Kuka muistaa vielä ajan, kun journalismin tekeminen oli leppoisaa? Toimittaja sai aamulla juttuaiheen, kirjoitti sen ja meni sitten oluelle odottamaan seuraavaa päivää. Välissä ei tarvinnut tehdä nettijuttuja, päivityksiä tai antaa kommentteja talon radio- tai tv-kanaville.
Myös Kiinan muurin toisella puolella, ilmoitusmyynnissä ja markkinoinnissa, oli mukavaa. Puhelin soi ja ilmoittaja kyseli arasti, vieläkö tänä vuonna olisi tilaa etusivulla? Vuositilauslaskut lähtivät lukijoille ja palasivat takaisin maksettuina. Ainoa teknologiainvestointi oli säännöllisin välein uusittava painokone.
Ehkä moista maailmaa ei ollutkaan. Mutta todennäköisesti journalismin tekeminen ja kustantaminen ei ole pitkään aikaan ollut niin haastavaa kuin juuri nyt.
Olen uudessa työssäni mediatutkijana tutustunut pieniin nyrkkipajoihin, jotka yrittävät tuottaa journalismia. Projektin tuloksia löytyy osoitteesta Submojour.net.
Uusia yrittäjiä tutkiessa on tärkeää muistaa, että ne eivät korvaa Hesaria, Suomen Kuvalehteä tai Siikajokilaaksoa.
Sen sijaan ne tekevät yhden pienen siivun journalismia mahdollisimman tehokkaasti ja kannattavasti. Se voi olla teknologiaa kuten ArsTechnica.com tai paikallisuutisia TheBatavian.comin tapaan. Molempia yhdistää asiantuntijuus omasta alastaan ja tuore näkökulma: ArsTechnica on reilusti nörtti ja TheBatavian aidosti oman kylän puolella.
Todennäköisesti näistä sivustoista ei koskaan kasva satoja henkiä työllistäviä, miljoonia tuottavia pörssiyrityksiä. Osa niistä ehti mennä nurin tai muuttua jo tutkimuksen teon aikana. Hyvä esimerkki tästä on suomalaisia startup-yrityksiä seuraava ArcticStartup.com, joka muutti toimintansa yrityksestä voittoa tuottamattomaksi järjestöksi.
Mitä hyötyä on sitten tutkia pieniä, horjuvia mediayrityksiä? Mielestäni media-startupit tarjoavat näkökulman siihen, miten journalismia tuotetaan tulevaisuudessa. Se tapahtuu pienissä, erikoistuneissa yksiköissä, jotka eivät yritäkään tuottaa yleisjournalismia. Firmoissa, jotka eivät haaveile yli satavuotisesta historiasta tai arvokkaasta mediabrändistä.
Tulevaisuus on pienissä pajoissa. Niissä tekemistä ajaa sekä intohimo tehdä jotakin hyvin että aito tarve saada rahaa oman elannon turvaamiseksi.
Toisaalta niistä löytyy yhtymäkohtia myös perinteisen median historiaan. Esimerkiksi Päivälehteä perustaessa suurin ongelma oli rahoituksen löytäminen. Eero Erkko kuvitteli lehden journalismin olevan automaattisesi kunnossa. Mutta kun rahoitus järjestyi ja Hesarin esiversio ilmestyi, 1800-luvun lopun perinteiset sanomalehdet lyttäsivät sen täysin.
Kritiikki kuulosti paljolti samalta kuin 2000-luvun bloggaajien tai kansalaisjournalistien mollaus. Päivälehti oli leikkilehti, jonka pääkirjoitus oli ponneton, juttulajeja oli liian vähän ja ilmoituksia liikaa. Myös tekijöiden pätevyyttä epäiltiin. Kirjoittajina oli ”onnenonkijoita” – eihän kuka tahansa kyvykäs voi päästä lehteen töihin noin vain.
Itse odotan jännityksellä, kenen nettijulkaisijan kestävyys on Päivälehden perustajaporukan tasoa. Ehkä joukkoviestinnän leppoisat päivät olivatkin vain välivaihe, jonka kuuluukin päättyä mahdottomana.
Kolumni on julkaistu Suomen Lehdistön printissä jo 12.12.2012.
