Kiinasta alkanut koronavirusepidemia laajeni maailmanlaajuiseksi pandemiaksi maaliskuun alkupuolella.
Kun virus saavutti Suomen, työ toimituksissa kiihtyi ja alkoi keskittyä koronauutisoinnin ympärille. Poikkeusolot kasvattivat ihmisissä luonnollisesti suuren tiedonjanon: verkkopalveluissa vierailtiin aiempaa tiuhemmin ja tiedontarve sai monet tilaamaan lehden ja kirjautumaan digipalveluun.
Verkon kävijämäärät pysyivät vielä normaalilla tasollaan, kun virusuutiset keskittyivät Kiinan ja eteläisen Euroopan tilanteeseen.
Kun Suomen hallitus määräsi ensimmäiset rajoitukset, kävijämäärät kasvoivat hetkessä kymmeniä prosentteja. Lukijoita kiinnostivat viranomaisten ohjeiden ja toimenpiteiden ohella pandemian seuraukset omalla lähialueella: kuinka sairastuneiden määrä kehittyy ja mitä paikalliset terveysviranomaiset ohjeistavat. Myös arkea sivuavat jutut saivat paljon lukukertoja: millaista on elämä koronakaranteenissa ja tautia sairastaessa?
Vastuullisen journalismin tehtävä on kertoa maailmasta ja ilmiöistä todenmukaisesti. Lukijat arvioivat tapahtumia medioiden välittämän kuvan kautta. Journalismin luomat merkitykset muuttuvat tunteiksi ja lopulta jokaisen ihmisen ja koko yhteiskunnan toiminnaksi.
”Tietyt tunteet sitouttavat käyttäjiä paremmin kuin toiset. Esimerkiksi myötätuntoa herättäneiden juttujen lukuajat ovat pidempiä, ja tätä tunnetta kokeneet myös siirtyvät useammin muiden sisältöjen pariin.”
Mediatalo Keskisuomalaisessa olemme viime vuoden aikana päässeet seuraamaan kävijämäärien, vierailutiheyden ja lukukertojen lisäksi uutisten herättämiä tunteita. Saimme vuosi sitten Googlen innovaatiorahastolta tukea uutissisällön synnyttämien tunteiden tutkimiseen. Tunnesovelluksen avulla lukijat voivat kertoa, mitä jutut heissä herättävät. Valittavana on 20 vaihtoehtoa.
Hankkeen taustalla on tutkimustieto, jonka mukaan tietyt tunteet sitouttavat käyttäjiä paremmin kuin toiset. Esimerkiksi myötätuntoa herättäneiden juttujen lukuajat ovat pidempiä, ja tätä tunnetta kokeneet myös siirtyvät useammin muiden sisältöjen pariin.
Mediatoimiala on entistä riippuvaisempi tilaajien tuottamasta liikevaihdosta, minkä vuoksi maksavien asiakkaiden hankinta ja tilaajista kiinni pitäminen on entistä tärkeämpää. Sen vuoksi haluamme tutkia, miten sisällön herättämät tunteet korreloivat tilaajapidon ja tuotteen koetun arvon kanssa.
Lukijoiden pelkokerroin alkoi kasvaa helmikuun lopussa. Alkuvaiheessa pelkoreaktioiden määrä kasvoi lähes samassa suhteessa tartuntojen määrän kanssa.
Hallituksen tekemät ensimmäiset rajoitustoimet suurien yleisötapahtumien osalta eivät vielä tuoneet helpotusta, mutta koulujen sulkeminen rauhoitti lukijoita. Vastaavasti myötätunnon määrä alkoi kasvaa, samoin tyytyväisyys ja kiinnostus aihetta kohtaan. Epävarmuus heräsi uudelleen, kun päätös Uudenmaan eristämisestä tehtiin.
Pelko lamaannuttaa, mutta kiinnostus luo sitoutumista ja osallistumista. Pelko luo kriisitietoisuuden, eikä todellisuutta voi peittää. Pelon jälkeen on kuitenkin käärittävä hihat ja ryhdyttävä toimeen.
Journalistien ja medioiden on punnittava tarkkaan, miten haluamme käyttää valtaamme lukijoihin. Millaisia tunteita haluamme herättää ja millaiseen toimintaan ohjata kriisin keskellä? Miten voimme tasapainottaa uutissisältöjen herättämien tunteiden kirjoa ja lisätä ratkaisukeskeisyyttä?
Tunnetilat tarttuvat ja leviävät epidemian lailla. Onneksi alkuvaiheen kriisiuutisoinnin jälkeen toivon, auttamisen ja yhteisöllisyyden sanoma on kasvattanut hurjasti palstatilaansa julkaisuissa kautta maan.
