Tilaa Uutiskirje!

Tekisin tätä vaikka ilmaiseksi – Intohimoinen journalisti ei ehdi murehtia, onnistuuko mediakonsernin digisiirtymä

Näkökulmat

Kirjoittaja on sanomalehti Keskisuomalaisen toimittaja ja pääluottamusmies.

Toisinaan havahdun kesken työpäivän siihen, kuinka onnekas olen.

Tyypillisesti se tapahtuu juttukeikalla. Abiristeilyllä, jääkiekon MM-kisoissa, Detroitin lähiöissä ja Brysselin kuppiloissa olen nipistänyt itseäni varmistaakseni, että tämä on totta. Että saan tehdä työtä, joka tuntuu harrastukselta ja etuoikeudelta.

Saman tunteen voi tavoittaa myös muissa juttuprosessin vaiheissa.

Tiedonhankinta. Maksaako joku tosiaan siitä, että tapaan erilaisia ihmisiä tai luen mielenkiintoista lähdemateriaalia?

”Maksaako joku tosiaan siitä, että tapaan erilaisia ihmisiä tai luen mielenkiintoista lähdemateriaalia?”

Kirjoittaminen. On kivaa pyöritellä kappaleita, sanavalintoja, kerrontatapoja ja asioiden järjestystä. Selkeä ja soljuva teksti palkitsee kuin olisi onnistunut matemaattisessa ongelmanratkaisussa.

Kun media-alasta puhutaan julkisuudessa, on sävy usein surkutteleva. Talouslukujen näkökulmasta se on ymmärrettävää. Tekemisen näkökulmasta se on outoa.

Resurssit voivat olla vähentyneet ja kiire lisääntynyt, mutta ytimeltään toimittajan työ on edelleen ihanaa. Intohimoinen tekijä ei ehdi murehtia sitä, onnistuuko mediakonsernin digisiirtymä. Hän keskittyy siihen, kannattaisiko soittaa vielä puhelu taustahaastateltavalle. Entä potkiiko jutun aloitus paremmin uutismaisena vai kohtauksena?

Intohimoisia tekijöitä mediataloissa riittää. Olen ohjannut Keskisuomalaisessa parinsadan ensimmäisen vuoden opiskelijan jutun tekoa osana journalistiikan opintoja. Joka vuosi heidän joukossaan on nuoria, jotka suorastaan pakahtuvat toimittajan työn imusta. Kukaan ei vaadi heitä soittamaan kymmeniä puheluita tai hinkkaamaan virkkeitään yöhön asti. Silti he tekevät niin – ja säteilevät urakan jälkeen tyytyväisinä.

Oikein valjastettuna tekijöiden innostus on valtava voimavara koko toimitukselle. Kun itseohjautuva intohimotekijä nauttii, ei johtajan tarvitse kuin pysyä pois tieltä. Välillä voi myös muistuttaa, että kotona on hyvä käydä.

Tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Tilaa Suomen Lehdistö.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast