Tilaa Uutiskirje!

Tutkivat tukut ja yhteistyö

Näkökulmat

Tanja Aitamurto valmistelee väitöskirjaansa joukkoälystä Tampereen yliopistossa ja parhaillaan opiskelee Stanfordin yliopistossa vierailevana tutkijana..

Tutkiva journalismi on uhanalainen laji Yhdysvalloissa. Toimitukset ovat pienentyneet irtisanomisten takia ja kallista ja hidasta tutkivaa journalismia tehdään yhä vähemmän. Tutkivien journalistien yhdistyksen jäsenmäärä pienenee ja hakemukset Pulitzer-palkintokilpailuun vähenevät.

 

Kuulostaa lohduttomalta. Ei hätää: samaan aikaan kun journalismin perinteiset tuotanto- ja ansaintamallit ovat koetuksella, tutkiva journalismi on onnistunut löytämään uusia eloonjäämiskeinoja.

Yhdysvaltoihin on syntynyt tutkivan journalismin tukkuja, jotka ovat usein voittoa tavoittelemattomia järjestöjä. Ne rahoittavat toimintansa sisällön myynnillä sekä lahjoitus- ja mainostuloin.

Näin toimii esimerkiksi California Watch, joka perustettiin viime vuonna perinteikkään Center for Investigative Reporting -keskuksen alaiseksi uudeksi yksiköksi.

California Watch tekee nimensä mukaisesti tutkivaa journalismia Kalifornian osavaltiossa. Palkkalistoilla on nimekkäitä tutkivia journalisteja. California Watch on nopeasti saavuttanut aseman tutkivan journalismin tuottajana, ja sen jutut käyvät kaupaksi osavaltion painettuihin ja sähköisiin uutispalveluihin.

Yksi California Watchin suurimmista menestystarinoista oli kesällä 2010 julkaistu juttu, joka kertoi osavaltion kouluvuoden lyhenemisestä. Juttu julkaistiin noin 20 lehdessä, televisiossa ja radiossa. Jutusta tehtiin versioita eri lehtiin, ja juttu julkaistiin paitsi englanniksi myös koreaksi, vietnamiksi, espanjaksi ja kiinaksi. Se tavoitti yli miljoona lukijaa.

Perinteisesti lehti haluaa omistaa julkaisemansa skuupit, mutta yhteistyö California Watchin kaltaisen yksikön kanssa edellyttää uutta, nykyistä avoimempaa ajattelua.

 

California Watchin toiminta perustuu uudenlaiseen ajatteluun journalismissa.

Ensinnäkin California Watchin menestys kertoo journalismin tuotantomallien muutoksesta ja uuden ekosysteemin syntymisestä. Sen sijaan että tutkivat jutut tehtäisiin omassa talossa, osa työstä ”ulkoistetaan” talon ulkopuolisiin California Watchin kaltaisiin tuotantoyksiköihin, jotka ovat erikoistuneet tiettyyn journalismin osa-alueeseen.

Toisekseen skuupeista kilpailemisen sijaan journalismissa tehdään yhä enemmän yhteistyötä. California Watchin jutut ilmestyvät useissa lehdissä. Jutut eivät kuitenkaan välttämättä tavoita samoja lukijoita, koska lehdet ilmestyvät eri alueilla. Perinteisesti lehti haluaa omistaa julkaisemansa skuupit, mutta yhteistyö California Watchin kaltaisen yksikön kanssa edellyttää uutta, nykyistä avoimempaa ajattelua.

 

Toimitusten kilpailuvietti on edelleen vahva. Ja olisi häpeä, jos se liekki kuolisi, kirjoittaa California Watchin journalistinen johtaja Mark Katches. Hän kertoo kohtaavansa kuitenkin käytännöllisiä päällikkötoimittajia, jotka ymmärtävät, ettei sillä oikeastaan ole väliä, julkaistaanko California Watchin juttu viikkoa ennen San Franciscossa kuin Riversidessä.

Kilpailemisen sijaan julkaisujen on hyväksyttävä uuden ekosysteemin ehdot. Ne vaativat yhteistyötä, avoimuutta ja tiedon omistajuudesta luopumista – muuten tutkivan journalismin jutut jäävät tekemättä ja julkaisematta.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast