Sulje

Ville Eloranta

Suomen kielen myytinmurtajat

kieli

On se kumma, kun Helsingin Sanomien toimittajat eivät tajua, että montaa on virheellinen muoto! Senhän näkee Nykysuomen sanakirjastakin!

Toimitukseen saapuvasta palautteesta huomaa joskus turhankin hyvin, että moni lukija uskoo kielen olevan jotain muuttumatonta. Riittää, kun asiat on taottu kalloon 1960-luvulla kansakoulussa.

Jos vaikkapa lääketieteeseen suhtauduttaisiin yhtä ylimalkaisesti, kansanterveys voisi olla varsin huonolla tolalla.

Sitkeimpiä valituksen aiheita on montaa-muoto. Ei sinänsä ihme, koska sen hyväksymisestä yleiskieleen on ”vasta” parikymmentä vuotta.

Muodossa riivasi kaksoispartitiivi: moni-sanan monta-partitiiviin on lisätty vielä toinen partitiivin pääte. Sijapäätteitä ei yleensä lätkitä peräkkäin. Suomen kielen lautakunta hyväksyi montaa-muodon vuonna 1995 sillä perusteella, että joissain tapauksissa sen käyttö on tarpeellista – on eri asia syödä montaa kakkua kuin monta kakkua. Mistään nykyajan pöhköydestäkään ei ole kyse, sillä montaa-muotoa esiintyi jo 1700-luvun teksteissä.

Joistain lukijoiden inhokeista on paha mennä sanomaan, ovatko ne oikeastaan koskaan olleet virallisesti kartettavia. Kyseessä on saattanut olla yhden tai muutaman niuhottavan lehtorin tekemä tuomio, joka on alkanut elää omaa elämäänsä.

Joistain lukijoiden inhokeista on paha mennä sanomaan, ovatko ne oikeastaan koskaan olleet virallisesti kartettavia. Kyseessä on saattanut olla yhden tai muutaman niuhottavan lehtorin tekemä tuomio, joka on alkanut elää omaa elämäänsä. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi oleellinen-sanan karsastaminen ja vaatimus, ettei virke ala koskaan mutta-sanalla.

Olen viettänyt koko aikuisikäni suomen kielen parissa, sekä opinnoissa että työelämässä. Vähitellen valkeni, että kielestämme on kymmeniä tai jopa satoja enemmän tai vähemmän yleisiä harhaluuloja.

Osa niistä on varsin harmittomia (suomen kieli on maailman vaikeimpia), mutta turhan monet ovat melko masentavia (niin-sana on väärin sivulauseen jälkeisen päälauseen alussa). Aloin haaveilla jonkinlaisista suomen kielen myytinmurtajista.

On eri asia syödä montaa kakkua kuin monta kakkua.

Haave sai lopulta kirjan muodon. Tämän kolumnin julkaisun aikoihin ilmestyy 125 myyttiä suomen kielestä, jossa esittelen toistasataa väärinkäsitystä.

Yleiskielen normien löystymisestä huolestuneille voi kertoa, että mukana on myös käänteisiä myyttejä: toisin kuin usein luullaan, sukunimien taivutus ei ole mielivaltaista eikä omistusliite kuole pois ainakaan pitkään aikaan.

Kielitoimisto ja suomen kielen lautakuntakaan eivät ole panneet täysin ranttaliksi, vaikka jotkut saivat taannoin sydämentykytyksiä, kun yli vuosisadan vainottu alkaa tekemään -rakenne pääsi osaksi yleiskieltä.

Lisäksi moni aiemmin pätenyt normi on ollut jo syntyessään kiistanalainen ja osoittautunut sittemmin joko ahtaaksi tai muuten liian vaikeasti hallittavaksi. Entisajan kielimiesten toraisista väleistä saa hyvän kuvan Taru Kolehmaisen uutuuskirjasta Kielenhuollon juurilla.

Entä Nykysuomen sanakirja? Ei pidä antaa modernilta kalskahtavan nimen hämätä: kirjan osat ilmestyivät vuosina 1951–1961, eikä teoksen sisältöön ole kajottu myöhemmissä painoksissa lainkaan. Vaikka Nykysuomen sanakirjan kulttuurihistoriallinen arvo on kiistaton, huomattavasti ajantasaisempaa tietoa tarjoaa Kielitoimiston sanakirja.

> Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: suomen.lehdisto@sanomalehdet.fi.

Kommentit

Yllä olevan luettuani, kuin sattumalta, kuuntelin Yle Areenan aarteista ministeri C.Haglundin puhetta sarjassa ”Päivän kansanedustaja” (Yle Puhe 30.9.2014) Jäin miettimään, että onko monta-montaa valinnassa joskus kysymys vain sattumasta, huoli- tai osaamattomuudesta. Arvoisa ministeri pudotteli ohimennen näin: ”Ja RKP:ssäkin on montaa mieltä Natosta…” Kun ottaa huomioon, että ministeri ei puhunut äidinkieltään ja toisaalta tunnelma haastattelussa oli jonkin verran epämuodollinen (kiitos mainion toim. Tapio Pajusen), voisi ajatella, että vaikka Haglund olisikin saanut lauseeseensa verbin oikeaan muotoon ”ollaan”, ei hän olisi kiireessä erityisemmin keskittynyt valitsemaan sanalle ”monta” oikeaa muotoa.

Ilkka Lundberg