Tänä syksynä käynnistyi historiallinen mediaoikeudenkäynti. Kolmea Helsingin Sanomien toimittajaa syytetään maanpetosrikoksista. Kyse on lehden 16. joulukuuta 2017 julkaisemasta jutusta ”Suomen salaisin paikka”, joka käsitteli Puolustusvoimien Viestikoekeskusta. Artikkeli ja sen jälkeen julkaistavaksi aiottu juttusarja sisälsivät syyttäjän mukaan Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi salassa pidettävää tietoa. Syytetyt kiistävät syytteet turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja sen yrityksestä.
Syytettyjen lisäksi asian keskiössä on vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ja hänen roolinsa julkaisuprosessissa. Niemeä epäiltiin rikoksesta, mutta syyttäjä ei nostanut syytettä. Näyttöä ei löytynyt siitä, että hän olisi ollut tietoinen jutusta. Alalla tämä on herättänyt ihmetystä, sillä kuten Niemi itsekin toistaa, vastaava päätoimittaja päättää lehden sisällöstä. Jutun julkaisusta tulee pian viisi vuotta. Tähän mennessä julkisuuteen on kerrottu, että julkaisemisesta päätti ”toimituksen johto”.
Edelleen avoin kysymys on siis, päättikö Niemi jutun julkaisemisesta vai ei. Kysymyksen merkitys ei rajoitu itsestäänselvään. Siihen, välttikö Niemi syytteen, koska hänen osuudestaan ei ollut mustaa valkoisella ja koska hän vaikeni kuulustelussa. Eli kuuluisiko hän syytetyn penkille alaistensa kanssa. Yhtä lailla merkitystä on sillä, jos hän ei päättänyt jutusta. Jos hän ei tehnyt sitä, mitä vastaavan päätoimittajan myös hänen itsensä mielestä pitäisi tehdä.
”Yhtä lailla merkitystä on sillä, jos hän ei päättänyt jutusta.”
Kysyjiä on matkan varrella toppuuteltu sillä, että oikeudenkäynti on kesken. Pääkäsittelyn ensimmäisenä päivänä asian nosti esille myös puolustuksen asianajaja Kai Kotiranta. Hän mainitsi, kuinka voimakkaasti julkisuudessa on käsitelty jopa sitä, että joku ei ole syytettynä. Tarkoitus oli ehkä tuoda oikeuden tietoon jutun saama poikkeuksellinen julkisuus.
Oikeuden näkökulmasta julkisuus on voinut olla poikkeuksellista, mutta journalistisesti se on perusteltua. On kunniatonta, ettei HS:n vastaavan päätoimittajan kaltaisen vallankäyttäjän toimintaa voida tämän mittakaavan asiassa arvioida julkisesti. Tällainen aivan keskeisen tiedon salaaminen syö Niemen ja alan uskottavuutta. Emme voi vaatia avoimuutta muilta, jos emme edellytä sitä itseltämme ja omiltamme.
Kotiranta sanoi asiaesittelyssään, että median tehtävä ei ole miellyttää. Hän kohdisti sanansa ilmeisesti Puolustusvoimille ja syyttäjälle, jotka pitävät toimittajien työtä Viestikoekeskus-uutisoinnissa rikoksena. Hän on oikeassa. Toimittajien ei kuulu miellyttää – ei edes muita toimittajia, mediayhtiöitä tai niiden asianajajajia. Sitä, mitä Niemi teki tai jätti tekemättä, kysytään niin kauan, kun siihen saadaan vastaus.
Kirjoittaja työskentelee STT:ssä, jonka enemmistöomistaja on Helsingin Sanomia julkaiseva Sanoma Media Finland. Hän uutisoi työssään Viestikoekeskus-oikeudenkäynnistä.
