Tilaa Lehti!

Kännykän apaattinen selailu on aivoja hapertava tapa, joka uhkaa kaventaa myös journalistisia sisältöjä ja tuotekehitystä

Käsi sydämelle: kuinka suuri osa ajastasi on viime aikoina kulunut uuden opetteluun, uusien ihmisten tapaa­miseen tai ajatusten sisäistämiseen?

Näkökulmat

Kirjoittaja on HBL:n vastaava päätoimittaja.

Käsi sydämelle, montako tuntia käytit viime viikolla doomscrolliin – aivottomaan puhelimen selailuun tai tietokoneen ikkunoiden vaihteluun vaikkapa etäpalaverin aikana? Kuinka usein ylipäätään työ keskeytyi teknologian takia?

Pandemia on syönyt entisestään tietotyöläisten keskittymiskykyä ja luovaa ajattelua. Maailma on kutistunut ja aivot sidottu ruutuun. Journalistisissa sisällöissä tämä on näkynyt siinä, että media on täynnä etäyhteyksillä haastateltuja asiantuntijoita ja vähemmän itse havainnoitua ja kaiveltua tietoa.

Kun elämä on ollut kaksi vuotta zoomia, teamsia ja meetiä, eivät myöskään pomot tai päätoimittajat ole immuuneja ajattelun kutistumiselle.

Uudessa kirjassaan Stolen Focus brittikirjailija Johann Hari taustoittaa ilmiötä, jossa keskimääräinen amerikkalainen toimistotyöntekijä keskittyy enää kolme minuuttia kerrallaan. Jos ajatus katkeaa, kuluu yli 20 minuuttia saada keskittynyt tila takaisin. Olettaen, ettei uusia keskeytyksiä tule.

Kun vielä someyhtiöiden liiketoimintamalli on viritetty niin, että niiden tehtävä on maksimoida alustalla vietetty aika, ei ole ihme, että monen meistä on vaikeaa repiä itseään ruudulta pois – vaikka etäpalaveri olisi jo aikaa sitten ohi.

”Ei kenties ole yllättävää, että isoja uudistuksia on nähty media-alalla pandemian aikaan hyvin vähän.”

Mediataloissa on pohdittu paljon, miten lukijat saataisiin palaamaan digituotteen äärelle ja kuluttamaan enemmän mobiilisisältöjä. Lisäksi on pohdittu tekoälyn ja muiden teknologioiden mahdollisuuksia liiketoiminnalle.

Juuri lainkaan ei ole puhuttu siitä, miten journalistit ja esimiehet itse käyttävät arjessaan puhelinta, ja miten tämä vaikuttaa työntekoon myös selkeän negatiivisesti.

Jos ajattelu typistyy usein ruudun selailuksi, ja työ on jatkuvasti altis esiin pompsahteleville keskeytyksille, se uhkaa kaventaa paitsi journalistisia sisältöjä myös tuotekehitystä.

Ei kenties ole yllättävää, että isoja uudistuksia on nähty media-alalla pandemian aikaan hyvin vähän. Olemme enimmäkseen pystyneet jatkamaan sitä, minkä jo ennestään osasimme.

Kaikki isommat muutokset ovat riippuvaisia luovasta ajattelusta ja kyvystä nähdä juoksevien asioiden ohi. Uudet ideat syntyvät käytännössä aina muualla kuin koneen ääressä, yleensä yhdessä muiden ihmisten kanssa.

Käsi vielä sydämelle: kuinka suuri osa ajastasi on viime aikoina kulunut aidosti uuden opetteluun, uusien ihmisten tapaa­miseen tai ajatusten sisäistämiseen? Ei siis vain nykytuotteen ja organisaation optimointiin?

Tuotekehityksen esteenä on media-alalla vuosikausia pidetty lähes yksinomaan niukkoja resursseja. Tämä on todellinen ongelma, mutta niin on sekin, jos omat aivot eivät toimi tai jos oma ruudun tuijotus junnaa paikoillaan, viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Kännykän apaattinen selailu on onneton, aivoja hapertava tapa, jota jokaisen mediapomon ja toimittajan tulisi tarkkailla pandemian jälkeen.

Tätä kirjoittaessani tarkistin itse Slackin, meilin, puhelimen viestit ja Twitterin useita kertoja. Aivan varmasti tästä kolumnista olisi tullut parempi ilman näitä (itse aiheuttamiani) keskeytyksiä.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.