Sulje

Ville Pernaan ja Erkka Railon hullut vuodet päivystävinä dosentteina: ”Sitä lopetti kymmeneltä illalla A-studiossa ja oli seuraavana aamuna kello 6.17 aamutelkkarissa”

media

Tutkijan taustasta oli apua, kun kaksikko ryhtyi myöhemmin itse journalisteiksi.

Lehdistötilaisuus

Aika: 11.1.2021
Paikka: Turun yliopiston kasarmialueella sijaitseva Fabbes Cafe
Paikalla: Poliittisen historian dosentti, Suomen Kuvalehden ex-päätoimittaja Ville Pernaa ja poliittisen historian dosentti, MustReadin johtava politiikan asiantuntija Erkka Railo
Aihe: Päivystävä dosenttius, oikeisto­populismin nousu, median tulevaisuus
Tarjolla: Kahvia ja nostalgista sanailua

Kun suomalaisessa politiikassa oli 2000-luvun alkuvuosina kriisi, sitä selittämään kutsuttiin usein Ville Pernaa tai Erkka Railo, Eduskuntatutkimuksen keskuksen nuoret tutkijat, jotka eivät kartelleet julkisuutta.

– Sitä lopetti kymmeneltä illalla A-studiossa ja oli seuraavana aamuna kello 6.17 aamutelkkarissa. Siitä luukutus jatkui taas koko päivän ja väliajat vastailtiin lehtitoimittajien kysymyksiin, Pernaa muistelee Turun yliopiston kupeessa sijaitsevan kahvilan pöydässä.

Railo muistaa ajat raskaana, koska samaan aikaan piti keskittyä myös tutkimukseen ja opetukseen.

– Kun kansallinen kriisi puski päälle, oli velvollisuus kommentoida. Välillä oli olo, että joutuu todella repeämään moneen paikkaan samaan aikaan.

Pernaa ja Railo tuntevat toisensa pitkältä ajalta. He ovat lähes samanikäisiä, kotoisin Turun seudulta, käyneet armeijaa samassa paikassa, työskennelleet samassa työpaikassa ja sittemmin urallaan vaihtaneet politiikan tutkimisen journalismiin.

Pernaa ei ole juurikaan ollut julkisuudessa sen jälkeen, kun hän irtisanoutui Suomen Kuvalehden päätoimittajan paikalta. Railo tekee itse juttuja politiikasta MustRead-median johtavana poliittisena asiantuntijana.

Kun Turun yliopisto perusti Eduskuntatutkimuksen keskuksen vuonna 2002, sen johtoon valittiin 28-vuotias valtiotieteiden tohtori Ville Pernaa. Pian rekrytoitiin ensimmäinen määräaikainen tutkija, 29-vuotias valtiotieteiden maisteri Erkka Railo.

– Mutta on syytä mainita, että vähän jäi kaivelemaan, että juuri valittu kandidaatti halusi heti pestin alkajaisiksi viikon lomaa jonkun matkan takia, Pernaa toteaa.

– Tein ulkoministeriön vaalitarkkailuja, Railo vastaa.

– Tässäpä meillä on työmies vailla vertaa. Hommat alkaa ja kaverista ei näy kuin perävalot, Pernaa sanoo.

”Tiettyjen alojen edustajilla on sellainen vamma sielussa, että he eivät pysty vastaamaan, kun ei ole dataa siitä tai tästä asiasta.”

Railon mukaan media ryhtyi 2000-luvulla ottamaan etäisyyttä poliitikoista ja etsimään itsenäisiä analyytikoita ja tutkijoita kommentoimaan poliittista tilannetta.

Pernaa ja Railo olivat eturintamassa vastaamassa, kun toimittajat alkoivat soitella. Moni vanhemman polven tutkija saattoi suhtautua ajatukseen varauksella, mutta Eduskuntatutkimuksen keskuksessa ajateltiin, että kyse on asiakaspalvelutyöstä.

– Olimme saaneet koulutuksen, joten meidän tehtävämme oli antaa yhteiskunnalle takaisin ja auttaa suurta yleisöä ymmärtämään, mitä politiikassa tapahtuu, Railo sanoo.

Pernaan mukaan nimenomaan Railo oli porukasta kaikkein rohkein ja rennoin tulkitsemaan dataa ja kommentoimaan soveltavan irtonaisesti. Hän sanoo, että monella yhteiskuntatieteilijällä oma tutkimusdata on köytetty nilkkaan ja se painaa sata kiloa.

– Tiettyjen alojen edustajilla on sellainen vamma sielussa, että he eivät pysty vastaamaan, kun ei ole dataa siitä tai tästä asiasta. Mitä sä oot sitten tehnyt 20 vuotta, jos et pysty nousemaan excelisi yläpuolelle? Jos ilmiö A on nyt potenssiin 5, siitä pitää pystyä sanomaan jotain vaikka oma aineisto olisi vuodelta 1985, Pernaa sanoo.

Toisaalta hän kertoo myös itse kieltäytyneensä valtaosasta haastattelupyyntöjä, koska ne olisivat käsitelleet aihetta, josta hänellä ei ollut omaa, edes vanhaa, tutkimusaineistoa.

Hulluimpina poliittisen mediajulkisuuden muutoksen vuosina päivystävien dosenttien kysyntä oli loppumatonta. Media käsitteli yhä enemmän poliitikkojen yksityiselämään liittyviä kohuja, kuten vaikka llkka Kanervan eroa ulkoministerin paikalta tekstiviestien takia vuonna 2008 sekä Matti Vanhasen salarakkaita.

– Suomalainen politiikka muuttui peruuttamattomalla tavalla, ja meillä oli 2–3 vuoden etumatka asioiden kommentoinnissa. Se näkyi kysynnässä, Pernaa toteaa.

Ajan säästämiseksi Pernaa ryhtyi todelliseksi lausuntokoneeksi. Hän ryhtyi punnitsemaan sanansa niin tarkkaan, että ne saattoi painaa lehteen millaisena yhdistelmänä tahansa ilman, että siitä koituisi hänelle ongelmia. Näin hän säästyi sitaattien jälkikäteiseltä tarkastamiselta.

Tai jos radiotoimittaja soitti kiireisellä hetkellä, Pernaa saattoi kysyä, paljonko tarvitaan ääntä, ja antaa kolme vastausta, joilla pystyi täyttämään minuutin ja 20 sekunnin slotin radiouutisissa.

– Siirryin äärimmäiseen tehokkuuteen. Ei sanaakaan ylimääräistä.

Ville Pernaa palkkasi Erkka Railon Eduskuntatutkimuksen keskukseen vuonna 2002.

Railo puolestaan toteaa, että asiantuntijana on sikäli helppo antaa haastatteluja, että toimittajatkin haluavat asiantuntijan näyttävän jutuissa hyvältä. Sekä hänelle että Pernaalle on vuosien mittaan käynyt selväksi, että suomalaiset toimittajat ovat huippuammattilaisia.

– Huonoja kokemuksia on tosi vähän, joten tyytyväinen voi olla, Railo sanoo.

Mutta onko hyvä, että samat naamat pyörivät päivästä toiseen kommentoimassa uutisaiheita?

Pernaa sanoo suurimman riskin olevan, että samoilta ihmisiltä kysytään liian montaa asiaa. Tiettyihin kysymyksiin voisi olla mahdollista löytää juuri sen alueen spesialisti.

– Pitäisi jaksaa etsiä se täsmäasiantuntija.

Kiireisen toimittajan näkökulmasta on luonnollisesti helppo mennä samoille apajille kuin aiemminkin. Pernaan mukaan varsinkin television suoriin lähetyksiin valikoituvat lopulta vain kaikkein parhaimmat esiintyjät.

– Siinä on pitänyt käydä se mylly, joka alkaa radiolähetyksistä.

”Pelkän verkkomedian perustaminen on ollut tosi onnistunut ratkaisu.”

Kun MustReadin toimitusjohtaja ja perustaja Ari Lämsä pyysi Railoa mukaan perustettavaan verkkomedia-startupiin vuonna 2017, päätös oli lopulta helppo. Railosta tuntui, että yliopistomaailma oli jo nähty, eikä uralla ollut nousujohteista näkymää. Railo oli hakenut Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi vuonna 2014, mutta valituksi tuli Markku Jokisipilä.

Tutkijan ura oli rahoitushakemusten vääntämistä ja pätkätöitä, stressaamista siitä, mitä seuraavana vuonna tapahtuu.

– Kolmekymppisenä se tuntui jännittävältä seikkailulta, mutta 45-vuotiaana ajatteli jo, että ei helvetti.

Viralliselta titteliltään Railo on MustReadin johtava politiikan asiantuntija. Hän kirjoittaa juttuja journalistina ja suunnittelee MustReadin tulevaisuutta yhtenä yrittäjistä.

MustRead on esimerkiksi aloittanut uusia, maksullisia uutiskirjeitä tarkkaan valikoiduille kohderyhmille. Railo uskoo, että yksi media-alan tulevaisuuden menestystekijä on entistä vahvempi kohderyhmäajattelu.

– Oikean yleisön löytämällä ja kohderyhmäajattelulla pystyy tekemään taloudellisesti kannattavaa journalismia, Railo sanoo.

Ei tietenkään haittaa, että MustReadilla ei ole ollut taakkanaan kallista printtituotetta.

– Pelkän verkkomedian perustaminen on ollut tosi onnistunut ratkaisu, koska tuotantokustannukset ovat todella pienet.

Erkka Railo sanoo, että poliitikot ovat pitkään olleet tyytymättömiä siihen, miten media heitä käsittelee. Perussuomalaisten nousun myötä kritiikki on kuitenkin noussut uudelle tasolle.

Vieressä istuvalla Pernaalla taas on kokemusta printin taakasta, vaikka hän ei sitä taakaksi kutsukaan.

Pernaa oli ollut mielipidelehti Kanavan päätoimittaja vuodesta 2009, kun hänet monien yllätykseksi vuonna 2014 valittiin luotsaamaan myös Suomen Kuvalehteä pitkäaikaisen päätoimittajan Tapani Ruokasen jälkeen.

Ensitöikseen Pernaa teetti lukijatutkimuksen ja ryhtyi uudistamaan lehteä. Kuvalehti oli menettänyt pahimmillaan 1 000 tilaajaa kuukaudessa, joten jotain oli tehtävä ja kiireesti.

Aloittaessaan Pernaan ohjenuorana oli, ettei olisi aiheita, joita SK ei voisi käsitellä. Hän pyrki vapauttamaan toimituksen tiedostamattomista tai tiedostetuista kahleistaan ja ideoimaan vapaasti.

Alkuvuosina Pernaa sai myös rekrytoida uusia määräaikaisia toimittajia, kun toimituksesta jäi samaan aikaan paljon väkeä erilaisille vapaille.

– Totta kai se auttoi, kun kaikkia ei tarvinnut ohjelmoida uudelleen vaan vain ensimmäisen kerran.

Tutkijatausta toi päätoimittajalle ”ajallisen superbonuksen”: Pernaa tunsi tiedemaailman, politiikan ja yhteiskunnan toiminnan ja tiesi nopeasti, mistä lähteestä mitäkin tietoa kannattaa etsiä.

SK on aina ollut syvällinen viikkolehti, eikä reseptiä ollut tarvetta muuttaa.

– Jossain vaiheessa ajateltiin, että tulevaisuuden supertoimittaja kuvaa videota, kirjoittaa juttua ja puhuu Madonna-mikkiin kolmannella suullaan. Ei se pidä paikkaansa, vaan sellainen on sekalaista räpellystä. Erikoistuminen on se, mikä kannattaa.

”Ei pidä hätkähtää mistään ulkomaailman painostusyrityksestä tai sisäisestä hässäkästä.”

Pernaan vuosien aikana SK:n tilauskanta lähti nousuun, myös digissä. Intensiivinen työ vei kuitenkin voimat. Pernaa sairastui työuupumukseen ja oli sairauslomalla lähes koko vuoden 2019. Lopulta hän irtisanoutui oma-aloitteisesti saman vuoden joulukuussa.

Jälkikäteen hän arvioi, että iso syy loppuunpalamiseen oli se, että alkuvaiheessa lehteä tehtiin ”saakelin pienellä porukalla” ja tuore päätoimittaja halusi luonnollisesti olla tiivisti mukana toimituksen arjessa. Vaikka myöhempinä vuosina resurssit paranivat, Pernaa ei osannut muuttaa tapaansa tehdä hommia ”lattiasta kattoon”.

Aika Suomen Kuvalehdessä jätti Pernaan mieleen ainakin pehmeyden ja kovuuden välisen tasapainottelun.

– Toisaalta ei pidä hätkähtää mistään ulkomaailman painostusyrityksestä tai sisäisestä hässäkästä. Toisaalta taas pitää olla tosi herkkä itseään ja toimitustaan kohtaan. Kaikkiin esimiestehtäviin pätee vaatimus tilanteen lukemisesta sisä- ja ulkopoliittisesti.

– Siinä ehkä otteeni herpaantui sen myötä, etten enää jaksanut.

Suomen Kuvalehden pestin loppumisen ja 212 pääkirjoituksen jälkeen Pernaa on ottanut rauhallisemmin ja kirjoittanut lähinnä Turun Sanomiin ja Helsingin Sanomiin muutaman näkökulmatekstin. Hiljattain hän on palannut Turun yliopiston kirjaston työhuonekäytävälle ja työstää nyt 1970-luvusta kertovaa tietokirjaa. Se on tarkoitus julkaista tämän vuoden syksyllä, Urho Kekkosen eron 40-vuotispäivän tietämissä.

Vain viikkoa ennen haastattelua väistyvän presidentti Donald Trumpin kannattajat hyökkäsivät kongressiin ja aiheuttivat monien mielestä ennennäkemättömän alennustilan Yhdysvaltain demokratialle. Pernaa ja Railo – jos ketkä – voivat kommentoida poliittista nykytilannetta.

Pernaa sanoo, että vaikka esimerkiksi Suomen Kuvalehdessä hänen aikanaan oli hyvin vähän toimittajiin kohdistuvaa uhkailua, Suomessakin on vallalla ilmapiiri, jossa tietoisesti ja tahallisesti yritetään viedä luottamusta instituutioilta.

Pernaa ajattelee, että toimituksissa tärkeintä on tehdä sisäistä laaduntarkkailua ja pitää huoli siitä, että ei esimerkiksi ylitulkitse lukijoilta tulevaa palautetta.

– Jos joku jossain pärähtää, se ei ole mikään satojentuhansien ihmisten joukko. Asiat pitää asettaa mittasuhteisiin.

Ville Pernaan mielestä on tärkeää ymmärtää, että toiselle medialle toimii ovi-live, toiselle 15 000 merkin esseet kuvattomassa lehdessä, kuten Kanavassa, jota Pernaa päätoimitti ja jonka tilaajamäärät ovat olleet kasvussa.

Railo arvioi, että toimittajat eivät oikeastaan edes voi hallita oikeistopopulistien käsittelyä kovin hyvin. Kriitikoista toinen puoli näkee käsittelyn aina liian lepsuna ja toinen puoli taas liian kriittisenä, jopa vihamielisenä.

Nykyisessä toimittajan roolissaan Railo sanoo joutuvansa joskus miettimään, miten suhtautuisi esimerkiksi selvästi virheellisiin väitteisiin niin, että olisi kriittinen mutta ei toisaalta lisäisi vastakkainasettelua.

– Vastakkainasettelun voimistuminen ei vaikuta perussuomalaisten kannatukseen, vaan antaa heille mahdollisuuden esittää itsensä ajojahdin uhrina, minkä taas osa kansalaisista kokee perussuomalaisiin kohdistuvana vainona.

Railon mielestä ihmiset kuitenkin tuijottavat liikaa yksittäisiä juttuja ja tekevät niistä turhan pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Näin tekee hänen mielestään myös media, joka kiinnittää huomiota vastakkainasetteluun ja epäonnistumisiin.

– Heti kun joku sanoo poikkipuolisen ­sanan, alkaa kauhea spekulaatio siitä, miten puolue on varmasti lähdössä hal­lituksesta.

Railon mielestä ongelma on siinä, että uutisjournalismin lajityypissä ei ole hirveästi tilaa sille, että hallitusta tai poliitikkoja voisi kehua. Kriittisyys tuo journalistille uskottavuutta ja toisaalta kriittisiä juttuja luetaan enemmän kuin myötäsukaisia. Tällöin kuitenkin kansalaisten käsitys siitä, mitä politiikassa tapahtuu, saattaa vääristyä.

– Suuri kuva eli se, miten ratkaisukeskeistä suomalaisen politiikan arki on ja miten hyvin järjestelmä toimii, jää pimentoon.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit