Uutiset leviävät pikavauhdilla sosiaalisessa mediassa, eikä tavallinen lukija voi mistään nopeasti erottaa, onko taustalla luotettava julkaisu.
Sosiaalisen median ja internetin vallankumouksen yksi keskeinen piirre on, että jokainen voi olla julkaisija. Uusia nettilehtiä syntyy ja kuolee jatkuvasti. Verkkojulkaisun perustaminen on helppoa ja halpaa. Uusien julkaisujen taustalla vaikuttaa monenlaisia tarkoitusperiä ja agendoja, joita ei useinkaan lukijalle tarkoituksellisesti avata.
Verkon sekalaisessa pelikentässä luotettavaa uutisointia tekevien mediatalojen ja uutissivustojen olisi tärkeää pystyä erottautumaan valemedioista ja propagandasivustoista.
Printtimaailmassa pelkkä lehden brändi riitti suojaamaan julkaisua. Ihmiset luottivat ja luottavat yhä printtibrändeihin.
”Olisi niin kuluttajan kuin mediatalojen etu, jos julkaisusta voisi myös verkossa yhdellä vilkaisulla erottaa, onko taustalla luotettava julkaisija vai ei.”
Verkkomaailma on huomattavasti haastavampi toimialue. Harva Facebookin kautta uutissisältöihin sisään tuleva lukee ensin, mikä brändi on julkaisun takana. Usein siihen ei kiinnitetä juuri huomiota, eikä brändi välttämättä edes näy some-jaossa.
Kriittisyys perinteisiä mediataloja kohtaan on kasvanut. Puhe valtamediasta, joka vääristelee totuutta ja jopa valehtelee, on yleistynyt viime vuosina voimakkaasti.
Usein kriittisyys perustuu väärinkäsityksiin median toimintatavoista, mutta myös toimiala voi katsoa itseään peiliin. Onko mediataloissa tehty riittävästi töitä sen eteen, että yleisön luottamus uutisointia kohtaan parantuisi?
Olisi niin kuluttajan kuin mediatalojen etu, jos julkaisusta voisi myös verkossa yhdellä vilkaisulla erottaa, onko taustalla luotettava julkaisija vai ei. Jutun alussa tai kuvassa näkyvä laatusertifikaatti olisi yksi selkä keino erottua sosiaalisen median sekavasta uutisvirrasta.
Yksi malli voisi olla, että journalismin laatusertifikaattia pitäisi hakea ja se myönnettäisiin vain, jos hakija pystyisi osoittamaan sitoutumisen laatukriteereihin. Perusteita sertifikaatin myöntämiselle voisivat olla esimerkiksi virheiden korjaaminen, lähdekritiikki ja yksinkertaisesti pyrkimys totuudenmukaiseen uutisointiin. Kriteerit täyttävä yritys voisi hakea leimaa, joka myönnettäisiin määräajaksi.
Sertifikaatin voisi myöntää esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto. Myöntäjä voisi olla myös jokin muu yleisesti luotettavana pidetty taho.
Sertifikaatin kanssa rinnakkainen malli voisi olla myös joukkoälyyn perustuvan luotettavuusmittarin rakentaminen yhteistyössä mediatalojen kanssa. Kuluttaja voisi arvioida juttujen luotettavuutta uutissivustoilla ikään kuin ”peukuttamalla”.
Luotettavuusmittari olisi kuitenkin altis trollaamiselle, ja siksi siitä olisi vaikea rakentaa täysin luotettavaa.
Sosiaalisen median globaalien toimijoiden halu tehdä palveluistaan eettisempiä ei ole tähän saakka ollut järin suurta. Tässä tilanteessa olisi perusteltua, että kotimaiset mediayhtiöt yhdistäisivät voimansa vastuullisuustalkoissa.
Laatusertifikkaatti olisi kuin kaikkien tuntema journalismin joutsenlippu, joka kertoisi julkaisijan luotettavuudesta.
Se kertoisi heti, että kyseessä on luotettava laatutuote, ei mikään hormoneilla pumpattu valeuutinen.
> Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje.
