Tilaa Uutiskirje!

Posti ei toistaiseksi ota käyttöön aluehinnoittelua ja lupaa hintaleikkurin kovimpiin korotuksiin – ”Aika laihalta voitolta tuntuu”, kommentoi Johannes Ujainen

Postista kerrotaan, että peittojakelut jäävät historiaan paitsi päiväjakelussa myöhemmin myös varhaisjakelussa.

Ujaisen lehtiperheen lehdissä jakelun hinnankorotuksiin vastataan tekemällä kahdesti viikossa ilmestyvistä paikallislehdistä yksipäiväisiä, kertoo Johannes Ujainen.
Ajankohtaiset

Posti ei ota ensi vuoden alussa käyttöön niin sanottua aluehinnoittelua lehtien päiväjakelussa. Se julkisti valtakunnalliseen tasahinnoitteluun perustuvan hintamallinsa ja vuoden 2023 alun hinnat viime viikon perjantaina.

Syyskuussa Posti kertoi asiakkailleen valmistelemastaan ABC-hintamallista, jossa lehtien päiväjakelun hintojen oli tarkoitus määrittyä todellisten kustannusten mukaan eri alueilla. Uutismedian liiton arvion mukaan tämä olisi iskenyt erityisesti haja-asutusalueilla toimiviin paikallislehtiin.

Postista kerrotaan nyt, että ensi vuoden hinnoittelumalli pitää edelleen sisällään vyöhykkeet, mutta niillä on toistaiseksi samat jakeluhinnat. Jos jakelutuki ei toteudu, se johtaa merkittäviin hintaeroihin vyöhykkeiden välillä.

Mikä muuttui noin kuukaudessa?

– Teimme tilanteen uudelleenarvioinnin ja katsoimme, että pitäydymme samassa hinnassa valtakunnallisesti, sanoo sanoma- ja kaupunkilehdistä vastaava johtaja Mika Kiviranta Postista.

Lehtien päiväjakelun hinnat nousevat Kivirannan mukaan ensi vuoden alussa keskimäärin kuusi prosenttia, mikä vastaa viime vuodenvaihteessa tehtyjä korotuksia. Posti toki korotti tänä vuonna päiväjakelun hintoja myös kesken vuotta toukokuussa reilut neljä prosenttia. 

Kiviranta sanoo, että on asiakaskohtaista, nouseeko vai laskeeko jakelun hinta.

”Korotukset ovat tuntuvia, mutta maaseudulla ilmestyvien lehtien tilaajia ei luokiteltu C-luokan kansalaisiksi.”

Uusi hintamalli ja hinnat saavat lehdissä ristiriitaisen vastaanoton.

– On tosi hyvä, että ABC-hinnoittelu on jäissä tältä erää. Korotukset ovat tuntuvia, mutta maaseudulla ilmestyvien lehtien tilaajia ei luokiteltu C-luokan kansalaisiksi, Seutulehti UutisOivan päätoimittaja-toimitusjohtaja Katri Linnikko sanoo.

Hänen ensiarvionsa mukaan ensi vuoden jakelun hinnankorotukset näyttävät synkiltä UutisOivalle.

Viittä paikallislehteä Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla julkaisevan Ujaisten lehtiperheen toimitusjohtaja-päätoimittaja Johannes Ujainen ei osaa pitää tilannetta voittona.

– Kyllä se aika laihalta voitolta tuntuu, varsinkin kun Posti jättää itselleen tietyn takaportin. Ei ole mitenkään sanottua, ettei aluehinnoittelu vielä pätkähtäisi listalta esiin, Ujainen sanoo.

– Posti kertoo suoraviivaistavansa hinnoitteluaan, kun he poistavat kaikki alennukset. He ottavat omansa kyllä tavalla tai toisella.

Hinnoittelusta poistuu paikallisalennus, jota lehdet ovat saaneet ydinlevikkialueen jakelusta. Lisäksi ilmestymiskerta-alennusta saavat jatkossa vain vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvät lehdet. 

Ujainen kertoo laskeneensa, että Pohjankyrö-lehden jakelun hinta nousisi ensi vuoden alussa tähän hetkeen verrattuna arviolta reilut 20 prosenttia ja viime vuoden loppuun verrattuna yli 40 prosenttia.  

Ujaisten kaikki lehdet menevät kokonaan Postin päiväjakelussa. Koko lehtiperheelle jakelun hinnankorotus vuoden 2021 lopusta ensi vuoden alkuun tarkoittaisi Ujaisen arvion mukaan pariasataatuhatta euroa.

 – Se on aika paljon meidän kokoisille lehdille, jotka tekevät satojen tuhansien eurojen liikevaihtoa.

Postin Mika Kiviranta myöntää, että osalle asiakkaista tulee ”merkittäviäkin” hinnanmuutoksia.

Posti aikoo kuitenkin leikata rajuimpia korotuksia hintaohjelmalla. Siinä lehtinimikekohtainen hinnankorotus rajautuu maksimissaan 20 prosenttiin, jos nousu olisi tätä kovempi ja lisäksi rahassa mitattuna vähintään 20 000 euroa.

– Voidaan käyttää tällaista termiä kuin kohtuuttomien muutosten eliminointi, Kiviranta kuvaa.

Johannes Ujaista leikkuri lämmittää jonkin verran, mutta hän arvioi korotusten jäävän siitä huolimatta korkeiksi.

”Voidaan käyttää tällaista termiä kuin kohtuuttomien muutosten eliminointi.”

Moni Postin palvelumuutos toteutuu kaavaillun mukaan. Esimerkiksi etälevikin kulkunopeus hidastuu päivällä ja peittojakelut jäävät historiaan Postin palveluista, tulevaisuudessa myös varhaisjakelussa.

Kivirannalla ei ole tarjota lehdille vaihtoehtoja. Esimerkiksi kaupunkilehtien ja Postisen eli Postin oman ilmoitustuotteen käyttämässä premium-jakelussa tulee kapasiteettirajoitus vastaan.

– Kyllä peittojakelut valitettavasti poistuvat meidän palveluvalikoimastamme.

– Siirrymme aika kattavasti vuoropäiväjakeluun ja siinä peittojakeluita ei voida toteuttaa samana päivänä. Koska jaettavan volyymi on laskenut, peittojakelusta tulisi myös niin kallista, ettei markkina kestäisi sitä.

Varhaisjakelussa taas Postin peittojakelut poistuvat sitä mukaa, kun eri alueilla siirrytään yhdistettyyn jakeluun. Siinä päiväjakelu jää pois ja kaikki posti jaetaan yhdellä kierroksella varhaisjakelussa. Kivirannan mukaan volyymipiikit varhaisjakelussa vaarantaisivat jakelun sovittuun aikarajaan mennessä.

Mitään tarkkaa aikataulua varhaisjakelun peittojen poistumiselle Posti ei kuitenkaan voi antaa.

UutisOivan Katri Linnikon mukaan peittojakeluista on tullut lehdelle merkittävästi myyntituloja. 

– Se on monelle lehdelle iso menetys. Siitä täytyy selvitä niin, että uskomme entistä vahvemmin tilattavaan lehteen. Meidän täytyy vakuuttaa mainostaja-asiakkaamme siitä, että maksukykyiset asiakkaat tavoitetaan paikallislehden kautta.

Törkeänä Linnikko pitää kuitenkin sitä, että Posti jakaa edelleen peittona oman kilpailevan ilmoitustuotteensa, Postisen.

– K-kaupat voivat ilmoittaa Postisen välissä ja he saavat peittojakelun, mutta paikallislehdelle sitä ei suostuta tekemään.

”K-kaupat voivat ilmoittaa Postisen välissä ja he saavat peittojakelun, mutta paikallislehdelle sitä ei suostuta tekemään.”

Ujaisten lehtiperheessä on jo päätetty vähentää ilmestymispäiviä. Ensi vuonna neljä 2-päiväistä paikallislehteä ilmestyy vain kerran viikossa.

– Sillä saadaan vähän kaunisteltua tilannetta. Sinänsä bisnes on ollut ihan kannattavaa, olemme saaneet tilaustuottoa ja myyntiäkin koronan jälkeen mukavasti nousuun vaikka koronaa edeltävälle tasolle emme ole päässeet, Johannes Ujainen sanoo.

Hänen mukaansa jakelun hinnannousu nopeuttaa digisiirtymää rajallisesti. Viime vuonna Ujaisten lehdissä niputettiin digitilaus ja printtitilaus yhteen ja nostettiin tuotteen hintaa. Nurinaa ei juuri tullut, mutta verkon käyttäjämäärä ei paljon kasvanut.

– Me voimme tehdä digiä vaikka kuinka paljon, mutta on eri juttu, ovatko meidän asiakkaamme siihen valmiita.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast