Sulje

Tuore näkökulma hahmottuu vain loputtomalla materiaalin kasaamisella, sanoo Aurora Rämö, ja se onnistuu Suomen Kuvalehdessä

journalismi

Lukijamääräänsä kasvattaneessa Suomen Kuvalehdessä myös skuupit perustuvat reippaaseen ajankäyttöön ja riskinottoon.

Saa tehdä mitä huvittaa.

Se on ensimmäisen Aurora Rämön mieleen tuleva asia Suomen Kuvalehden toimituskulttuurista.

Rämö on Suomen Kuvalehden toimittaja, joka kirjoittaa pääasiassa pitkiä feature-artikkeleita. Hän tekee yhtä juttua tyypillisesti 2–5 viikkoa.

– Verrattuna oikeastaan mihin tahansa muuhun toimitukseen, juttuja saa tehdä tosi pitkään, aiemmin muun muassa Ylioppilaslehdessä ja Helsingin Sanomissa työskennellyt Rämö sanoo.

Esimerkiksi haastatteluviikolla Rämö on ”haahuillut” erään mahdollisen aiheen parissa, mutta ei ole vielä varma, syntyykö siitä juttua.

Aikaa suunnitteluun ja pohtimiseen on käytettävä, sillä kerran viikossa ilmestyvän aikakauslehden pitäisi löytää ajankohtaisiinkin aiheisiin tuore, perusteltu näkökulma.

– Aidosti ajattelen, että se ei hahmotu millään muulla kuin loputtomalla materiaalin kasaamisella.

Tietenkään Suomen Kuvalehdessä ei kirjaimellisesti tehdä mitä huvittaa. Kun Rämö keksii aiheen ja mahdollisen näkökulman, hän esittelee sen tuottajalle, joka hylkää sen tai pitää sitä kehityskelpoisena.

Sen jälkeen luodaan lomake, johon kirja­taan, millaisia asioita jutussa pitäisi olla ja millaisiin kysymyksiin sen pitäisi vastata. So­vitaan myös deadline, merkkimäärä ja muut lehden tekemisen kannalta olennaiset asiat.

Laajasti määriteltynä Suomen Kuvalehden jutuissa pitäisi aina olla jonkinlainen yhteiskunnallinen ulottuvuus. Toisin sanoen esimerkiksi puhdasta viihdettä ja self helpiä pyritään välttämään.

– Aihe voi periaatteessa olla tosi pienikin, mutta sen täytyy kertoa laajemmin jostakin isommasta asiasta.

Rämö kuvailee työtään itsenäiseksi, mikä myös sopii hänelle. Lehti lähinnä tarjoaa raamit eli mahdollistaa työn tekemisen hyvin.

– Se on jo aika paljon näinä aikoina.

”Aihe voi periaatteessa olla tosi pienikin, mutta sen täytyy kertoa laajemmin jostakin isommasta asiasta.”

Suomen Kuvalehti onnistui katkaisemaan pitkään jatkuneen tilaajakadon edellisen päätoimittajan Ville Pernaan aikakaudella. Viime vuonnakin lehti saavutti tilaustuottotavoitteensa, kertoo nykyinen päätoimittaja Matti Kalliokoski. Myös lehden lukijamäärät ovat olleet kasvussa.

Positiivisesta vireestä huolimatta Otavamediassa on käyty useita yt-neuvotteluita, ja vuosien mittaan Suomen Kuva­lehdenkin tekijäporras on ohentunut.

Toimituspäällikkö Jarmo Raivion mukaan resursseja pyritään nyt suuntamaan niin, että tekemisessä on selvä ero huomattavan paljon aikaa vievien ja muiden juttujen välillä.

– On tosi isoja ponnistuksia ja sen lisäksi perushyvää, hän kuvailee.

Raivio vastaa erityisesti printtilehden suunnittelusta ja kokoamisesta. Tärkeää on, että lehden sisältö on monipuolinen ja yllättävä. Esimerkiksi lehden isoja juttuja voi tehdä mistä aiheesta tahansa, kunhan näkökulma on omintakeinen.

– Lukijoille ei saa tulla tunnetta, että nämä asiat on kerrottu jo jossain muualla.

Lehdessä seurataan tietysti myös verkon analytiikkaa, mutta Raivion mukaan sen ohjaava vaikutus sisältöihin ei ole kovin iso.

– Seuraamme, onko tilauksia tuovissa jutuissa jotain yhteistä logiikkaa. Se kiinnostaa enemmän kuin yksittäisten juttujen liikennemäärät.

Viime vuoden elokuussa lehden päätoimittajana aloittanut Kalliokoski sanoo, että kaikkein tärkeintä on saada lehdelle tyytyväisiä tilaajia ja pitää heistä kiinni.

Tästä syystä hänen haastatteluvastauksissaan toistuu sana ’kokonaisuus’. Paperilehteä hän kuvaa ”huolella valituksi ja punnituksi kokonaisuudeksi, jolla on alku ja loppu”. Samaan pyritään myös verkossa.

– Verkon nopea, laajempia joukkoja tavoitteleva ja siteerauksia tuottava sisältö tähtää siihen, että yhä suuremmat ihmisjoukot tunnistavat, mikä on Suomen Kuvalehti.

Yhteiskunnallisen relevanttiuden lisäksi Kalliokoski korostaa myös aiheiden, näkökulmien ja juttutyyppien monipuolista kirjoa.

Suomen Kuvalehdellä on verkossa maksumuuri, mutta maksavat tilaajat voivat jakaa juttuja ilmaiseksi somessa. Kalliokosken mukaan juuri kaverien toisilleen tekemät suosittelut pohjustavat tilaajakunnan laajentamista. Tällä hetkellä jo arviolta yhdeksän euroa kymmenestä tulee tilaustuloista ja loput mainonnasta.

”Riskiä kannattaa ottaa tiedostaen, että hanke on niin tärkeä ja timanttinen, että uskalletaan laittaa siihen joku kiinni viikoksi.”

Viime vuonna Suomen Kuvalehti nousi ensimmäisenä aikakauslehtenä Journalisti-lehden julkaiseman STT:n uutissiteerauslistan kymmenen kärkeen. Lehden uutiset menivät läpi STT:llä 16 kertaa vuoden aikana.

Ajankohtaistuottaja Salla Vuorikoski tuli Suomen Kuvalehteen Yleltä neljä vuotta sitten. Hän vastaa verkon ja printtilehden uutis- ja ajankohtaissisällöistä.

– SK on panostanut tutkivaan journalismiin, ja minun palkkaamiseni oli ymmärtääkseni osa sitä suuntausta, Vuorikoski sanoo.

Hän kuvailee lehden uutistuotantoa sanoilla perehtyminen, penkominen ja taustoittaminen.

– Se, mitä maailmassa tapahtuu juuri nyt, ei ole meidän kenttäämme. Hyvin harvoin lähdemme uutiskilpailuun.

Eri asia ovat omat skuupit.

Esimerkiksi yksi viime vuoden suurimmista uutisista oli SK:n paljastus silloisen elinkeinoministeri Katri Kulmunin esiintymiskoulutukseen käytetyistä rahoista.

Juttu lähti liikkeelle siitä, että Vuorikoski tutkaili huvikseen julkisia hankintoja ja havahtui siihen, että THL oli ostanut palveluita viestintäkonsulttifirma Tekiriltä. Vuorikoski antoi freelance-toimittaja Jarno Liskille ja SK:ssa työskennelleelle Karoliina Paanaselle tehtäväksi penkoa lisää sitä, millaisia kriisiviestintäpalveluita viranomaiset olivat korona-aikana ostaneet. Selvitystyön tuloksena kaksikko törmäsi laskuihin Kulmunin viestintäostoista.

Vuorikoski sanoo ajattelevansa, että SK:n kaltaisen median on voitava ottaa myös riskejä. Aina kaivamisen tuloksena ei synny skuuppia, vaan aikaa saattaa tuhraantua vesiperään.

– Mutta riskiä kannattaa ottaa tiedostaen, että hanke on niin tärkeä ja timanttinen, että uskalletaan laittaa siihen joku kiinni viikoksi.

 

Näin Suomen Kuvalehden skuupit syntyvät

 

1. Rakenna lähdeverkostoa. Lähdeverkoston rakentamiseen kannattaa käyttää aikaa eli soitella ja tavata ihmisiä myös ilman välitöntä jutuntekotarkoitusta. Väljä yhteydenpito johtaa helposti kiinnostaviin vinkkeihin tai näkökulmiin.

2. Tee tietopyyntöjä. Lähes kaikesta viranomaistoiminnasta syntyy asiakirjoja. Jutun pihviä etsiessä kannattaa miettiä, mitä papereita asiasta voi saada. Julkisuuslain perusteella asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, joten niiden hankkimiseen kannattaa käyttää aikaa.

3. Ole sinnikäs. Skuuppien metsästäjän on hyvä tähdätä korkealle, vaikka asiat olisivat isoja ja monimutkaisia. Uutisia löytävät usein toimittajat, jotka eivät siedä epäloogisuuksia, ristiriitaisuuksia tai kysymysmerkkejä vaan kaivavat sinnikkäästi vastauksia.

4. Älä puurra yksin. Tutkivan journalismin ei tarvitse olla yksinäistä vaan kollegiaalista apua pitää ja kannattaa kysyä, tarvittaessa myös kilpailevan tiedotusvälineen edustajalta. Vähintään oman median editorin on hyvä tarjota toisia aivoja ja käsiä juttunsa kanssa puurtavan toimittajan avuksi.

5. Älä lataa kaikkea yhteen juttuun. Tutkiva journalismi on kallista ja aikaa vievää, mutta jos resursseja ei ole paljon, voi tähdätä sarjatuotantoon. Työn tuloksia voi julkaista pala kerrallaan ilman, että yhteen juttuun ladataan kaikkea mahdollista tietoa. Se ei silti tarkoita puolivillaista tekemistä.

Lähde: Suomen Kuvalehden ajankohtaistuottaja Salla Vuorikoski

Suomen Kuvalehdessä jo yhdeksän euroa kymmenestä tulee tilaustuloista ja loput mainonnasta, kertoo päätoimittaja Matti Kalliokoski.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Kommentit