Tilaa Uutiskirje!

Yhdestä lauseesta päiviksi fiiliksiin

Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Paula Sallinen. Kuvaaja: Jyrki Johannes Tervo

Näkökulmat

Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Paula Sallinen. Kuvaaja: Jyrki Johannes Tervo
Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Paula Sallinen. Kuvaaja: Jyrki Johannes Tervo

Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Paula Sallinen. Kuvaaja: Jyrki Johannes Tervo

Alan kirjoittaa juttua tunteja ennen kuin istun epäergonomiseen toimistotuoliini ja alan päästellä. Jos aineisto on kasassa edellisenä päivänä, tapailen otsikkoa, aloituslauseita ja siirtymiä mielessäni illalla. Pääni sisäinen kirjoituskone nakuttaa öisinkin, sillä usein aamulla johtoajatus on selkiytynyt.

Kirjoituspäivinä yritän järjestää itselleni kiireettömän aamun. Nukun vähän pidempään ja myöhästyn töistä. Usein kirjoitan kotona, sillä silloin voin keskittyä täysillä tekstiin. Jos kirjoittaminen takkuilee, vien koirat lenkille tai tiskaan. Välttelen tilannetta, jossa vain tuijotan ruutua ja mietin hermostuneesti, mitä seuraavaksi.

Koetan olla ajattelematta muita ihmisiä, kun kirjoitan. Vaikka haastateltava on ollut kuinka mukava ja mielenkiintoinen, siirrän hänet syrjään; kirjoittaminen on minun leiviskäni.

Kun luomistyö jumittaa, selän takana kiristelee hampaitaan kuvitteellinen, kohtuuton kriitikko. Silloin pidän pienen tauon, jonka aikana pirulainen usein katoaa matkoihinsa.

 

Pitkissä jutuissa hahmottelen paperille ”kohtauksia”, eli tiukasti rajattuja tuokiopaloja, joiden varassa juttu etenee. Tyylini on varsin minimalistinen, ja selittelen lukijalle niukasti. Luotan siihen, että lukija ymmärtää. Itseäni ärsyttää, jos kirjoittaja opastaa lukijaa ja kertoo hänelle, miten tilanteita ja sanomisia pitäisi tulkita.

Raakaversion jälkeen alan ruotia tekstiä lukijan kannalta. Hion aloitusta ja siirtymiä. Karsin rönsyt.

Sunnuntaisuomalaisessa joka jutun lukevat vähintään kaksi muuta toimittajaa ja oikolukija. He antavat palautetta tekstistä: vaativat tarkennuksia, kiittävät onnistumisista, korjaavat kirjoitusvirheet ja ehdottavat parannuksia. Palautteen pohjalta käyn tekstin läpi. Jutun antaminen muiden luettavaksi ei ole lainkaan niin ahdistavaa kuin aluksi luulin. Mieluummin kuulen epäloogisuuksista hyväntahtoiselta työkaverilta kuin luen nolona aamukahvilla.

 

En useinkaan pohdi kysymyksiä valmiiksi ennen haastattelua. Kun taustatyöt on tehnyt kunnolla, ei tarvitse pelätä hiljaisia hetkiä. Toki mietin jutun teemaa etukäteen ja sovitan haastattelukysymykset siihen. Jos ennalta ajateltu ei haastattelussa kanna, vaihdan näkökulmaa.

Koetan myös pitää turpani kiinni. Usein haastateltavat pystyvät kertomaan asiansa perusteellisemmin, jos heitä ei koko ajan pommita kysymyksillä. Hiljaisuudella voi pitää myös kiusallisissa pihdeissä. Hiljaa oleminen on kuitenkin vaikeaa ja metodi harjoitusvaiheessa.

Nauhoitan henkilöjuttujen haastattelut aika usein, ja litteroin ne lähes sanatarkasti paperille. Urakka tuntuu usein toivottomalta, mutta se auttaa jäsentämään kokonaisuuden.

Sitten alleviivaan tulosteista herkullisimmat lainaukset. Pyrin provosoimaan haastateltavia vastaamaan mielenkiintoisesti. Pyydän heitä selittämään itsestään selviltä tuntuvia ratkaisujaan tai mielipiteitään.

Saattaa tuntua itsestäkin koomiselta, jos vaikkapa väkivaltatutkijalta kysyy, miksi väkivaltaa pitäisi vähentää. Vaikutan idiootilta, mutta nolostelen myöhemmin. Vastauksista nousee usein loistavia lainauksia, ja joskus ne vievät haastattelun uusille urille. Haastateltavan voi yllättää kysymyksillä, jos vastaukset uhkaavat luisua Stig Carpelan -tasolle.

 

Hyödynnän kärsimättömyyttäni. Keskittymiseni herpaantuu herkästi, joten sommittelen jutun niin, että tekstissä sattuu ja tapahtuu. Se ei tarkoita sitä, että haastateltava koheltaa päiväkaljoilta ensiapupolin kautta äitienpäiväkahville.

Suuri tapahtuma voi olla hetki, jolloin kuolemansairas mies tajuaa syövänsä viimeistä jäätelöannostaan tai patologinen tirkistelijä luopuu raiskausaikeistaan. Usein merkittävät hetket tapahtuvat pään sisällä.

Yritän oppia mahdollisimman paljon muilta toimittajilta. Jos jokin teksti on tehnyt vaikutuksen, mietin, miten se on rakennettu. Fanitan jopa yksittäisiä lauseita.

Kaikkien aikojen suosikkini on Pekka Hiltusen lopetus Imagen artikkelissa, joka kertoo tarinan siitä, kuinka terroristit saavat ydinaseen käyttöönsä. Hiltunen lopettaa juttunsa: Sitten taivaalle nousee elokuvista ja tv:stä tuttu näky: pilvi, joka muistuttaa sientä. Olen yrittänyt selittää toimittajakavereilleni, kuinka hieno sieni-lopetus on, mutta toistaiseksi kukaan ei ole täysin ymmärtänyt.

Ihailen avoimesti monia toimittajia. Heidän työnsä on minun innoitukseni.

 

Kuka?

  • Paula Sallinen, 31, Kristiinankaupunki. Sunnuntaisuomalaisen toimittaja, joka sai juuri kunniamaininnan Sanomalehtien Liiton Paras juttu -kilpailun Ajattomat jutut -sarjassa.
  • Olen valmistunut akateemiseksi kettutytöksi Tampereen yliopistosta, eli pääaineenani olen lukenut ympäristöpolitiikkaa. Vasta valmistumisen jälkeen tajusin, että haluan toimittajaksi. Työharjoittelun kautta kampesin itseni alalle. Kivutonta se ei ollut, mutta olin varma, että tässä on ammatti, joka pitää mielen vireänä.
  • Olen työskennellyt aiemmin Helsingin Sanomissa, Maaseudun Tulevaisuudessa ja Pohjalaisessa. Toimittajan työssä yhdistyvät mielestäni sosiaalisuus, luovuus ja uuden oppiminen. Saan tyydyttää uteliaisuuttani ja luomisvimmaani.

Vinkit

  • Vältä tuijottamasta valkoisella taustalla nakuttavaa kursoria. Tiskaa vaikka kahvikuppisi sillä välillä, kun mietit, miten juttu pitäisi aloittaa.
  • Jos haastateltava vastailee ennalta arvattavia, keksi yllättäviä kysymyksiä.
  • Kun luet hyvän artikkelin tai uutisjutun, pohdi, miksi se teki sinuun vaikutuksen. Pölli muiden neronleimaukset.
  • Palvo esikuviasi! Nälkä säilyy, kun ajattelee, ettei vielä ole niin hyvä kuin tuo tuolla jalustalla. Kouluttaudu, niin et voi ainakaan selitellä, ettet tiedä, miten asiat voisi tehdä paremmin.

Lisää aiheesta