Tilaa Uutiskirje!

Koteloituja juttuja

Näkökulmat

Kirjoittaja on journalistisen kirjoittamisen dosentti ja työskentelee projektipäällikkönä Hämeen ammattikorkeakoulussa.

Verkkoon tarvitaan nopean tiedon ohella pitkiä, elämyksellisiä tarinoita. Niiden tekeminen vain tapaa olla kallista ja tuotto epävarmaa. Vaaka kallistuu helposti toiseen suuntaan.

Pitkän verkkojutun ihanteena on intensiivinen, täyteläinen lukukokemus. Tutkijat David Dowling ja Travis Vogan ovat keksineet käsitteen ”cognitive container”, joka voisi kääntyä vaikkapa kognitiiviseksi koteloksi. Sellainen syntyy, kun digitaalinen juttu rakennetaan niin, että se keskittää lukijan huomion vastaanpanemattomasti itseensä.

Kognitiivinen kotelo muodostuu luontevasti natiivisovelluksessa, joka on jo itsessään kuin kotelo tai tasku; kuvake, jota täpätessään lukija siirtyy konkreettisesti rajattuun tilaan.

Suurinta toisen ammattitaidon kunnioitusta osoittaa valmius luopua omasta auktoriteettiasemastaan ja antaa oma työprosessinsa yhteiseen pöytään muovailuvahaksi.

Kuitenkin esimerkiksi The Atavist, yksi digitaalisen tarinallisen journalismin uranuurtajista, hylkäsi natiivisovelluksen jo vuosi sitten ja siirtyi HTML5-verkkosovellukseen.

HTML5-kerronnassa käytetyt koteloinnin keinot lainataan pitkälti elokuvan maailmasta. The Washington Postin juttu After the Storm käy hyvästä esimerkistä. Videot, verhoefektit ja visuaalisuus vievät jutun kauas tekstistä. Sitä ei siis lueta, muttei sitä oikein katsotakaan. Ehkä se koetaan?

Suurissa suomalaisissa medioissa kognitiivista kotelointia näkee harvemmin. Joskus lukija voi törmätä siihen ihan sattumalta.

Jos Kotiliettä lukee mobiililaitteella näyttö vaakasuorassa, reunoilla on kirjavaa sälää: mainoksia ja lehden omaa sisältöä. Jokainen ylimääräinen palanen kilpailee lukijan huomiosta ja luo särön koteloon.

Jos näytön sattuu kääntämään pystyyn, sivupalstat katoavat ja huomio keskittyy varmemmin juttuun.

Sivun pyhittäminen pelkälle jutulle on luksusta, johon harvalla medialla on varaa. Mainonnankin voi silti toteuttaa monella tavalla: lukuisten pienten bannereiden sijaan sivulle voisi asettaa muutamia suurempia mainoksia, joiden ulkoasu on linjassa kokonaisuuden kanssa.

Näyttävä, imevä juttu voi myös tuottaa välillistä hyötyä, jos se houkuttelee lukijoita lehden pääsivulle ja johtaa uusiin tilauksiin. Näin kerrotaan käyneen esimerkiksi The New York Timesin Snow Fall -jutulle, joka päätettiin laittaa alusta alkaen avoimeen jakoon.

Mitä kauemmas tekstilähtöisyydestä jutussa lähdetään, sitä enemmän se vaatii moniammatillista osaamista. After the Storm -juttu syntyi yhteistyössä amerikkalaisen julkisen palvelun televisioyhtiön NPR:n Independent Lensin kanssa. Krediteissä mainitaan 19 henkilöä nimeltä.

Suomalaisen maakuntalehden tähtäimen ei tarvitse olla yhtä korkealla, mutta yritystä voisi olla nykyistä enemmän.

Kovin usein esimerkiksi toimittaja ja valokuvaaja tekevät työtä näennäisesti yhdessä, mutta kuitenkin erillään. Syyksi sanotaan usein toisen ammattikunnan kunnioitus: kukin pysyköön tontillaan.

Tästä lähtökohdasta on vaikea kehittää yhteistä uutta.

Suurinta toisen ammattitaidon kunnioitusta osoittaa valmius luopua omasta auktoriteettiasemastaan ja antaa oma työprosessinsa yhteiseen pöytään muovailuvahaksi.

Muuten käy pahimmillaan niin, että juttuun syntyy kyllä koteloita, mutta kullekin tekijälle omansa.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast