Tilaa Uutiskirje!
SvD Kompaktin nelihenkinen toimitus tulee lukijoille vähitellen tutuksi: Wilma Backman (vasemmalla), Matilda Lundberg, Olivia Hedenvind Brask ja Nichlas Alsing Pettersson. Kuva: Lisa Hallgren / Svenska Dagbladet

Uutispalvelu ilman stressiä

Svenska Dagbladet hoitaa uutisväsymystä uudella konseptilla. Tiivis ja asiaa kepeään sekoittava Kompakt on kerännyt 45 000 käyttäjää, joista isoa osaa lehti ei ole ennen tavoittanut.

Hitaat

Alussa oli kimppu ongelmia.

Uutisväsymys, jota erityisesti nuoret kokevat. Sisältöjen koettu negatiivisuus. Liian pitkät jutut. Rapistuva luottamus.

Svenska Dagbladetissa alettiin pohtia tuotetta, joka vastaisi ongelmiin ja samalla laajentaisi yleisöä. Rajauksena heti aluksi oli, että tuotteen pitäisi olla ilmainen mutta vaatia kirjautumista.

Syyskuussa 2023 lanseerattiin SvD Kompakt, ”hauskempi” uutispalvelu emobrändin kyljessä verkossa ja sovelluksessa.

SvD Kompakt muodostuu useista osioista.

Päänäkymä esittää uutiset tiiviinä päivityksinä. Ukrainan sodasta kertovan katkelman jälkeen saatetaan kertoa maailman vanhimman ihmisen syntymäpäivästä. Fiidinsä voi säätää kertomaan päivän tärkeimmät, eilisen tärkeimmät tai vain otsikot. ”Trött på nyheter” -näkymässä voi välttää raskaat aiheet.

On muitakin formaatteja. Yhden lupaus on opettaa uusi asia minuutissa lyhyen tekstin ja kuvan avulla. Toisessa lähetetään tekstiviestillä kysymys asiantuntijalle. Kolmannessa kaivetaan verkosta hauskoja puheenaiheita.

– Tällaiset konseptit menestyivät todella hyvin testeissä. Osa toki toivoi meiltä vain uutisia eikä mitään tällaista vähemmän vakavaa, toimituksellisesta kehityksestä vastaava johtaja Johan Silfversten Bergman kertoo.

Yksi SvD Kompaktin tiiviistä juttuformaateista on palsta, jossa esitetään viestimuodossa kysymys asiantuntijalle.

SvD Kompaktin lupaus on olla stressitön uutispalvelu. Tätä on koetettu toteuttaa esimerkiksi tiiviydellä eli kunnioittamalla käyttäjän aikaa. Vaikka toimittajien mielestä formaatit ovat superlyhyitä, kehittäjien mukaan ne voivat olla yleisön mielestä yhä liian pitkiä.

Toisaalta vaikka kyse on uutispalvelusta ja uutiset voivat olla hyvin negatiivisia, dramaattisimmatkaan niistä eivät koskaan valtaa koko palvelua. Kompakt tarjoaa aina myös kepeitä ja hauskoja juttuja.

– On paljon vaikeampaa kirjoittaa positiivisesti ja löytää positiivisia sisältöjä kuin voisi kuvitella, sanoo vanhempi tuotepäällikkö Inanna Lallerstedt.

Lallerstedtin mukaan käyttäjät ovat kokeneet palvelun empaattiseksi ja ystävälliseksi – määreitä joita ei tyypillisesti liitetä uutispalveluun.

Erityisen tärkeää SvD Kompaktissa onkin kehittäjien mukaan äänensävy. Se tuo mieleen pikemmin sosiaalisen median sisällöt kuin uutiskielen. Oikealla tavalla henkilökohtaisen ja nuoren äänen löytäminen vaati työstämistä.

Ideasta palvelun julkaisuun meni kahdeksan kuukautta, joiden aikana tehtiin kyselytutkimusta, syvähaastatteluita ja betajulkaisu kymmenhenkiselle testiryhmälle. Svenska Dagbladetin moniammatillinen työryhmä testasi erilaisia ideoita ja todellista sisältöä testiyleisöllä. Prototyyppien kanssa työskentely oli silmiä avaavaa.

– Testasimme samalla kertaa kahta asiaa: äänensävyä ja formaattia. Otimme mukaan myös asioita, joista toivoimme, että käyttäjät eivät pidä. Se on hyvä tapa tarkistaa, olemmeko oikealla polulla, Silfversten Bergman sanoo.

Esimerkiksi liika englanninkielisyys koettiin laiskuudeksi, vaikka Kompakt ei kaihdakaan vieraskielisiä fraaseja.

Luottamusta Kompakt pyrkii lisäämään läpinäkyvyydellä. Osalle käyttäjistä on esimerkiksi yllättävän tärkeää, että palvelun ulkopuolelle johtavat linkit on merkitty selkeästi. Neljä toimittajaa taas tulevat palvelussa tutuiksi ammattiroolissaan mutta samalla heistä muodostuu eräänlaisia hahmoja, joiden henkilökohtaiseenkin arkeen pääsee ajoin kurkistamaan.

– Jos lukee Kompaktia, alkaa tietää kuka on kuka ja ymmärtää sisäpiirivitsejä, Silfversten Bergman kertoo.

Vaivihkaa tuodaan esiin journalismin tekemisen tapaa.  

Kompakt tiivistää verkon puheenaiheita. Äänensävyssä ohjenuorana on ollut kirjoittaa niin kuin kirjoittaisit itse viestissä kaverille. Lähestymistapa näkyy koko palvelussa kirjautumis- ja laskeutumissivuista käyttökokemukseen, Johan Silfversten Bergman sanoo.

Vuosi julkaisun jälkeen yli 45 000 käyttäjää on luonut tilin SvD Kompaktiin ja kirjautunut palveluun. Valtaosa näistä asiakkaista on kokonaan uusia Svenska Dagbladetille. Ikädataa kirjautuneista ei ole. Pieni osa käyttäjistä on myös siirtynyt pääbrändin maksullisiksi asiakkaiksi – osuus on ollut Inman artikkelin mukaan 6 prosenttia silloin, kun käyttäjiä oli vielä 20 000. Palvelussa esitetään myös mainontaa.

Silfversten Bergmanin mukaan Kompaktiin päätyneet syvällisen poliittisen analyysin ystävät pyritään ohjaamaan nopeasti Svenska Dagbladetin pariin. Myös muille käyttäjille markkinoidaan emobrändiä pop-up-bannereilla ja sähköpostilla, sekä tietysti linkkaamalla paljon sen sisältöihin.

– Jos käyttäjä ei ole maksamassa uutisista lähiaikoina, on varmasti parempi, että hän kuitenkin on Svenska Dagbladetin ja Schibstedin universumissa ja voimme hitaasti esitellä hänelle vaikkapa podcastejamme tai pitkää journalismiamme.  

Kompaktin edelleen jatkuva kehitystyö on avannut tekijöille uudenlaisen näkymän yleisön ajatteluun. Varsinkin someen tottuneille nuoremmille ryhmille toimitetun uutispalvelun käsite on ollut vieras. Silfversten Bergmanin mukaan he saattavat kuvitella algoritmisyyttä sinnekin missä sitä ei ole tai toisaalta voivat pitää Google Newsin hyvin personoitua palvelua ”objektiviisena”.

 – Olen oppinut senkin, että monet ihmiset miettivät kännykällään viettämäänsä aikaa ja sitä, mitä uutisten ja sosiaalisen median käyttö saa heidät tuntemaan, hän sanoo.

Kompakt kuratoi internetin sisältöä omalle yleisölleen. Jutuissa linkataan usein paitsi Svenska Dagbladetiin myös sen ruotsalaisiin kilpailijoihin ja ulkomaiseen mediaan. Haastateltavien mukaan sopivan sisällön löytäminen ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.

Lisää aiheesta