– Media, meillä on ongelma.
– Ai mikä?
– Kukaan ei ole keksinyt, miten verkossa tehdään rahaa, mutta kaikki luulevat tietävänsä. Emme voi kauan pyörittää tällaisia mediataloja, ellei joku pian keksi ratkaisuja.
– ?
– Pitäisi keksiä, miten yleisö saadaan kerta toisensa jälkeen löytämään uutiset, kolumnit ja muu sisältö juuri omasta kanavasta. Ja miten heidät saadaan vielä maksamaan. Ilman laajaa tilaajakuntaa maakuntalehti ei pärjää digitalisoituvassa ympäristössä.
– Ja?
– Alalla on tuhansittain ihmisiä, joista jokaisella on visio siitä, mitä meidän pitäisi tehdä. Ala on vieläpä jakautunut henkisesti kahteen koulukuntaan. Toiset julistavat, miten kikat pitäisi viskoa romukoppaan. Pitäisi keskittyä kokonaisuuksiin, tuotteisiin. Kukaan näistä idealisteista ei ole kuitenkaan näyttänyt, miten niillä kokonaisuuksilla saadaan tilaajia.
– Entä se toinen koulukunta?
– Realistit lähtevät siitä, että jokainen juttu pitää myydä erikseen. Vaikka sitten kärjekkäällä otsikoinnilla, koska se toimii. Kun juttu nostetaan Klikinsäästäjiin, idealisti itkee ja realisti nauraa.
– Realistit?
”Loputonta sisältövirtaa kahlaava lukija käyttäytyy kuin Tinderissä. Ensisilmäyksen pitää houkuttaa.”
– He yrittävät takoa idealistien päihin, että uudet lukijat ovat enenevissä määrin kiinnostuneita yksittäisistä sisällöistä. Lukija ei ole enää riippuvainen paikallisesta mediasta. Kiinnostavimmat alueelliset uutiset ja ilmiöt huomioidaan isoimmissa medioissa. Lukija ei enää ymmärrä, että jutusta täytyy maksaa. Maksumuurin takaa perusuutisia ei lueta. Lukija haluaa elämyksiä, tarinoita, syventävää ja taustoittavaa luettavaa. Loputonta sisältövirtaa kahlaava lukija käyttäytyy kuin Tinderissä. Ensisilmäyksen pitää houkuttaa. Muuten lähempi tuttavuus jää tekemättä.
– Tinderissä?
– Verkkotoimittajat ovat vuosia kokeilleet erilaisia tapoja terottaa juttujen kärkiä ja otsikoita, jotta ne vetävät. Jotta netissä sukkuloiva lukija saataisiin tekemään matcheja laadukkaan sisällön kanssa.
– Matcheja?
– Kun verkkotoimittajat ovat oppineet hyödyntämään kysyviä otsikoita, houkuttelemaan lukijoita tunteisiin vetoamalla tai piilottamalla jutun pihvin mysteeriotsikkoon, he ovat huomanneet, kuinka sama sisältö kerää jopa satoja kertoja enemmän lukijoita. Näistä kikoista on tullut osa työkalupakkia.
– Entä sitten idealistit?
– Halveksuvat kikkoja ja puhuvat usein klikkijournalismista. Jos olisivat poliitikkoja, edustaisivat arvokonservatiiveja. Puhuvat ylevästi isosta linjasta ja uudenlaisesta tekemisestä. Oleellisimman sisällön tiivistävä otsikko on kunniallisempi. Sisältö kantaa. Esittelevät toimituksissa älypuhelimilta The Guardianin ja New York Timesin mobiilipaketointeja, joita on ollut devaamassa enemmän ihmisiä kuin maakuntalehdissä on työntekijöitä.
– No, kumpi on oikeassa?
– Kumpikin.
– ?
– Realisti osaa myydä jutun ja rikkoa tekemisen rajoja. Idealisti katsoo isoa kuvaa, vetää oikeissa kohdissa henkistä käsijarrua ja vahtii, ettei tekeminen lähde täysin laukalle. Uusia tilaajia havitteleva media tarvitsee kumpaakin.
> Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: [email protected]
