yorkerin palvelu perustuu sovellukseen nimeltä Secure-Drop, jota on kehittänyt Freedom of Press -säätiö. Taustalla on avoimen lähdekoodin järjestelmä, joka vaatii Ubuntu-palvelimia ja hyödyntää Tor-verkkoja. Tor-verkoistahan ollaan montaa mieltä, mutta New Yorkeria se ei ujostuta. SecureDropin voi ottaa kuka tahansa käyttöön.

 

Pienet julkaisut tekevät tutkivaa journalismia

Online News Associationin tämän vuoden verkkojournalismipalkintojen saajat olivat osin jo etukäteen arvattavissa. Yleisessä sarjassa, isojen medioiden ryhmässä, voiton vei New York Times, joka palkittiin myös featuresarjassa Snow Fall -verkkoteoksestaan.

Guardian palkittiin ”vahtikoirajournalismi”-sarjassa työstään NSA-tietojen julkistamisessa.

Toteutettavampia ideoita voisi kuitenkin ehkä hakea jutuista ja julkaisuista, jotka palkittiin tai olivat ehdolla palkinnon saajiksi sarjassa ”innovatiivinen tutkiva journalismi”. Pienten medioiden sarjassa voiton vei Honolulu Civil Beat -julkaisu, joka on vain kolmisen vuotta vanha. Sen perusti eBayn luoja Pierre Omidyar. Tutkivan journalismin palkinnon se sai Honolulun poliisikunnan epäasiallisuuksia selvittäneestä juttukokonaisuudesta.

Keskisuurten medioiden ryhmässä innovatiivisesta tutkivasta journalismista palkittiin yhteisprojekti Big Money, jota tekevät PBS, Pro Publica ja American Public Media’s Marketplace.

Itse asiassa tässä uusia uria aukovan tutkivan journalismin sarjassa kaikki palkintoehdokkaat pienten ja keskisuurten sarjassa olivat muita kuin valtamedioita. Suurten sarjassa sentään sellaiset kuin Guardian, LA Times ja Bloomberg News olivat kärjessä.

 

Tablettien käyttö yleistyy

Lontoon Timesin julkaisemat luvut lehden tablettikäytöstä ovat lupaavia. Sunday Timesilla on 83 000 viikoittaista ja Timesilla 67 000 päivittäistä lukijaa, jotka seuraavat lehtiä tabletilta. Tablettilukijat viipyvät lehtien parissa puolisen tuntia, kun verkkolehden parissa ollaan viitisen minuuttia. Noin 90 prosenttia kummankin lehden tablettilukijoista käyttää iPadia.

Luvut perustuvat brittien ABC-levikkiseurannan uuteen mittariin, jota kutsutaan nimellä Publication Active Views. Se mittaa lehden sähköisen version tosiasiallista käyttöä.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast