Tilaa Uutiskirje!

Media otti opikseen koulusurmista

Virhe-podcast: Päivi Happonen teki uutisen kansanedustajan syytteistä, vaikka syyte jätettiin nostamatta: ”Järkytyin, kun olin kävelemässä töistä kotiin ja päätoimittaja soitti”

Hitaat

Ylellä rikos- ja oikeustoimittajana työskentelevä Päivi Happonen teki vuosia sitten puoli yhdeksän uutisiin ison uutisen, jossa väitettiin kansanedustajan saaneen syytteet talousrikosjutussa. Oikeasti syytteitä ei nostettu.

Happonen oli haastatellut uutista varten syyttäjää ja kansanedustajaa itseään, mutta keskusteluista asian saattoi ymmärtää väärin.

– Sitten virhe korjattiin, ja hieman poikkeuksella tavalla päätoimittaja Jouni Kemppainen tarttui puhelimeen ja soitti itse meidän kilpailijoillemme, jotka olivat siteranneet uutista, Happonen kertoo.

Virhe-podcastin kymmenennessä jaksossa Happonen puhuu muun muassa siitä, mitä kiinnostavuus uutiskriteerinä tarkoittaa rikosjournalismille.

Happosen mukaan media otti opikseen koulusurmien uutisoinnin virheistä, ja esimerkiksi Koskelan murhaan liittyneitä medialle myönnettyjä haastatteluja jätettiin harkinnan jälkeen julkaisematta.

– Tiedotusvälineiden pitää ottaa vastuu myös sellaisista henkilöistä, jotka itse olisivat valmiita antamaan haastattelun mutta ovat ehkä shokkitilassa ja ehkä myöhemmin katuisivat näitä tilanteita, Happonen sanoo.

Virhe on Suomen Lehdistön kymmenosainen podcast-sarja, jossa journalistit tunnustavat virheitään ja puhuvat itsekriittisesti työstään ja mediasta. Jaksojen teemoina ovat muun muassa johtamisen virheet, nimettömien lähteiden väärinkäyttö sekä rikosjournalistien valta ja vastuu. Podcastia voi kuunnella esimerkiksi Spotifyn ja Applen palveluissa.

Lisää aiheesta

Lehtiarkisto

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast