Tilaa Uutiskirje!

Tulevaisuus tuli nopeasti

Kaija Jäppinen, Suomen Lehdistön päätoimittaja

Näkökulmat

Kaija Jäppinen, Suomen Lehdistön päätoimittaja

Vuonna 2010 Suomessa ei ollut yhtään kotimaista e-julkaisua. Nyt vuoden 2013 alussa lukulaitteisiin voi ostaa yli 20 sanomalehteä, yli sata aikakaus- ja näköislehteä ja reilut pari tuhatta suomenkielistä kirjaa.

Nyt tiedetään paljon siitäkin, millaista tablettijulkaisua suomalaiset haluavat käyttää. Yhteen mielenkiintoiseen kehitystiehen voi tutustua HBL:n tablettihankkeen projektipäällikkö Lotta Holmin blogissa.

Ei ole kauan, kun tämäkin lehti esitteli hyvinä esimerkkeinä ulkomaisia hyperpaikallisia verkkopalveluita ja sivuja.

Nyt lehtien itse kehittämiä, paikallisuutta hyödyntäviä verkkoratkaisuja on Suomessakin. Yksi esimerkki on Kalevan kehittämä mobiilipalvelu Plink. Se on paikannukseen perustuva karttapohjainen palvelu yrityksille ja ihmisille. Palvelusta voi kukin räätälöidä itselleen mieleisen ja elämänpiirissään toimivan.

Toinen esimerkki hyvin paikallisesta tekemisestä on paikallissivusto Palveleva Huittinen. Taustalla oleva yritys on Huittisten Sanomalehti Oy, jolla on lehti, paikallisradio ja oma mainostoimisto.

Palvelut tuovat lisäliikettä lehden sivuille ja paikalliset uutiset näkyvät palvelusivustolla. Siellä ovat nähtävissä myös kaupungin ilmoitukset.

Vuonna 1913 perustettu lehti on napakasti ja paikallisesti kiinni monikanavaisessa ajassa.

Miksi noista tekemisistä kannattaa kertoa? Siksi, että ne ovat hyviä esimerkkejä sanomalehtitalojen uusista toimintatavoista ja kehityksestä.

Lisäksi niillä kaikilla on yksi yhteinen nimittäjä: kymmenien muiden hankkeiden tapaan ne ovat tavalla tai toisella mukana Next Mediassa.

”Tulot saadaan pienistä puroista” on ollut yksi viime vuosien viesti monissa media-alan seminaareissa ja tulevaisuuskuvissa.

Siltä näyttää. Tässä lehdessä esitellään muutama tapa, jolla lehtitalot ovat laajentaneet liiketoimintaansa. Jos verkko on uudessa toiminnassa mukana, sitä ei tarvitse rajata levikkialueelle. Tai toisin päin ajatellen lehtitalo voi verkon avulla syventää otettaan paikalliseen elämään.

Oleellista laajennuksissa on kekseliäs oman, jo olemassaolevan osaamisen liittäminen uusiin yhteyksiin.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast