Sulje

 Maria Lassila-Merisalo

Tarinan opissa

Maria Lassila-Merisalo on journalismin tutkija, kouluttaja ja kirjoittaja.

Kymmenisen vuotta sitten tarinallinen journalismi oli vielä harvojen toimittajien ja tiettyjen sivujen laji. Nyt yhä useammassa lehdessä odotetaan kaikkien toimittajien kirjoittavan vahvoja tarinoita alueen ihmisistä ja tapahtumista. Uutistoimittaja ei vain väänny tarinankertojaksi sormia napsauttamalla.

Kun siirrytään uutisjutuista tarinalliseen kirjoittamiseen, pitää muuttaa koko jutuntekoprosessi, ei vain kirjoittamista. Karkeasti ajatellen muutoksen voi hahmottaa kääntämällä tilanteet nurinkurin.

Uutisjutussa toimittaja on näkyvässä roolissa aineistonhankinnassa. Hän haastattelee juttunsa kannalta oleelliset ihmiset ja hankkii vastaukset tärkeinä pitämiinsä kysymyksiin. Toimituksessa hän istuu kirjoittamaan ja vetäytyy taka-alalle: asia määrää esitysjärjestyksen ja jutun logiikan, muoto on ennalta annettu.

Kun siirrytään uutisjutuista tarinalliseen kirjoittamiseen, pitää muuttaa koko jutuntekoprosessi, ei vain kirjoittamista.

Tarinallista juttua tehdessään toimittaja taas asettuu aineiston keruussa enemmän tarkkailijaksi. Hän havainnoi ympäristöään ja vaihtaa usein perinteisen haastattelun spontaaniin keskusteluun.

Saavuttuaan toimitukseen hän sitten ottaa ohjat käsiinsä, määrää muodon ja muovaa materiaalin tarinaksi, joka parhaiten palvelee aihetta.

Jos maailmalta tuodaan toimitukseen uutismielellä kerätty materiaali, taitavinkaan kirjoittaja ei pysty muovaamaan siitä tarinaa hankkimatta reilusti lisää aineistoa.

 

Leipätekstin olennaisin yksittäinen osa on tietenkin aloitus. Muutaman ensirivin aikana lukija päättää, jatkaako lukemista vai kääntääkö katseensa.

Aloituksen tulisi olla helposti sulava ja välittömästi kiinnostuksen herättävä. Ei pitkiä, polveilevia lauserakenteita eikä hankalia vierasperäisiä käsitteitä.

Helpoin tapa tarkistaa niin aloitus kuin lopulta koko juttukin on lukea se ääneen. Lukemisen tulisi sujua helposti ja hengenvetopaikkojen osua luonteville kohdille.

Aloituksen värikäs tunnelmakuvaus jää irralliseksi, jos pari kappaletta myöhemmin rakenne on jo puhdasta uutiskerrontaa. Tyylin johdonmukainen säilyttäminen on aloittelevalle tarinoitsijalle usein hankalaa.

Avuksi voi ottaa lopetuksen, joka on aloituksen luonnollinen pari. Jos ne toimivat, kaikki niiden välissä olevakin löytää helpommin oman paikkansa.

 

Sulkeutuva ympyrä on aina toimiva rakenne. Juttu voi loppua samaan paikkaan tai tilanteeseen, josta alkoikin. Ehkä alussa esitettyyn kysymykseen saadaan lopetuksessa vastaus.

Lopetus on oleellisessa roolissa siinä, mihin mielentilaan lukija jää jutun luettuaan. Tämä on erityisen tärkeää tiedostaa, kun kirjoittaa vaikeista aiheista.

On kouluttajia, joiden mielestä loppuun pitää aina luoda positiivinen noste. Itse olen eurooppalaisen melankoliaan taipuvaisen mielenlaadun ystävä ja uskon, että lukijat sietävät myös lopetuksia, joissa tilanne jää epävarmaksi tai jopa kurjaksi.

Epämukavan olon jättävä lopetus voi parhaimmillaan aktivoida lukijan tekemään jotakin asioiden hyväksi: lahjoittamaan vaatteita hyväntekeväisyyteen, lähtemään lenkille, rapsuttamaan puolison selkää tai hermojen kiristyessä laskemaan kymmeneen.

Kommentit