Sulje

 Johanna Vehkoo

Toimittajat hiekkalaatikolla

Tällä kertaa kissan nosti pöydälle Long Playn päätoimittaja ja vapaa toimittaja Johanna Vehkoo.

Jos mikä on vaikeaa, niin itsekritiikki. Medialle se on erityisen vaikeaa. Kun kritiikki osuu maaliinsa, toimittajat ottavat sen usein itseensä ja loukkaantuvat.

Se on minun lapio! Sinä et saa kaivaa minun lapiolla, vaan sinun pitää käyttää vanhaa vuotavaa ämpäriä!

Välillä kuvittelen Ylen ja kaupallisen median sananvaihdon siten, että sitä käyvät aikuisten ihmisten sijaan pikkulapset hiekkalaatikolla. Siltä se välillä kuulostaa.

Yleläiset heittelevät sarkastisia kommentteja hesarilaisten tabloidi-innosta. Kaupallisessa mediassa julkaistaan juttuja, joiden mukaan Yle on markkinahäirikkö, joka riistää sokeita vammaisia. Yle uutisoi maakuntalehden lukijoiden pettymyksestä. Kaupallinen media vaatii, ettei Yle saa investoida verkkojournalismiin.

Viimeistään nyt riita on huomattu joka puolella. Kun Helsingin Sanomat ja Nelosen uutiset kertoivat, miten Yle-vero ei säästä sokeaa sänkypotilastakaan, yleisön edustajat saivat aiheesta tarpeekseen. Kuulin monen kysyvän: Mistä tämä oikein kumpuaa? Mikä noita vaivaa?

Twitteristä on tullut yllä mainitun hiekkalaatikon jatke.

Suomen Twitterissä on paljon toimittajia, ja me yhdessä olemme tehneet palvelusta kanavan, jossa päästellä höyryjä. Milloin siellä väännetään julkisen palvelun ja kaupallisen median hiekkakakkuriitaa, milloin paljastellaan toimittajantyön hupaisia ulottuvuuksia.

Twitter on avoin väline, jota voi tehokkaasti käyttää yhteisön rakentamiseen, joukkoistamiseen, lähteiden etsimiseen ja uutishankintaan. Sen sijaan toimittajat käyttävät sitä jäsentenvälisiin. Se on vähintään sisäänlämpiävää, ellei peräti noloa.

 

Mediakritiikki on vaikea laji. Jos se tulee median sisältä, journalistit ottavat sen itseensä sen sijaan, että harjoittaisivat itsekritiikkiä. Jos se taas tulee ulkoa – lukijoilta, kansalaisilta – se on helppo jättää kokonaan huomiotta.

Nykyään mediakritiikkiä esittävää toimittajaa syytetään helposti oman pesän likaamisesta – tai sitten kritiikki nähdään vain oman välineen ja työn kannalta, eikä osata suhteuttaa asiaa laajempaan muutokseen.

Nazisin taistelulle ei kuulemma saanut nauraa, koska se oli MTV3:n “koulukiusaamista”.

Tehdään tämä nyt selväksi: Ei MTV3:n kokoista mediataloa voi kiusata. MTV3 on merkittävä journalistinen organisaatio, jonka täytyy kestää arvostelu ja yrittää oppia siitä.

Toimittajien tunnereaktiot kertovat ammattikuntamme kriisiytymisestä. Journalismissa on käynnissä suuri, pelottava ja jännittävä muutos, eikä siihen ole helppo sopeutua.

Oman mediakritiikkini lähtökohta on se, että olen journalismin puolella. Kaikki kritiikkini lähtee siitä lähtökohdasta. Haluan, että sekä kaupallinen media että julkinen palvelu säilyvät elinvoimaisina. Vahvoina ne sparraavat toisiaan parempiin suorituksiin. Siitä on hyötyä koko yhteiskunnalle.

Siksi toivoisin, että hiekan heittely toisten silmille loppuisi ja keskustelu alkaisi. Kettuilu ei ole mediakritiikkiä, eikä mediakritiikki ole kettuilua.

 

Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi.

Kommentit

Mainio kirjoitus Johannalta, mutta älkää missään nimessä lopettako, tällä on valtaisa viihdearvo. Pienellä konseptoinnilla saisi ehkä vientituotteenkin. Sekä ammattujournalismin että itse välineiden brändien arvostuksen kuulee kasvavan kohisten yleisön keskuudessa päivittäin ja tästä sanailusta voisi jopa maksaakin. Nazisin taistelu oli kyllä aidosti parhautta viime vuonna ja osoitti vain konkreettisesti yhden kulminaatiopisteen suomalaisessa nykyjournalismissä. Olisi sen tietty voinut tarkistaa Wikipediasta.

Kuten Johanna mainitsi Twitterin ammatillisista mahdollisuuksista, palkkajournalistien ei missään nimessä ole syytä tulla alipalkattujen free lancereiden apajille vaan jatkaa Yle vs. pörssilistattu media-tematiikkaa tai noloimpien mokien joukkoistamista.

Tekisi mieli käyttää suosittua ilmaisua: ”Tulkaa pois, netissä on peli meneillään.” Joku journalismin murrosta pidempään seurannut voisi tosin todeta, ettå hupailun ohella ammattikunta voisi alkaa vihdoin mähkimään ja kokeilemaan uusia ansaintamalleja, joita olisi pilvin pimein, tässä on ollut vain kohta 20 vuotta aikaa kehitellä niitä avoimen netin ilmaannuttua. Tällä menolla ei tarvitse miettiä.

Kari A. Hintikka

Kävin journalismin päivässä toissa vuonna, jossa kirjoittajakin oli puhumassa. Siellä peloteltiin eri puhujien toimesta toimittajia monenlaisilla ulkoisilla uhilla. Sanottiin, että muutoksia on tulossa. Harvassa esityksessä oli sen sijaan minkäänlaista ratkaisua tarjolla, joka olisi aidosti uudistanut journalismia sisältä käsin. Käperryttiin kilpikonnapuolustukseen korostamalla tarinallisuutta ja journalismin arvoja. Ymmärrän hyvin, että journalismin uudistaminen sisältä ulospäin ei tunnu mukavalta ajatukselta: se on vaikeaa, hidasta ja kallista. Mutta jos journalisteille halutaan rakentaa parempi itsetunto, voisi pikku hiljaa alkaa funtsimaan, miten ammattikunnan toiminta uudistetaan ja nykyaikaistetaan sisältä käsin eikä keskittyä vain ulkoisiin uhkiin ja muutostekijöihin ja niiden lievittämiseen erilaisilla käärmeöljyillä..

Jorma K.