Sulje

Maria Lassila-Merisalo

Vieläkö on sankaritoimittajia?

Maria Lassila-Merisalo tutkii globaalia innovaatiojournalismia Jyväskylän yliopistossa viestintätieteiden laitoksella. Hänen väitöskirjansa käsitteli suomalaista kaunokirjallista journalismia.

Pidän luentoa suomalaisen kaunokirjallisen journalismin vaiheista. Esiin nousee tunnettuja tarinankertojia: Jämsä, Ennala… Yleisöstä kuuluu ääni: – Onko kaikki hyvät kirjoittajat tosiaan olleet juoppoja?

Toimitustyö on muuttunut parin viime vuosikymmenen aikana yhä professionaalimmaksi toiminnaksi. Se on ohjelmoitua, tehokasta ja tuottavaa.

Pitkät, kosteat lounaat ovat kaukaista historiaa. Hyvä jos on aikaa lounaisiin lainkaan.

Toimittajakunta on raitistunut, mikä on tietysti yksinomaan hyvä asia. Mutta samalla tuntuu, että tarinankertojien määrä on vähentynyt. Luennolla vitsailtiin, että sunnuntaijuttujen kirjoittamista varten pitäisi kai varata pullo pöytälaatikkoon.

 

Vai onko tarinankertojien historia vääristynyt nimenomaan niiden pullon kallistajien takia? Ovatko he itse asiassa luoneet legendansa tekstiensä ulkopuolisilla tapahtumilla enemmän kuin teksteillä itsellään? Ahkerista ja tunnollisista kirjoittajista kun ei irtoa meheviä tarinoita.

 

Onko lehdissä siis enää sankaritoimittajia? Tein pienen kyselykierroksen alan asiantuntijoille.

Eräs huomautti, että sankarit eivät oikein istu nykyaikaan, jossa toimitustyö nähdään yhä selvemmin ryhmätyönä.

Vaikka onhan vielä esimerkiksi Aamulehden Matti Kuusela, joka ”pitkänä, vähäpuheisena, mietteliäänä ja herkkänä kiertää pitkin maailmaa”, kuten eräs vastaaja kuvasi. Kuuselan Aasian-kierros saikin muutama vuosi sitten Bonnierin palkinnon.

Olisivatko sankaritoimittajat siirtyneet televisioon – siellä tähtikultti rakentunee helpommin kuin lehdissä. Madventuresin pojat ovat ainakin gonzoilleet itsensä liki kahdensadan maan tv-ruutuihin.

Duudsonit eivät ole toimittajia, mutta heidän temppunsa voi sijoittaa samalle jatkumolle Matti Jämsän kanssa – ja löytäähän Jämsän tempauksiakin Ylen Elävästä arkistosta.

 

Ehkä sankaruus ylipäätään on yliarvostettua. Jospa lukijan kannalta onkin yhdentekevää, kuka on kirjoittanut jutun?

Vaan kun ei ole. Tutkimukset osoittavat, että kirjoittajalla on väliä. Esimerkiksi Hesarin Kuukausiliitteen juttuja luetaan usein juuri kirjoittajan perusteella.

Kuukausiliitteessä toimiikin aikamme merkittävimpiin luettava tarinankertoja, Ilkka Malmberg. Hän on luonut maineensa nimenomaan tekstiensä kautta. Vaan istuuko vaatimattoman oloisen perheenisän harteille sankaritoimittajan viitta?

 

Jos olisikin aika lakata romantisoimasta suomalaista juoppokulttuuria ja antaa sankaruudelle uudenlaisia määreitä.

Eräs tuottaja näkee tulevaisuuden sankaritoimittajat verkostoituvina tunneälykköinä, jotka hallitsevat kynän sijasta bitit, algoritmit ja applikaatiot. Vuoden juttu voitaisiinkin julkaista vaikka navigaattorin sisältönä.

Yksi asia on varma. Julkaistiin ne ikimuistoiset jutut missä muodossa tahansa, niiden tekoon on käytetty aikaa.

Se taitaa olla suurin este nykypäivän toimittajapersoonien syntymiseen. Harvassa lehdessä on resursseja sallia verkkaisia jutuntekoprosesseja. Kun joutuu tuottamaan paljon ja nopeasti, syntyy harvoin helmiä.

Kommentit