Sulje

 Elina Grundström

Valta takaisin toimittajille!

Elina Grundström on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka työskentelee journalistiikan vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa 2013–2014.

Ennen vanhaan toimittajat saivat tehdä koko lailla mitä lystäsivät. Tekstityyppejä ja juonirakenteita ei paljon mietitty, edes pituuksia ei aina sovittu. Juttu oli juttu ja paperia riitti. Tekstin loppuosa juoksutettiin johonkin mainosten lomaan.

Sitten kaikki muuttui. Aikakauslehtiä ja pian myös sanomalehtiä alettiin konseptoida ulkomaisten mallien mukaisesti. Amerikasta tuotiin Suomeen brändiguruja, jotka panivat toimittajat kirjoittamaan millintarkasti määritellyille juttupaikoille tarkkaan sovitulla tyylillä.

Lehden ääni peitti alleen toimittajan oman äänen.

Mikä lopulta heikentää lehden uskottavuutta enemmän: toimittajat, joilla on yhteiskunnallisia mielipiteitä vai toimittajat, jotka kirjoittelevat kolumneja ainoastaan pyöräilystä ja lastenhoidosta?

 

Lehdistä tuli entistä lukijaystävällisempiä ja niiden levikit nousivat kohisten, mutta pesuveden mukana lähti varhaiseläkkeelle paljon kokeneita toimittajia, joilla oli vahvoja mielipiteitä.

Seuraavaksi lehdissä pelästyttiin äänekästä nettikeskustelua, jossa toimittajia syyteltiin puolueellisuudesta. Nuoret journalistit alkoivat varoa yhteiskunnallisten näkemysten ilmaisemista. He eivät uskaltaneet olla mitään mieltä Natosta, ydinvoimasta, feminismistä tai ilmastonmuutoksesta – puhumattakaan siitä, että heillä olisi puoluekanta.

 

Nyt heiluri on heilahtanut uuteen asentoon.

Suomalaisten mediakäyttäytyminen on muuttunut nopeasti. Samalla kun yleisö on siirtynyt digitaaliseen mediaan, se on alkanut vieroksua makasiinityyppisiä mediakonsepteja. Älypuhelimissa kyllä luetaan ja jaetaan mediatalojen tuotteita mutta ei vanhaan tapaan paketteina, vaan juttu kerrallaan.

Aikakauslehtien luultiin pärjäävän median murroksessa paremmin kuin sanomalehtien, mutta niidenkin levikit ovat laskeneet nopeasti. Muutos on niin suuri, ettei se selity pelkästään arvonlisäveron aiheuttamilla hinnankorotuksilla.

Ongelma ei ole hinta vaan persoonattomuus. Vaikka naistenlehdet tekevät kaiken ihan oikein amerikkalaisen konseptigurun Samir Husnin ohjeiden mukaisesti, lukijoiden mielenkiinto herpaantuu. Sosiaalinen media on kiihdyttänyt kehitystä, jossa yleisö kyllästyy ennustettaviin konsepteihin ja alkaa haluta yksilösuorituksia: vahvasti näkökulmitettuja juttuja ja kolumneja, joissa kuuluu kirjoittajan oma ääni.

Monet mediat ovat tässä tilanteessa voimattomia, koska ne ovat niin pitkään alistaneet toimittajiaan. Niillä on liian vähän nimekkäitä, vetovoimaisia tähtiä.

Sosiaalinen media on kiihdyttänyt kehitystä, jossa yleisö kyllästyy ennustettaviin konsepteihin ja alkaa haluta yksilösuorituksia: vahvasti näkökulmitettuja juttuja ja kolumneja, joissa kuuluu kirjoittajan oma ääni.

 

Tästä vuodesta voi hyvinkin tulla maksullisen sähköisen median läpimurtovuosi Suomessa. Helsingin Sanomat ja Kauppalehti ovat jo siirtyneet maksumuurin taa, ja Talentum on avaamassa lehdilleen yhteisen maksullisen alustan. Aamulehti panee oikeaoppisesti maksullisiksi juuri syvälliset laatujutut, ja Long Play on jo osoittanut, että sellaisten myyminen voi olla kannattavaa.

Uudet ansaintamallit edellyttävät kuitenkin muutakin kuin julkaisuteknisiä muutoksia. Ne vaativat vallankumousta toimituksissa. Konseptiajattelua täytyy höllentää ja valtaa on palautettava takaisin toimittajille. Mediapomojen täytyy alkaa sietää ja jopa kannustaa näkemyksellisyyttä.

Kannattaa myös miettiä, mikä lopulta heikentää lehden uskottavuutta enemmän: toimittajat, joilla on yhteiskunnallisia mielipiteitä vai toimittajat, jotka kirjoittelevat kolumneja ainoastaan pyöräilystä ja lastenhoidosta?

Kommentit

[…] Elina Grundström kirjoittaa, että keskeisiä syitä sanoma- ja aikakauslehtien levikkien laskuun ovat juttujen persoonattomuus […]

Onko uutisilla arvoa? | Medeia

Kun toimittaja kirjoittaa jutun, niin eikö siinä ole kysymys hänen näkemyksestään uutisesta/tutkimuksesta? Vai kuinka toimittaja sulkee itsensä ulkopuolelle ja tarkastelee asiaa objektivisesti? Eikö toimittajan omat kokemukset elämästä vaikuta siihen kuinka hän tarkastelee kutakin asiaa?

Aleksi Salonen

Olen ollut johtamassa kolmea keskeistä toimitustua (IL, IS, Talouselämä/M&M/Fakta)pääkaupunkiseudulla viimeisten kymmenen vuoden aikana. Yhdessäkään näistä toimituksista valta ei koskaan ole ollut muilla kuin toimittajilla. Lasken päällikkötoimittajatkin toimittajiksi.

Nämä toimitukset ovat tuottaneet yhteensä kahdeksaa säännöllisesti ilmestyvää lehteä. Niiden lisäksi jokainen toimitus on pyörittnyt yhtä tai useampaa verkkosivustoa. Jokaisessa näistä lehdistä on toteutettu konseptointia.

Konseptoinnin takia tai seurauksena yhdestäkään näistä toimituksista ei minun aikanani ole lähetetty eikä lähtenyt varhaiseläkkeelle ensimmäistäkään toimittajaa. Käsittääkseni konseptointi ei ole ollut väen vähentämisen perusta muinakaan aikoina, mutta ihan varma en ole yhdestä toimituksesta. Siellä ehkä konseptoinnin avulla mahdollistettiin porukan vähentäminen.

Uutistoiminnassa toimittajan ei ole ollut syytä eikä suotavaa tunkea mielipiteitään juttuun koskaan, konseptilla tai ilman. Sama koskee myös ajankohtaisjuttuja, reppareita jne. Lukijan on voitava luottaa siihen, että toimittaja tekee selvitystyötään mahdollisimman objektiivisesti ja kirjaa olennaiset tiedot juttuun.
Kolumnit ja muut näkemykselliset kirjoitukset ovat eri asia.

Näkemyksillisiin kirjoituksiin lasken myös analyyttiset jutut, joiden avulla pyritään pureutumaan aiheeseen ja siihen vikuttaneisiin asioihin mhadollisimman syvällisesi. Sielläkin toimittajan mielipiteen pitää perustua selvitystyön tulosten analysointiin eikä ennakkokäsityksiin.

Voin luvata, että niissä Talentumin lehdissä, joita johdan (Talouselämä, Markkinointi & Mainonta, Fakta) mitään vallankumousta ei nykyisen päätoimittajan aikana tule. Lehdillä on selkeä strategia, jota päivitetään säännöllisesti. Sen strategian mukaan luodaan sisältölinjaukset, ja niitä noudatetaan.

Niin olemme tehneet tähänkin asti. Levikit ovat kestäneet paineet hyvin. Talouselämä on tehnyt kahtena vuonna peräkkäin kaikkien aikojen levikkiennätyksensä. Se ei ole huono suoritus lehdeltä, joka täyttää tänä vuonna 75 vuotta.

En ymmärrä, miten sähköinen julkaisu jotenkin edellyttäisi valitsemastamme toimintatavasta irtautumista. Päinvastoin, meidän on vaalittava hyvää toimintatapaamme julkaisukanavasta riippumatta.

Jokainen päätoimittaja tietysti itse ratkaisee sen, miten hänen johtamassaan toimituksessa työtä tehdään. Veikkaan, että kovin monessa toimituksessa ei luovuta järjestelmällisestä toimintatavasta. Tiedän, en veikkaa, että järjestelmällisyys ja linjakkuus eivät merkitse toimittajien alistamista, vaikka kolumnisti tässä kirjotuksessaan niin antaakin ymmärtää. Jos jossain alistetaan toimittajia, ei se ole konseptoinnista johtuvaa huonoa johtamista. Se on vain huonoa johtamista.

Reijo Ruokanen

Voi olla niinkin – ainakin Hesarin kohdalla melko varmasti on – että tavalliset, usein ”peruskonservatiiviset” lukijat kyllästyivät näihin ns. vahvoihin toimittajapersooniin, jotka tykittävät teini-ikäisen varmuudella mielipiteitään milloin mistäkin enemmän tai vähemmän marginaalisesta kysymyksestä.

Em. Hesarissa on ainakin ollut kuolettavan pitkästyttävä useamman vuoden putki kolumnisteja, joiden aiheet pyörivät joka ikinen kerta samojen aiheiden (tiedätte kyllä, mitä ne ovat) ympärillä, yleensä vielä ärsyttävän syyllistävään sävyyn.

Niin että sekin voi olla alamäen syynä, että kun kohderyhmäksi valitaan hipsterit ja muu vaihtoehtoväki, niin a) näitä ei ole tarpeeksi ja b) lukevat uutisensa ilmaiseksi verkosta muutenkin.

P.S. Sen verran pitää vielä sanoa, että johonkin brittilehdistöön verrattuna Suomesta ei yksinkertaisesti löydy tarpeeksi älyllisiä kolumnisteja. Kouluainemaisuus on maamme journalistikunnan suurin synti – useita poikkeuksia tietysti on.

Henri K.

Kirjoituksesta jäi auki, halutaanko toimittajat valjastaa nimenomaan uusien yleisöjen etsimiseen ja rakentamiseen ja uuden toimitettujen sisältöjen varaan rakentuvan tuotekehityksen moottoreiksi? Vai tekeekö nämä se surullisen kuuluisa ”joku muu” ja toimittajille halutaan antaa taiteilija-apuraha, jolla voi tehdä mitä haluaa?

On turha kuvitella, että toimittajat voivat irtaantua reaalitaloudesta, teknisestä muutoksesta ja mediakulutuksen muutoksesta. Ja kuten perinteinen totuus näissä tapauksissa kuuluu, vastuu on joka tapauksessa loppupeleissä johdolla. Eli jos ei johdolla ole näkemystä siitä, mihin suuntaan mennä niin on aika turha odottaa niin ihan turha tapahtua.

Tarmo T.