Tilaa Uutiskirje!

Viikon nimitykset: Yleisradio nimitti ensimmäiseksi yleisöasiamiehekseen Sami Koiviston

Ajankohtaiset

Yleisradio on nimittänyt ensimmäisen yleisöasiamiehensä, Sami Koiviston.

Yleisöasiamiehen tehtävä on valvoa yleisön etuja. Ylen uutisen mukaan työ on käytännössä muun muassa journalististen ratkaisujen avaamista yleisölle.

Koivisto, 46, on työskennellyt Yleisradiossa vuodesta 2008. Sosiaalisen median toimittajana hän aloitti vuoden 2015 alussa. Ennen Yleisradio-uraansa Koivisto työskenteli muun muassa Ilta-Sanomien mielipide- ja verkkotoimituksissa.

Uuden tehtävän perustamisen taustalla oli Yleisradion toimintaan kohdistuva, kasvava läpinäkyvyyden vaatimus ja yleisön kanssa käytävän dialogin lisääntynyt tarve.

Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu, 40, siirtyy 9.10. alkaen lehden vt. vastaavaksi päätoimittajaksi. Tuulensuu on toiminut Aamulehden päätoimittajana syyskuun 2015 alusta.

Aamulehden nykyinen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen siirtyy Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavaksi päätoimittajaksi.

Kymen Sanomien päätoimittaja vaihtuu. Lehden nykyinen vastaava päätoimittaja Päivi Taussi-Forsman siirtyy omasta aloitteestaan kirjoittavaksi toimittajaksi Kymen Sanomien toimitukseen. Väliaikaisena vastaavana päätoimittajana aloittaa Kaakon Viestinnän sisältöjohtaja Pekka Lakka lokakuun alusta.

Kaakon Viestintä aloittaa uuden päätoimittajan rekrytoinnin välittömästi. Toimitusjohtaja Jarmo Koskisen mukaan uudelta päätoimittajalta edellytetään vahvaa journalistista osaamista, lukijoiden tarpeiden tuntemista ja halua kehittää sisältöjä paperilehdessä ja digitaalisilla alustoilla.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast