Tilaa Uutiskirje!

Tunnetyö on journalismissa sokea piste – siihen pitäisi kouluttaa opinnoissa ja rohkaista työpaikoilla 

Esikuvana on täydellisellä itseluottamuksella ja lehmän hermoilla varustettu sankarijournalisti.

Näkökulmat

Kirjoittaja on tutkijatohtori Tampereen yliopistossa.

On kuormittavaa olla jatkuvasti konfliktissa jonkun kanssa, kertoi yksi tutkiva journalisti.  

Olen huolissani toimittajien henkisestä kantista kovan paineen alla, totesi toinen.  

Debriefing-kulttuuri on tällä alalla ihan lapsenkengissä, meidän pitäisi puhua enemmän ja avoimemmin erilaisista tilanteista sekä niiden aiheuttamista tunteista, kuvasi kolmas. 

Viime vuosina olen käyttänyt lukemattomia tunteja haastattelemalla journalisteja näiden työstä. Hämmästyttävän usein olemme lopulta päätyneet puhumaan tavalla tai toisella työhön liittyvistä tunteista ja niiden käsittelystä. Varsinaisten tutkimusaiheideni ohella olemme sivunneet asioita esiintymispaineista kunnianhimoon ja kritiikin käsittelemisestä virheiden pelkoon sekä huonojen juttujen aiheuttamaan häpeään. 

Samalla itselleni on hahmottunut, miten merkittävää osaa tunnetyö, eli omien tunteiden sääntely ja hallinta, lopulta näyttelee journalistisessa työssä – ja miten heikosti alan opinnot valmistavat tähän. Vaikka oikeinkirjoitus, haastattelutekniikat ja uutisvideoformaatin hallinta ovat tärkeitä taitoja, lähes yhtä olennaista olisi valmentaa tulevia journalisteja työssä kohdattavan tunteiden kirjon jäsentämiseen ja rakentavaan käsittelemiseen.   

Työhön kytkeytyvien tunteiden kanssa selviäminen on perinteisesti ollut journalismissa hiljaista tietoa, johon on kasvettu käytännön kokemuksen kautta. Alan luutuneet asenteet ja ajatusmallit eivät kuitenkaan ole tehneet tätä helpoksi. Pitkään objektiivisuuden ajateltiin edellyttävän journalisteilta kaikkien inhimillisten reaktioiden torjumista.  

Kovapintaisuuden ihanne on nostanut esikuvaksi täydellisellä itseluottamuksella ja lehmän hermoilla varustetun sankarijournalistin, joka kykenee sivuuttamaan kaiken olankohautuksella. Jos sama ei itseltä onnistu, saa muun päälle kärsiä riittämättömyyden tunteesta. 

”Aihepiirin yllä leijuu edelleen epäammattimaiseksi ja liian herkäksi leimautumisen pelko.”

Aihepiirin yllä leijuu edelleen epäammattimaiseksi ja liian herkäksi leimautumisen pelko.  

Journalistit kyllä puhuvat työn aiheuttamista tunteista, mutta juuri puhumisen tapa paljastaa jotakin olennaista. Niistä avaudutaan hiljaa kollegoista läheisimmälle kahvihuoneen nurkassa, ne jaetaan valikoitujen työtovereiden muodostamaan epäviralliseen viestiryhmään, tai niitä puidaan lasillisen rohkaisemana työpäivän jälkeen. Se, että asiat ovat ärsyttäneet, jännittäneet, pelottaneet, hävettäneet tai tuntuneet pahalta on jaettu salaisuus.  

Tunnetaitojen vahvistamisella ja kulttuurin muuttamisella voitaisiin saavuttaa merkittäviä hyötyjä.  

Nykyinen mediaympäristö lisää monin tavoin journalistien työhön liittyvää emotionaalista kuormaa, mutta koulutuksella voidaan luoda parempia edellytyksiä tällaisen kuormituksen käsittelylle. Työyhteisöissä avoimuus ja jakaminen ovat puolestaan omiaan lisäämään yhteenkuuluvuuden tunnetta, luottamusta ja solidaarisuutta.  

Eikä ole syytä unohtaa ammatillisia vaikutuksia: Omia mielenliikkeitään paremmin tunteva ja kriittisesti tarkasteleva journalisti on todennäköisesti myös eettisesti herkempi ja osaa tiedostaa potentiaaliset vinoumansa paremmin kuin sellainen, joka takertuu ajatukseen omasta objektiivisuudestaan. 

Erityisen tärkeää olisi välittää alaa harkitseville nuorille selkeä viesti siitä, että tunteet ovat journalisteille sallittuja ja että työyhteisöt ja koko ala ovat valmiita ottamaan ne vakavasti sekä tukemaan niiden käsittelyssä.   

Paatuneisuus pääsyvaatimuksena houkuttelee nimittäin vain ani harvoja. 

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast