Olet kehittämässä iPad-sovellusta sanomalehdelle. Mitkä ovat tärkeimmät ohjenuorat kehitystyössä? Käyttäjien tarpeiden tunnistaminen, nopea prototyyppien rakentaminen, testaaminen ja palvelun muokkaaminen.
Näitä ohjeita noudatetaan tiukasti Stanfordin yliopiston kurssilla, jossa opiskelen teknologian, psykologian ja käyttäytymisen suhdetta. Samalla me opiskelijat kehitämme stressiä vähentävän palvelun, jota käytetään kännykästä. Opimme siten paitsi teoriaa, myös soveltamaan oppimaamme saman tien tuotekehityksessä.
Aloitamme tarpeiden löytämisestä. Millainen tarve ihmisillä on vähentää stressiä? Kierrämme ympäri kampusta tekemässä haastatteluja ja havainnoimassa ihmisten käytöstä.
Muutamassa viikossa olemme luoneet vähintään viisi versiota palvelustamme. Olemme tehneet jatkuvaa käyttäjätestausta, jonka perusteella muokkaamme palveluamme jatkuvasti. Kaikki tämä tehdään yksinkertaisesti omilla kännyköillä ja tietokoneella, ilman pienintäkään ohjelmointi- tai insinööritaitoa.
Kurssi on oivallinen, koska se pakottaa rajaamaan hatarasta, laajasta ajatuksesta yhden toimivan idean, jota kehitetään paremmaksi testauksen avulla.
Tuotekehityksen ohjenuorat ovat tuttuja journalismissa. Kun journalisti kirjoittaa juttua, hän yleensä rajaa aihetta koko ajan ja kokeilee erilaisia lähestymistapoja ennen kuin valitsee yhden.
Myös idean ja suunnitelman jatkuva muokkaaminen on arkea: alkuperäisestä juttuajatuksesta liikutaan usein kauas ennen kuin juttu on valmis. Käyttäjätestauskaan ei ole uutta. Usein juttua luetetaan muilla palautteen saamiseksi, ja sitten vielä muokataan.
Journalistit tunnistavat myös tarpeita. Joka päivä toimituksissa tunnustellaan, mikä on lukijoiden ajankohtaisin tiedonnälkä.
Mutta oppien soveltaminen digitaalisten palvelujen kehittämiseen ei näytä olevan mutkatonta. Mediataloissa kehitetään edelleen palveluja ilman kunnollista käyttäjien tarpeiden löytämistä sekä palvelujen testaamista ja muokkaamista.
Varsinkin tarpeiden tunnistamismetodeissa olisi parantamista. Perinteiset markkinatutkimukset eivät löydä ihmisten piileviä tarpeita. Jos sinulle olisi soitettu kymmenen vuotta sitten markkinatutkimuksesta ja kysytty, haluaisitko kirjoittaa internetissä, että ostit uudet sukset ja jakaa tiedon satojen kavereidesi kanssa, aika harva olisi vastannut kyllä.
Nyt sadat miljoonat tekevät sitä Facebookissa.
Kurssi sysää myös pohtimaan ihmisten tarvetta osallistua tiedon tuottamiseen ja jakamiseen. Mikä saa ihmiset lukemaan poliitikkojen kulukorvauskuitteja, kuten tuhannet britit tekivät Guardianin joukkoistamista käyttäneessä tutkivan journalismin projektissa? Miksi ihmiset auttoivat amerikkalaisen Mother Jones -lehden tutkivaa journalistia Mac McCellandia Twitterin kautta lähetetyillä tiedonjyvillä, kun Mac raportoi Meksikonlahden öljyvuodosta?
Synnyttävätkö uutistilanteet tällaisia tarpeita ihmisissä? Toisekseen, ovatko nämä syyt sellaisia, joita voitaisiin synnyttää käyttämällä oikeita sysäyksiä – sellaisia, jotka puskisivat haluttua toimintaa kohti?
Pohdin kysymyksiä ääneen. Opettaja vastasi:
“Saat tietää vain kokeilemalla.”
