Sulje

Hyvä tarinallinen journalismi vastaa uutisen peruskysymyksiin

journalismi

Pulitzer-palkittu yhdysvaltalaistoimittaja Jacqui Banaszynski antaa vinkkinsä narratiiviseen journalismiin.

Uutisointi ja raportointi ovat tarinallisessa journalismissa keskeisiä. Näin sanoo yhdysvaltalainen Pulitzer-palkittu toimittaja, editori ja journalismin opettaja Jacqui Banaszynski.

– Jos et osaa raportoida, et voi kertoa hyvää tarinaa.

Uutisten peruskysymyksiin – mitä, missä, milloin, miksi, miten ja kuka – pitää vastata myös narratiivisessa journalismissa, mutta laajemmin. Faktojen täytyy toki pitää paikkansa molemmissa.

Banaszynskin mukaan on järkevää, että suurin osa journalismista on uutisia eikä tarinoita.

– Tarinan syntyä ei saa koskaan pakottaa. Jos kaupunki uusii viemäriverkkoa, lukijat haluavat ensisijaisesti tietää faktat: missä remontoidaan, ja kuinka paljon remonttiin kuluu verorahoja.

– Jos taas halutaan kertoa siitä, miten viemäriremontti konkreettisesti vaikuttaa ihmisten arkeen, voidaan hyödyntää narratiivista journalismia.

”Tarinan syntyä ei saa koskaan pakottaa.”

Yli 30-vuotisen uran sanomalehdissä tehnyt Banaszynski vieraili Suomessa elokuun lopulla Journalistiliiton järjestämässä tilaisuudessa.

Banaszynski työskentelee nykyään voittoa tavoittelemattomassa koulutus- ja tutkimusorganisaatio Poynter Institutessa sekä editoi narratiivista journalismia julkaisevan Nieman Storyboardin juttuja.

Hän toimii myös freelance-editoijana ja -kouluttajana sekä on Missouri School of Journalismin emeritaprofessori.

Pulitzer-palkinnon Banaszynski sai vuonna 1988 feature-artikkelistaan AIDS in the Heartland.

Selvitä tietolähteet ja jutun tarkoitus

Kuka tahansa voi Banaszynskin mukaan oppia kirjoittamaan narratiivista journalismia, kunhan ymmärtää kerronnallisia työkaluja. Tärkein väline on draaman kaari.

– Alussa esitellään ihmiset ja heidän tavallinen elämänsä. Sitten jännite saattaa päähenkilöt matkaan ja kasvaa jutun edetessä. Matka on keskeinen asia. Se voi olla fyysinen tai henkinen, maantieteellinen tai sosiaalinen – mitä vain, kunhan se on matka jostakin jonnekin. Juttu kehittyy kohtausten kautta.

Ennen kuin ryhtyy kokoamaan narratiivista juttua tai hyödyntää kerronnan keinoja osana uutismaisempaa artikkelia, on syytä selvittää kolme asiaa.

– Mieti, mikä on jutun tarkoitus, millainen julkaisualusta on ja mihin tietoihin pääset käsiksi.

”Hän kertoo haastateltaville etukäteen sähköpostilla, miksi haluaa kirjoittaa jutun, miten juttu etenee, ja teemat, joita juttu käsittelee. Kysymyksiä ei kuitenkaan pidä kertoa.”

Banaszynski kannustaa keräämään niin paljon tietoa kuin mahdollista, vaikka lopulliseen juttuun faktoista ja havainnoista päätyisi vain murto-osa. Kokonaiskuvan hahmottaminen on tärkeää, jotta osaa valita, mitä asioita nostaa juttuun.

– Tietojen kerääminen antaa myös haastateltaville tietoa siitä, millainen jutusta on tulossa. Haastateltaville pitää kertoa, miten teemme työtämme ja miksi meidän täytyy esittää myös oudolta tuntuvia kysymyksiä.

Päähenkilöiden kanssa kannattaa viettää paljon aikaa ja seurata heidän arkeaan. Jos aika on kortilla, haastateltavat on hyvä valmistella haastattelutilanteisiin jo ennakolta mahdollisimman hyvin.

Näin tekee Banaszynskin mukaan esimerkiksi Eli Saslow, jota hän pitää tällä hetkellä yhtenä parhaista narratiivisen journalismin kirjoittajista. Vuonna 2014 Pulitzerilla palkittu Saslow työskentelee Washington Postissa.

– Hän kertoo haastateltaville etukäteen sähköpostilla, miksi haluaa kirjoittaa jutun, miten juttu etenee, ja teemat, joita juttu käsittelee. Kysymyksiä ei kuitenkaan pidä kertoa, Banaszynski sanoo.

Hyödynnä tunneälyä ja muita aisteja

Tarinallisessa journalismissa on voimaa: se auttaa lukijaa näkemään maailman toisen ihmisen silmin.

Tämä toteutuu melko kirjaimellisesti esimerkiksi Alice Steinbachin artikkelissa A Boy of Unusual Vision. Juttu voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1985 feature-kategoriassa.

Steinbach kuvailee, miten syntymästään saakka sokea 10-vuotias poika hahmottaa maailman ja miten hän on oppinut muun muassa pyöräilemään ja pelaamaan baseballia.

– Jutussa on kiinnostava ja toimiva rakenne. Kirjoittaja tietää, että lukijat eivät ole sokeita, ja pakottaa nämä näkemään pojan jo heti jutun alussa kuvailemalla tarkkaan pojan sinisiä silmiä, Banaszynski sanoo.

Artikkeli toimii hyvänä esimerkkinä myös minäkertojan välttämisestä.

– Kirjoittaja käyttää jutussa itseään lähteenä muun muassa ympäristön havainnoinnissa, mikä on hyvä asia. Kirjoittaja ei kuitenkaan tuo itseään esille minämuodossa.

Jos toimittajan läsnäolo vaikuttaa tapahtumien kulkuun, ”minä” pitäisi Banaszynskin mukaan tuoda esiin tekstissä. Jos ei, ”minä” kannattaa häivyttää. Tekstin voi myös aluksi luonnostella minämuodossa ja lopulliseen juttuun muuttaa kertojan joksikin muuksi.

Jos toimittajan läsnäolo vaikuttaa tapahtumien kulkuun, ”minä” pitäisi Banaszynskin mukaan tuoda esiin tekstissä. Jos ei, ”minä” kannattaa häivyttää.

Oli jutussa millainen kertoja tahansa, lukijalle pitää maalata elävä kuva paikan päältä. Ympäristöä kannattaa havainnoida kaikin mahdollisin keinoin. Jos juttu käsittelee mennyttä, haastateltavia pitää pyytää kertomaan tapahtumista tarkasti.

– Toimittajan täytyy käyttää kaikkia kuutta aistiaan. Kuudes on tunneäly. Sen käyttäminen ei tarkoita sitä, että toimittaja sisällyttäisi juttuun oman mielipiteensä tai tunteensa. Tunneäly on tapa, jolla asioita selvitetään hienovaraisesti.

Pulitzer-palkitussa jutussaan Banaszynski nojasi omaan tunneälyynsä muun muassa haastatellessaan hiv-tartunnan saanutta homopariskuntaa heidän seksielämästään.

– Minun oli pakko kysyä tunneälyyni luottaen, kumpi on saanut viruksen ja tartuttanut sen toiseen, ja miten neuvottelette tästä kumppaneita. Nämä olivat kysymyksiä, jotka minun oli pakko kysyä, koska lukijatkin miettivät niitä.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit