Tunnistatko tilanteen: luet printtilehteä ja huomaat, että tarjonta on monipuolisempaa kuin saman median digipalvelussa. Vähän outoa. Digissä sisältöä on lähes loputtomasti, mutta silti se tuntuu kapealta. Koronaluvut, joku on sanonut jotain hieman kuohuttavaa, siivoan väärin, tiedetään.
Missä ovat kulttuuri, tai ulkomaat? Missä kokonaisuus, jota pureskella?
Tiedotusvälineet lupaavat järjestystä kaaokseen. Uutissaiteilta sitä on vaikea löytää. Herää kysymys: yrittävätkö nämä edes vastata kysymykseen siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja mikä täällä on tärkeää.
Hesarin ulkomaanuutiset löytyvät näin: HS.fi – uutiset – osastoittain – kotimaa, politiikka, kaupunki, ja viimein: ulkomaat! Siellä ne ovat, klikattavien ketjujen takana. Ei niitä ole vaikea löytää, mutta ne on helppo jättää lukematta.
Digilukeminen vaatii enemmän omaa aktiivisuutta kuin printtilehti tai iltauutiset. Tämän huomaa, jos lukee viikolla digiä ja avaa viikonloppuisin printin. Ai niin tällainenkin sivusto, palsta, jatkosivun kiintoisa pikkujuttu!
Uutislähetyksessä on kaari, nettiselailussa ei. Sanomalehdessä jutun esillepanosta voi päätellä jotain sen merkityksestä, digijutussa saatetaan horista läpi koko juttuprosessin muistiinpanot.
Digi ei ala eikä lopu mistään. Siitä voi tulla levoton olo.
”Kyse on myös arvostuksesta. Esimerkiksi kulttuuri ei juuri nouse – sitä ei nosteta – isojen medioiden etusivujen prioille, ja siksi se on usein näkymätöntä.”
Minulla on ystäviä, jotka lukevat ”digiprinttiä”, eli sanomalehtien näköislehtiä, jotta saisivat jotain selkoa maailmasta rajallisessa ajassa. Käyttöliittymänä näköislehti on surkea, mutta siinä saa eteensä harkitun kokonaisuuden, ilman typeriä nettiotsikoita.
En esitä, että ratkaisu säpäleisyyteen olisi paluu taaksepäin, printtiin tai aikaan sidottuun tv-lähetykseen. Osaan kustomoida ja etsiä, ei siinä mitään. Voi silti miettiä, mikä osa journalistisista sisällöistä jää piiloon, kun samat luetuimmat uutiset hallitsevat uutissaittien etusivujen yläosaa, sivuränniä, keskiputkea ja somekanavia.
Kyse on myös arvostuksesta. Esimerkiksi kulttuuri ei juuri nouse – sitä ei nosteta – isojen medioiden etusivujen prioille, ja siksi se on usein näkymätöntä. Eikö toimituksissa tehdä kunnon näkyvyyden ansaitsevaa kulttuurijournalismia, vai eikö sitä arvosteta sen vertaa, että sitä nostettaisiin esiin?
Ylen Jälki-tuoteperheessä on kulttuuria käsittelevä ohjelma, Jälkinäytös. En käsitä, miten kukaan voisi löytää sen, jos ei katso lineaarista televisiota torstaiaamuisin kello 08.12.
Yle onkin ihan mestari piilottelemaan sisältöjään.
Itse löysin Jälkinäytöksen siinä esiintyvien keskustelijoiden somekanavista – kyllä, kannattaa jakaa omia juttujaan, joku saattaa vaikka kuulla niiden olemassaolosta. Nykyään yritän muistaa etsiä keskustelun Areenasta viikoittain. Katsokaa te muutkin, jos onnistutte löytämään!
Tiedän: etusivuja on vain yksi, eikä kaikki mahdu esille yhtä aikaa. Huomaan silti kaipaavani toimitukselta valistunutta näkemystä siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja mikä täällä on tärkeää. Ongelmana pitäisin sitä, jos lukijalla on uutissaitilla käytyään enemmän hämmentynyt olo kuin sitä ennen.
