• LEHDISTÖTILAISUUS 
• AIKA 2.10.2024 
• PAIKKA Yksiö Helsingin Vallilassa 
• PAIKALLA Yle Kioskin videodokumentaristi Jaakko Keso 
• AIHE Keson urapolku, journalismin todellisuus, nuorten miesten tavoittaminen 
• TARJOLLA Kahvia ja vettä 

Kymmenisen vuotta sitten Jaakko Keso perusti oman YouTube-kanavan, jonka nimi on Jaakko Keso. Se on ”videoblogi kulttuurista ja yhteiskunnasta”.

Kanavan ensimmäisessä videossa Keso kulkee itsenäisyyspäivänä anarkistisen Lähiöst linnaan -mielenosoituksen mukana Itäkeskuksesta Helsingin ydinkeskustaan ja raportoi tapahtumien keskeltä, millainen tunnelma mielenosoituksessa on ja mitä siihen osallistuvat ajattelevat yhteiskunnasta. 

Rauhallisella kertojanäänellään Keso kertoo myös omia tuntemuksiaan ja tunnelmiaan väkivaltaiseksikin äityvän marssin keskellä. Reportterin sävy on utelias. Hän ei halua tuomita vaan ymmärtää. 

Video on kerännyt kymmeniätuhansia katsojia.

– Mä jotenkin leikin, mutta tein vahingossa oikeaa journalismia. Ihmiset kommentoivat, että saivat siitä paljon enemmän irti kuin niin sanottujen oikeiden medioiden sisällöistä. 

Kun Keso, 34, muistelee uransa alkua Helsingin Vallilassa sijaitsevan asuntonsa keittiössä, hän pitää tuota ajanjaksoa lähtöpisteenä tunnettuudelleen. Samoihin aikoihin hän teki pitkiä live-lähetyksiä myös muista mielenosoituksista Periscopeen ja Facebookiin. 

Sittemmin Keso on rekrytoitu töihin Ylelle, hänen videodokumenttinsa keräävät säännöllisesti satojentuhansien ihmisten yleisöjä ja hän on onnistunut tavoittamaan nuoret miehet – ryhmän, jonka kanssa uutismediat Suomessa ja maailmalla tuskailevat. 

Keso on ollut ehdolla vuoden journalistiksi, ja hän sai hiljattain eniten mainintoja toimittajaopiskelijoille suunnatussa Suomen Lehdistön esikuvakyselyssä. 

Silti moni on kyselytulosten julkistuksen jälkeen kysynyt, kuka on Jaakko Keso? 

Epätietoisuus kertoo tietenkin journalististen yleisöjen ja kerrontatapojen muutoksesta: valtamediassa työskentelevä toimittaja voi samaan aikaan tavoittaa tietyissä kanavissa suuren yleisön mutta olla täysin tuntematon valtaosalle kansasta ja jopa oman alan sisällä.

Keso asui lapsuutensa Helsingin Käpylässä. Hänen äitinsä työskenteli lentoemäntänä Finnairilla, minkä ansiosta koko perhe pääsi aika ajoin matkustamaan kaukomaihin ja Keso ”altistui erilaisille kulttuureille”. 

Hän innostui Madventuresista, Indiana Jonesista ja Tintistä. Parikymppisenä hän kirjoitti blogia, jossa ”larppasi seikkailijaa” menemällä kameran kanssa eri paikkoihin ja tapahtumiin raportoimaan. 

Hän alkoi tehdä myös Youtube-videoita ja pääsi Metropolia-ammattikorkeakouluun opiskelemaan media-alaa. Hän ajatteli vlogiaan vielä tuolloin harrastustoimintana. 

– En tiedä, oliko se itsevarmuutta vai jonkinlaista harhaisuutta, mutta fiilis oli, että tulen jossain vaiheessa tekemään työkseni jonkinlaisia seikkailuvideoita tai dokumentteja. 

Aluksi Keso teki livestriimejä Yle Folkille, johon kuka tahansa sai tarjota itse tekemiään mediasisältöjä. Sieltä Keso palkattiin Yle Kioskille, jossa hän sai vapaat kädet tehdä dokumentteja haluamistaan aiheista, kuten kaupunki- ja alakulttuureista. 

Keson kaikkien aikojen suosituin dokumentti kertoo nuorena kuolleesta helsinkiläisestä räppäristä, joka oli lapsuudessaan tahtomattaan innoittajana tunnetulle Jonne-meemille. Videota on katsottu YouTubessa yli miljoona kertaa. 

Dokumentti alkaa Jonne-meemin tarinan selvittämisestä, mutta laajenee kuvaamaan lahjakkaan räppärin ja hänen kotilähiönsä elämää, jossa isättömät pojat löytävät yhteisöllisyyttä pikkurikoksista ja rap-musiikista. 

Keso on seurannut myös esimerkiksi helsinkiläisiä graffitimaalareita, selvittänyt suomalaisten suhdetta alkoholiin ja kertonut kodittomasta naapuristaan Penasta. 

Videoita yhdistää niiden toteutustapa: Keso on itse vahvasti läsnä ja hyödyntää persoonaansa samaan tapaan kuin maailmanlaajuisesti tunnettu dokumentaristi, BBC:lle työskentelevä Louis Theroux. 

Keso arvioi, että hänen tyylinsä ei ole alkuajoista juurikaan muuttunut, vaikka hän työskenteleekin Suomen suurimmalle mediatalolle. 

– Toivottavasti tekeminen on ammattimaisempaa, mutta edelleen se on sellaista, että ”saumat näkyvät”, kuten yksi katselija kerran sanoi. 

Yle Kioskin vastaava tuottaja Ville Seuri sanoo, että Keso käsittelee työssään isoja kysymyksiä.

– Nuori yleisö ylipäätään kysyy koko ajan tosi isoja kysymyksiä ja heitä kiinnostavat isot jutut ja tietämisen rajat, mihin ei ehkä traditionaalisessa uutisjournalismissa eksytä.

Keson dokumenttien ote on pohdiskeleva, ja toisaalta hän pyrkii myös kertomaan läpinäkyvästi, millaisen työn ja ajattelun tuloksena journalistinen lopputuote syntyy. Esimerkiksi tuoreen Amerikka-dokumenttisarjansa eräässä jaksossa Keso erehtyy vertaamaan detroitilaisen moskeijan tekemää avustustyötä kommunismiin, mikä aiheuttaa hämmennystä haastateltavissa. Kohtaus on jätetty dokumenttiin kaikkien nähtäville. 

– Siinä on inhimillisyyttä ja haavoittuvuutta, Seuri tiivistää. 

Henkilö edellä tehtyä videojournalismia näkee hänen mukaansa Suomessa vähän, vaikka maailmalla se on tosi suosittua. 

”Siinä, mitä minä teen, on tarkoitus kohdata ihmisiä ja lisätä inhimillistä ymmärrystä.”

Keso on pohtinut paljon haastattelemista, journalismin etiikkaa ja journalismin välittämää todellisuutta.  

Hänestä journalistisissa haastatteluissa ei kohtaa kaksi ihmistä vaan kaksi roolihahmoa. Haastateltavalla on tarve esittää itsensä mahdollisimman hyvässä valossa. Haastattelijan taas on otettava rooli, jossa hän pyrkii saamaan haastateltavasta irti mahdollisimman paljon kiinnostavaa puhetta. 

Keso sanoo, että toistuville kaavoille on journalismissa paikkansa: urheilutoimittajan on kysyttävä urheilijalta maaliintulon jälkeen, miltä nyt tuntuu. Uutistenlukijan on puhuttava tietynlaisella nuotilla. 

Keso taas pyrkii mahdollisuuksien mukaan rikkomaan kaavoja. 

– Siinä, mitä minä teen, on tarkoitus kohdata ihmisiä ja lisätä inhimillistä ymmärrystä. Se toimii paremmin, kun mulla ei ole toimittajan roolia. 

– Kun kohtaan ihmisiä, eetos on, että en mene journalistina kysymään kysymyksiä vaan Jaakkona tutustumaan heihin. 

Keso sanoo, ettei yritäkään olla journalismissaan ”objektiivinen” vaan reilu.

– Usein kerron, mitä mieltä itse olen, ja kun katsoja tietää, mistä tulen, niin se on ihan ok. 

Keso on usein joutunut kääntymään Ylen journalististen standardien ja etiikan päällikön Timo Huovisen ja vastaavien toimittajien puoleen selvittäessään, millaisissa tilanteissa on mahdollista käyttää poikkeuksellisia tiedonhankintakeinoja. Miten esimerkiksi rikollista toimintaa voi kuvata journalismissa? 

Alkoholidokumenttiaan varten hän halusi haastatella Helsingin keskustassa mahdollisimman humalaista ihmistä. 

– Silloin tulee mieleen, onko Ylen sopimatonta tehdä sellaista, Keso toteaa. 

– Eettisistä syistä olisi ollut haastavaa kuvata ja käyttää sellaista materiaalia, joten oli pakko uhrata itseni. 

Videon loppupuolella silminnähden humalainen Keso yrittää tehdä sammaltavaa haastattelua lähijunassa ja tarjota asemalla tulta ohikulkijan tupakkaan. 

Kesolle on ollut alusta asti selvää, että hän on videoillaan itse esillä ja ”laittaa itsensä likoon”. Aluksi se johtui siitä, että hänen esikuvansakin tekivät niin, myöhemmin tekemisen taustalle on väistämättä tullut myös ”joitain narsistisia ulottuvuuksia”.

Toisaalta syy on myös käytännöllinen. Keso liikkuu reportaasimatkoillaan useimmiten yksin, mukanaan kamera ja muistiinpanovälineet. Kesosta on tullut henkilöbrändi, halusi hän sitä tai ei, ja ”olisi vähän erikoista, jos mut olisi häivytetty kaikesta”. 

– En osaisi edes tehdä sellaista.

Hieman ennen haastattelun alkua Keso on kysynyt Telegramissa seuraajiltaan syitä siihen, miksi hänen journalisminsa kiinnostaa. Vastaukset ovat samankaltaisia kuin Suomen Lehdistön kyselyssä toimittajaopiskelijoille: mielenkiintoiset aiheet ja näkökulmat, uskallus, inhimillinen ja intohimoinen ote, kiinnostus ja uteliaisuus. 

Keso pohtii, miksi juuri nuoret miehet näyttävät olevan erityisen innostuneita hänen videoistaan. 

– Yksi syy on ainakin se, että olen itse mies. Ja vaikka olen jo 34, mun elämäntapa on edelleen aika semmonen… Mulla on paljon 20-vuotiaita kavereita, käyn edelleen ulkona ja mulla ei ole lapsia. 

Eräs vastaaja mainitsee myös ”cringettömyyden” eli sen, ettei Keso yritä myötähäpeällisellä tavalla imitoida nuorten tyyliä vaan se tulee häneltä luonnostaan. Keso sanoo rekisterin tuntemisen kumpuavan omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Hän varttui kuvalaudoilla ja internet-meemien parissa ja oppi niiden kautta, miten nuoret miehet puhuvat. 

– Ja monet videoaiheeni ovat sellaisia, että niissä on joku nuori, syrjäytynyt mies päähenkilönä. 

”Mun työhön kuuluu haahuilu, että ei voi aina tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mihin video johtaa.”

Haastattelun päätteeksi hyppäämme autoon ja lähdemme Sörnäisten Kurviin. Siellä Kesolla on jo vuosikausien ajan ollut käynnissä projekti, jossa hän on kiinnittänyt metalliaitaan pyöränpumpun kenen tahansa käytettäväksi. 

Pumppu on varastettu lukuisia kertoja, mutta Keso on aina korvannut sen uudella. Hän ajattelee, että tämänkaltainen ruohonjuuritason aktivismi on tärkeää kaupunkikulttuurin ja yhteisöllisyyden kannalta. 

Matkalla Kesolle tulee mieleen vielä yksi ajatus. Hän sanoo aistivansa kuvalaudoilla nuorten miesten keskuudessa paljon niin sanotun establishmentin eli hallitsevan luokan ja instituutioiden vastaista puhetta. Esimerkiksi Yleä ja muuta valtamediaa syytetään poliittisesta korrektiudesta. 

– Syrjäytyvät nuoret ehkä kokevat, että media, Yle etunenässä, ei jotenkin puhu aidosti ja tosijuttuja vaan silottelee ja tekee asioita salonkikelpoisiksi. 

Keson mukaan jotkut näkevät hänet itsensä toimittajana, joka syystä tai toisesta pystyy Ylen sisällä lähes ainoana puhumaan kainostelematta ja pelkäämättä niin kuin asiat ovat.  

Tietenkin kyse on paradoksista: Keso ei usko salaliittoihin median wokeentumisesta ja on sitoutunut tekemään työtään Journalistin ohjeiden ja Ylen eettisten periaatteiden mukaan. Ei hän koe olevansa marginaalien myyrä Ylen sisällä vaan journalisti muiden joukossa – eikä suinkaan ainut toimittaja, joka ymmärtää nuorten miesten mielenmaisemaa.

Sitä hän sen sijaan pohtii, kuinka samasta puusta veistettyjä yleläiset – ja toimittajat laajemminkin – lopulta ovat: heillä on samanlaiset koulutustaustat, he ovat keskiluokkaisia ja muutenkin ”aika normikansalaisia”. Väistämättä se vaikuttaa journalistiseen kulttuuriin. 

Viime maaliskuussa Keso lähti Yhdysvaltoihin tekemään dokumenttia kahtiajakautuneesta maasta. Ehdotus reportaasimatkasta meni hänestä läpi yllättävän helposti. Budjetissa oli sen verran varaa, että Keso kykeni viettämään maassa kuukauden. Hän oli liikkeellä osin yksin, osin yhdysvaltalaisen kaverinsa kanssa ja asui lähinnä halvoissa hotelleissa. 

– Mun työhön kuuluu haahuilu, että ei voi aina tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu tai mihin video johtaa. Se edellyttää vain aikaa. 

Matkalta kertyi raakamateriaalia yli 110 tuntia, ja sen editointiin kului kuukausia. Lopputulos, 7-osainen dokumenttisarja julkaistiin Yle Areenassa lokakuussa. 

Lähtiessään matkaan Keso ei tarkalleen tiennyt, millainen dokumentti tai videosarja matkalta syntyy, mutta tarkoituksena oli päästä mahdollisimman syvälle siihen, miksi Yhdysvallat on presidentinvaalivuonna poikkeuksellisen polarisoitunut. Keso ajoi Amerikan halki ja yritti tavallisia ihmisiä kohtaamalla ymmärtää, mitä maassa tapahtuu, kun uutisia lukemalla oli tullut kuva, että Yhdysvallat on lähestulkoon sisällissodan partaalla.

Amerikka-sarjan konsepti kuulostaa periaatteessa samalta kuin millaisen juttusarjan kuka tahansa ulkomaanjournalisti voisi toteuttaa. Sillä siitähän journalismissa on lopulta kyse: erilaisten todellisuuksien esittämisestä ja niiden kontekstoimisesta. 

Keso on osin samaa mieltä, mutta toisaalta sanoo, että dokumenttisarjassa on myös ”raakuutta”, jota perinteisessä journalismissa ei ole.

– En halua kuulostaa omahyväiseltä, mutta ei mun mielestä kukaan muu tee sellaista kuin mä teen.