Sulje

Risto Kunelius

Mediavalta: tosi ja kätevä myytti

Risto Kunelius, journalismin professori Tampereen yliopistossa

Keskustelu mediavallasta on oma rituaalinsa. Päättäjä syyttää ”mediaa” vallankäytöstä. Toimittaja tokaisee että tyytymätön päättäjä on itse paras todiste kriittisestä journalismista. Molemmat ovat oikeassa.

Päättäjät tunnistavat oikein sen, mikä toimituksissakin tiedetään. Kilpailu yleisön huomiosta niin journalismin sisällä kuin muiden ”median” muotojen kanssa on kiristynyt. Yhtäällä uhittelee perinteinen hömppä ja tyhjä sensationalismi, toisaalla tositelevisio ja internetin päivittely- ja herjausryhmät. Niskaan hengittävät yleisön oma ”journalismi” ja herra ties millaiset pelit ja wikit.

Kiristyneestä kilpailusta seuraa, että journalistinen ”lisäarvo” on lunastettava koko ajan, klikkaus klikkaukselta. Omien näkökulmien näkyvä teroittaminen on tärkeää, mikä alleviivaa ”median” erityistä panosta. Lisäarvo on paitsi tehtävä, se on tehtävä myös selväksi. Se merkitsee vääjäämättä jollain tavalla itseensä viittaamista.

Neljä viidestä päättäjästä koki, että mediassa esiintyminen lisäsi heidän valtaansa päätöksiä valmistelevissa neuvotteluissa.

 

Journalistisen ”lisäarvon” paine tuntuu myös päättäjien elämässä. Tuoreessa tutkimuksessa (Kunelius, Noppari, Reunanen: Media vallan verkoissa, Tampereen yliopisto, Journalismin tutkimusyksikkö) suomalaisista päättäjista yli 70 prosenttia kertoi toimittajien kanssa kulutetun ajan kasvaneen. Haastatellut vaikuttajat olivat myös ylpeitä instituutionsa mediataidoista.

Neljä viidestä päättäjästä koki, että mediassa esiintyminen lisäsi heidän valtaansa päätöksiä valmistelevissa neuvotteluissa. Median logiikka – huomion tavoittelu, nasevien lohkaisujen peli tai melodramatisoidut henkilökuviot – ei tietenkään sellaisenaan tunkeudu varsinaisen päätöksenteon piireihin. Mutta media vaikuttaa siihen, miten paljon ”oikeaa” valtaa päättäjällä on. Se on valtaa se.

 

Toimittajat ovat oikeassa sanoessaan, että ”oikea” valta on edelleen muualla kuin toimitusten aamupalavereissa. Perustelut tunnetaan. Ei pitäisi syyttää viestintuojaa, jos uutiset ovat ikäviä. Toimituksissa ei käsikirjoiteta puoluepoliittisia ajojahteja. Tällainen kaavamaisuus sopisikin huonosti jokapäiväisen lisäarvon lunastamisen vehkeeksi.

Päätöksenteon vastustuskyky mediavallalle saa myös tutkimuksessa vahvistusta. Vallanpitäjillä on, heidän oman todistuksensa mukaan, toimittajakontakteja, joissa esiin tulleet arkaluonteisetkaan tiedot eivät vuoda julkisuuteen. Lähes 80 prosenttia päättäjistä luottaa siihen, että sopimukset juttujen julkaisuaikatauluista ja tietojen luottamuksellisuudesta pitävät.

 

Julkisista jännitteistä huolimatta toimittajien ja päättäjien suhde on siis luottamussuhde. Päättäjien luottamus kielii siitä, että he kokevat ohjaavansa yhteiskuntaa – ja hallitsevansa mediapelinsä toimittajien kanssa. Se on valtaa se.

Vallan medioitumisesta käydyn julkisen nokittelun voi nähdä molemmille osapuolille sopivana myyttinä. Päättäjien syytökset median vallasta tukevat kuvaa toimittajista itsenäisenä ammattikuntana. Journalismin vääntö rakentaa kuvaa demokraattisista päättäjistä julkisuuden armottomassa valokeilassa.

Kommentit