Pew-tutkimuskeskuksen vuotuinen raportti Yhdysvaltain uutismedian tilasta ei tänä vuonna ole niin ankeata synkistelyä, kuin muutamana viime vuonna. Mediateollisuus on petrannut edellisvuodesta, mutta edelleen etenkin sanomalehtien ilmoitustulot ovat USA:ssa jatkaneet laskuaan.
Uuden raportin ehkä pysähdyttävin näkökohta onkin väite, että uutismedia on verkkoaikakaudella menettämässä kyvyn määritellä itse omaa tulevaisuuttaan. Tällä viitataan verkkoviestinnän uudenlaiseen organisoitumiseen, jossa perinteistä mediaa viedään toisten ehdoilla.
Kyse on siitä, että kuluttajat päättävät mitä uutisia he haluavat ja kuinka he haluavat ne saada. Tässä tilanteessa tulevaisuus kuuluu niille, jotka ymmärtävät yleisöä parhaiten ja jotka osaavat hyödyntää tätä tietoa parhaiten. Yhä enemmän tämä osaaminen on uutismedioiden ulkopuolella, kuvailee Tom Rosenstiel, joka on raportin tuottaneen Pew-keskuksen Project for Excellence in Journalism -hankkeen johtaja.
Taustalla on tilannehahmotus, jossa uutismedioiden riippuvuus muista verkkotoimijoista on kasvanut. Esimerkiksi sosiaalinen media ja erilaiset verkkosisältöjen koostajat tuottavat yhä suuremman osan uutismedioiden yleisövirroista – tai sitten eivät tuota.
Lisäksi mobiilin uutiskäytön lisääntyessä hurjasti ovat uutismediat esimerkiksi Applen tai Googlen armoilla päästäkseen jakamaan sisältöjään uusilla päätelaitteilla. Ainakin johonkin mittaan asti asetelma pätenee valtameren tälläkin puolella.
Pew’n raportista tulee déjà vu 1990-luvun lopulle, jolloin perinteinen media huolestui operaattoreiden ja muiden tulokkaiden innosta muuntua mediataloiksi. Se murhe haihtui melko pian, mutta uudesta raportista voi lukea merkkejä tämän kisan uudesta kierroksesta.
Sellaiset verkkotalot kuin AOL, Bloomberg ja Yahoo ovat nimittäin vahvistaneet tuntuvasti journalistikuntaansa samalla kun sanomalehdet ovat ohentaneet toimituksiaan. Niinpä uusilla medioilla on aiempaa vahvempi asema myös itse tuotetulla journalistisella sisällöllä arvioituna.
Ja verkko näyttää edelleen vahvistavan asemaansa yleisön uutisseurannan ympäristönä. Raporttia varten tehdyn kyselyn mukaan verkko on nyt yleisempi uutislähde kuin sanomalehdistö. Ainoastaan paikalliset tv-uutiset ovat Yhdysvalloissa verkkoakin suositumpi uutislähde.
Juuri näitä yhdysvaltalaisen mediamaiseman piirteitä olisi harhaista siirtää sellaisenaan ennusteiksi esimerkiksi pohjoismaiseen ympäristöön. Se lienee kuitenkin pääteltävissä, että verkkouutisointi on vakiinnuttanut sijansa yleisön mediakäytössä.
Mutta verkko on yhä enemmän myös mobiili. Pew’n kyselyn vastaajista melkein puolet vastaanottaa paikallisia uutisia jollain mobiililaitteella. Huomionarvoista on ehkä se, että kyse oli nimenomaan paikallisista uutisista, ei uutisista yleensä. Tätä voisi pitää mahdollisuutena sanomalehdistölle, jolla ainakin pitäisi olla tiheämpi paikallisreportteriverkosto kuin uusilla medioilla.
Mobiileista lukulaitteista ei kuitenkaan ainakaan vielä näytä olevan sanomalehtien pelastajiksi, sillä kyselyn mukaan vain harva maksaa lehtien tablettisovelluksista.
> State of the News Media 2011 -raportti
Yhdessä Pew-raporttia varten tehdyssä tutkimuksessa on havaittu, että Twitter-kansan ja valtamedian uutisagendat poikkeavat toisistaan.
Twitter-viesteissä yleisimpiä aiheita olivat verkkoviestinnän teknologioihin liittyvät aiheet kuten Twitter itse, Apple, Facebook ja niin edelleen. Toinen havaittu erilaisuus oli, että twitteröinnin viestintämaailma oli kansainvälisempi kuin yhdysvaltalaisen valtamedian.
Eroja selitetään sillä, että Twitterin käyttö ei kaikesta huolimatta ole vielä levinnyt laajalle. Näin ajatellen agendat yhtenäistyvät Twitterin käytön yleistymisen myötä.
Ajatuksessa voi olla perää, sillä saman tutkimuksen mukaan blogimaailman aihekirjo oli hyvin samanlainen kuin valtamediassa. Blogithan alkavat jo olla vanhaa mediaa. – Toisaalta saattaa olla niinkin, että sosiaalinen media ja perinteinen uutismedia ovat käyttäjien näkökulmasta eri tarkoituksia varten.
Mutta mitä seuraa esimerkiksi valtamedian statukselle siitä, jos sosiaalisen median ja uutismedian keskusteluagendat ovatkin myös jatkossa erilaisia? Missä määritellään kansakunnan päiväjärjestys?
> Pew-raportin katsaus valtamedian, blogien ja Twitterin uutisagendoihin
Kun kerran on niin, että yhä suurempi osa vaikkapa sanomalehtien lukijoista käyttää sosiaalisen median tietovirtoja, tuottaa niitä itse ja ylipäänsä viettää enemmän aikaa sosiaalisen median parissa, valtamedian on hankittava ammattitaitoa yleisöyhteisöjensä vaalimiseen. Toimituksiin tarvitaan siis yhteisötoimittajia, todistaa Ben LaMothe Mediabistron blogissaan.
Ajatus ei ole uusi, mutta LaMothe yrittää hahmottaa tehtävälle journalistisesti järkevän työnkuvan. Hieman ironista on, että kirjoittaja joutuu ottamaan vauhtia liikemaailmasta, joka siis näyttää olleen mediaa nopeampi omaksumaan yhteisöjen hoitamisen taitoja.
Muutettavat muuttaen LaMothe katsoo, että toimituksellisen ”yhteisömanagerin” tehtävä on asettaa yhteisöille tavoitteita ja laatia niille ohjeistuksia, seurata ja auttaa yhteisöjä ja tietenkin välittää informaatiota yhteisöistä toimituksen suuntaan.
Merkityksellisintä LaMothen ajattelussa on se, että hän vaatii toimituksia ottamaan todesta sen, että yhteisöjen hoitaminen on tämän ajan toimituksellinen työtehtävä siinä kuin perinteisemmätkin työnimikkeet.
> Yhteisötoimittajan työnkuvasta Mediabistrossa
New York Timesin suunnitelmia verkkolehden maksumuurista on pilkattu oikein urakalla verkkokirjoituksissa. Ennen kaikkea on nostettu esiin, että ainakin nykymuodossaan muuri on reikäinen.
Kanadassa koekäytössä olleessa versiossa käyttäjä voi lukea ilmaiseksi 20 juttua kuukaudessa. Sen jälkeen jutun eteen ilmestyy maksukehotus. Osaavat ovat havainneet, että moisen haitakkeen saa ruudulta pois pienellä koodinpätkällä ja ilmainen lukeminen voi jatkua. Niin ikään on havaittu, että Twitter-viestien kautta pääsee käsiksi NY Timesin sisältöön maksujen vaivaamatta.
Kommenteissa on arveltukin, ettei maksujärjestelmän kustannus-hyöty-suhde ole välttämättä hyvä. Järjestelmän suunnittelu ja toteutus maksoi jopa 50 miljoonaa dollaria. Yhden laskelman mukaan se tuottaisi puolet tuosta summasta vuosittain, mikä on aika vähän verrattuna NY Timesin digimainonnan vuotuiseen yli 300 miljoonaan dollariin.
Laskennallisestihan tuottoa pitäisi kertyä, mutta muurin pystytysponnistelu, negatiivinen julkisuus ja muurin ennakoitu heikkous voivat aiheuttaa ennakoimattomia pulmia. Maksumuurin takana oleva verkkolehti ei esimerkiksi ole enää sellainen avoin portti verkkouutisiin kuin ennen.
> New York Timesin maksumuurin arviointia Nieman Journalism Labissa
> … ja Virtual Economics -blogissa
Zite on käyttäjän tavoille opetteleva aikakauslehti ja siksi keskivertojulkaisua kiinnostavampi lukulaitelehti. Sen taustalla ei siis ole paperi- tai muuta julkaisua, joka sitten siirrettäisiin uuteen käyttöympäristöön.
Ziten käyttäjä kertoo lehdelle, mistä aiheista hän on kiinnostunut, ja julkaisu kokoaa lukijalle tällaisen kokonaisuuden eri lähteistä. Julkaisun visuaalisena metaforana on aikakauslehti, mutta sisällöt ovat useinkin aivan tuoreita, uutismaisia.
Ziten käyttäjä opettaa julkaisuaan arvottamalla lukemiaan juttuja. Näin julkaisun taustalla oleva ohjelma kykenee vähitellen kokoamaan julkaisusta sen käyttäjän näköisen.
Vähän samalla tavalla toimii niin ikään innovatiivinen lukulaitejulkaisu Flipboard, mutta kun se rakentaa sisällön käyttäjän sosiaalisen median verkoston avulla, Zite personoi julkaisun käyttäjän yksilöllisten intressien mukaan.
