Tilaa Uutiskirje!

En lähtisi tekemään luonnemurhaa

Virhe-podcast: Sanna Ukkola antoi nimettömien lähteidensä kuvailla henkilöjuttunsa kohdetta niin negatiivisesti, että miettii asiaa vielä tänäkin päivänä

Hitaat

Aikanaan Ilta-Sanomissa työskennellessään Sanna Ukkola teki laajan henkilöjutun SDP:n varapuheenjohtajaksi nousseesta Maria Guzenina-Richardsonista. Poliitikkoa itseään ei haastateltu juttuun, vaan se perustui haastatteluihin hänen ympäriltään.

Ukkola miettii juttua vielä tänäkin päivänä, sillä hän antoi omasta mielestään nimettömien lähteidensä puhua Guzenina-Richardsonista liian negatiivisesti.

– ­Ymmärrän toki sen, että toimittaja tarvitsee työssään anonyymeja lähteitä, ja lähdesuoja on koko journalismin ydin. Mutta siinä vaiheessa, kun hyökätään yhtä ihmistä kohtaan tai juttu on hyvinkin vahvasti kriittinen, pitäisi olla äärimmäisen varovainen, Ukkola sanoo.

Kyse on myös siitä, missä asemassa jutun kohde on.

– Jos mietitään tällä hetkellä jotain SDP:n toista varapuheenjohtajaa, niin enemmän keskittyisin hänen työhönsä, että millainen työntekijä hän on ollut ja millaista politiikkaa tehnyt. Ei hän ole niin merkittävä vallankäyttäjä, että lähtisin kauheaa luonnemurhaa tekemään.

Jaksossa puhutaan tuoreiden esimerkkien kautta laajemminkin nimettömien lähteiden käyttöön liittyvästä vastuusta, poliitikkojen haastattelemisesta sekä esimerkiksi Ukkolan omasta roolista yhtenä Suomen tunnetuimmista toimittajista.

Virhe on Suomen Lehdistön kymmenosainen podcast-sarja, jossa journalistit tunnustavat virheitään ja puhuvat itsekriittisesti työstään ja mediasta. Podcastin neljä uutta jaksoa julkaistaan tiistaisin 21.11. alkaen. Uusien jaksojen teemoina ovat muun muassa johtamisen virheet, media-alan häirintäkulttuuriin puuttuminen sekä rikosjournalistien valta ja vastuu. Podcastia voi kuunnella esimerkiksi Spotifyn ja Applen palveluissa.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast