Täältä Suomesta katsoen ESPN-verkkojulkaisun jutussa The Long Strange Trip of Dock Ellis ei ole olennaista jutun kohde vaan jutun esitystapa. Yhdysvaltalaisen mutta maailmanlaajuisesti toimivan urheilun verkkolehden juttu on erään baseball-pelaajan henkilökuva, perusteellinen sellainen. Meille kiinnostavaksi jutun tekee kuitenkin sen verkon keinoin toteutettu kerrontatapa, joka luo miellyttävän lukukokemuksen.
Jutun peruselementti on teksti, mutta sitä tuetaan visuaalisilla esityksillä ja harkitulla ulkoasulla. Vastoin vakiintunutta viisautta juttu on todella pitkä, ja lukijan on vieritettävä yksi jos toinen ruudullinenkin lukeakseen koko jutun. Tässä tapauksessa vieritys palkitaan. Pian koko ruudun peittää typografisesti hieno sitaattinosto. Se puolestaan antaa tilaa uudelle piirroskuvalle ja tekstiosiolle.
Juttunäkymä muuttuu näin epätahtisesti loppuun asti. Tekstin oheen tai päälle nousee kohdehenkilöön liittyviä kuvia ottelulipuista, vanhoja valokuvia, hieman interaktiivista grafiikkaa ja videota. Rakenne kutittelee lukijaa jatkamaan jutun parissa, koska ihan kohta on luvassa taas jotain virittävää.
Tekstuaalisesti esitetty jutun perussanoma on designin ansiosta tarjolla lukijalle levollisessa mutta rikkaassa ympäristössä.
ESPN:n henkilöfeature ilmentää hyvin pyrkimystä pelastaa journalistinen sisältö web-kilkuttimien suosta. Ehkä on tablettien innoittaman uuden ulkoasuajattelun ansiota, että verkkojulkaisut on alettu nähdä sellaisina kuin ne kovin usein ovat: sekavina, pursuilevan runsasmuotoisina, hankalasti käytettävinä, ahtaina.
Juttuihin paneutuminen vaatii erityistä ponnistusta, mikä taas ohjaa täyttämään sivut pinnalliseen silmäilyyn kelpaavilla pätkillä, joita ei mainoksista juuri erota. ESPN:n juttu on oiva esimerkki pyrkimyksestä tarjota verkkofeatureita elegantissa muodossa.
Toinen pitkiä juttuja suosiva verkkojulkaisu The Verge toteuttaa hillittyä tyylikkyyttä mallien avulla. Eri jutut näyttävät jossain määrin samanlaisilta, mutta aina selkeiltä ja helposti omaksuttavilta.
Esimerkiksi kyborgi-ilmiötä käsittelevä Vergen juttu rakentuu lehdelle tyypilliseen tapaan tekstin varaan taittopohjassa, johon typografialla ja erilaisilla graafisilla elementeillä tuodaan kulloistakin aihetta heijastavaa ilmeikkyyttä. Videot täydentävät kerrontaa, ja tekstilinkit antavat jutulle verkkomaista syvyyttä.
Kolmas tutustumisen arvoinen uuden aallon verkkofeature on indie-musiikkiin erikoistuneen Pitchforkin henkilöjuttu muusikko Chan Marshallista eli Cat Powerista.
Juttu on osa lehden kansijuttujen sarjaa, jossa formaatti on perusteiltaan yhdenmukainen, mutta silti jokaisen jutun ilme vahvasti oman näköisensä. Ilmeikkyyttä tuovat muun muassa vaihtelevat värit. Aihepiirille luontevasti kerrontaa täydentää äänimaailma, sillä lukijalle tarjotaan kuunneltavaksi kulloisenkin henkilön musiikkia – ilman, että lukemista täytyy keskeyttää. Tablettivaikutteita on aistittavissa Pitchforkin jutussa siinä, että juttua vieritetään vaakasuunnassa.
Kaikkien juttuesimerkkien yhteinen piirre on, että samalla kun hyödynnetään verkon mahdollisuuksia – linkkejä, multimediaalisuutta, dynaamista näkymää – lukijan annetaan keskittyä itse jutun sanomaan ilman häiritseviä oheishärpäkkeitä.
> Juttua uusista verkkofeaturekokeiluista Nieman Journalism Labin sivulla
Lukija kokee liveblogit luotettaviksi
Journalismitutkija Neil Thurman on havainnut tutkimuksessaan, että erityinen uutistapahtumia reaaliajassa seuraamaan pyrkivä juttuformaatti on verkkolukijoiden mieleen.
Guardianin Live Blog -juttuja tutkinut Thurman totesi, että lukijat pitivät näitä läpinäkyvämpinä ja myös luotettavampina kuin perinteisen formaatin uutisia verkossa. Suosion taustalla on Live Blogien istuminen uusiin käyttötarkoituksiin, sillä näitä juttuja luetaan – tai vilkaistaan – tyypillisesti työn ohessa. Luotettaviksi jutut taas koetaan siksi, että vaikka pikauutisoinnissa tehdään virheitä, ne korjataan selkeästi.
Uudenlaiset lukujuttujen esitystavat ja toisaalta verkolle erityiset uutisseurantamuodot jättävät yhä vähemmän tilaa printistä periytyvälle uutisformaatille. Mutta tuskinpa verkkolukijat suuresti pahastuvat.
> Live Blog -formaatin suosiosta Online Journalism Blogissa
Tuhat retweettausta vitosella
Sosiaalisen median seuraajien määrästä on tullut eräänlaista valuuttaa paitsi henkilöille myös yrityksille, kuten medioille. Niinpä verkossa on markkinapaikkoja, joissa voi ostaa tukkukaupalla esimerkiksi Twitter-tilien seuraajia tai omien twiittien edelleentwiittauksia. Eikä maksa paljon. Editors Weblogissa kerrotaan, että tuhat Twitter-seuraajaa maksaa keskimäärin vähemmän kuin 20 dollaria ja pari tuhatta edelleentwiittausta saa vitosella.
Toisaalla netissä on vastaavasti palveluita, jotka paljastavat feikkiseuraajat. Esimerkiksi Status People lupaa, että sen Fake Follower Check kertoo pätevästi todellisten ja valeseuraajien määrän. Tuntuu tarpeelliselta työkalulta myös toimituksille.
Ruohonjuurireportterit tekstasivat vaaleista
Sierra Leonen äskeisten vaalien yhteydessä toteutettu kansalaisreportteriprojekti osoitti (taas), että journalismin joukkoistaminen ei välttämättä vaadi niinkään huipputeknologiaa kuin ideaa ja organisointia.
Äänestyspaikoilta uutisoineet ruohonjuurireportterit olivat saaneet lyhyen koulutuksen ja välineikseen ihan perusmalliset nokialaiset. Jutut olivat tekstiviestejä äänestyksen etenemisestä. Ne lähetettiin paikallisen tekstiviestin hinnalla Gmailin kautta ”toimitukseen” Lontooseen, jossa ne tarkistettiin ja editoinnin jälkeen julkaistiin muun muassa Twitterissä. Tuloksena oli ajantasaista uutisointia sieltä missä tapahtui, eikä esteenä ollut tietokoneiden tai nettiyhteyksien puuttuminen.
Innovaation toteutti tuore kehitysyhteistyöjärjestö Radar tukenaan Google.
> Juttua kansalaisreporttereiden vaalijournalismista Journalism.co.uk:ssa
