Sulje

 Elina Grundström

Rakasta, niin sinua rakastetaan

Elina Grundström on vapaa toimittaja ja tietokirjailija, joka työskentelee journalistiikan vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa 2013–2014.

Suomalaisen älymystön reaktio Helsingin Sanomien historiallisiin yt-neuvotteluihin on ollut hämmentävä: syvä hiljaisuus.

Suomen tärkeintä poliittisen debatin ja kulttuurikeskustelun kanavaa ajetaan alas, mutta kulttuurieliitti ei edes inahda.

Facebookissa toivotetaan kyllä voimia ja jaksamista tutuille toimittajille, mutta kukaan ei kanna huolta itse lehdestä. Yliopistolla ei kerätä nimilistoja, kirjailijat eivät kirjoita manifesteja, eivätkä opiskelijat suunnittele Sanomatalon valtaamista.

 

Myös maakuntalehtien henkilöstöleikkaukset ovat menneet ohi vähin äänin ilman protesteja.

Se on outoa. Suomessa sanomalehdet ovat olleet suurten intohimojen kohteita ja kulttuurisotien näyttämöjä. Tilauksia on peruutettu suurieleisesti, kun lehdessä on ollut vääriä mielipiteitä, mutta samat lukijat ovat tilanneet lehtensä pian uudestaan.

Suomen tärkeintä poliittisen debatin ja kulttuurikeskustelun kanavaa ajetaan alas, mutta kulttuurieliitti ei edes inahda.

Nyt rakkaus on kuollut. Oma vanha aamulehti on enää yksi uutissivusto muiden joukossa. Sen vuoksi ei lähdetä barrikadeille.

Rakkaus ei lopu satunnaisiin riitoihin vaan torjutuksi tulemisen tunteisiin. Jos rakastettu kääntää selkänsä eikä enää huomaa ja arvosta, se aiheuttaa ensin sydänsuruja. Sitten tilalle tulee välinpitämättömyys. Tunteet kuolevat.

Juuri näin on tapahtumassa suomalaisen sanomalehdistön ja älymystön suhteelle.

 

Media on hylännyt kulttuuriväen samaan aikaan, kun journalismi on parantunut.

Suomalaiset laatulehdet ovat lähteneet kunniakkaaseen taisteluun nopeita nettiuutisia vastaan. Ne ovat vähentäneet vanhanaikaista noteerausjournalismia ja tiedotteiden kopioimista. Tilalle on tullut omaa uutishankintaa, kunnianhimoista tutkivaa journalismia, datajournalismia ja narratiivista kirjoittamista.

Rakkaus ei lopu satunnaisiin riitoihin vaan torjutuksi tulemisen tunteisiin. Jos rakastettu kääntää selkänsä eikä enää huomaa ja arvosta, se aiheuttaa ensin sydänsuruja

Noteerausjournalismin mukana lehdistä on kuitenkin puolivahingossa pudonnut pois myös suurin osa kotimaisen tiede-elämän seurannasta. Yritykset saavat uutisensa läpi ainakin talouslehdissä, mutta tutkijoiden tekemisiä ei noteeraa kukaan.

Maakuntalehdissä oman yliopiston tapahtumat ylittävät sentään vielä uutiskynnyksen, mutta Helsingin Sanomat ei enää kerro Helsingin yliopiston tärkeimpiäkään uutisia, kuten professorinimityksiä tai kansainvälistä huomiota saavuttaneita tutkimustuloksia.

Merkittävätkin tietokirjat jäävät arvioimatta, koska lehtien avustajabudjetit ovat pienentyneet. Taidearvosteluja julkaistaan vielä kohtuullisen hyvin, mutta muualla käydyn kulttuurikeskustelun seuraaminen jää toimittajien oman kirjoittamisen varjoon.

Kärjistäen voi sanoa, että toimittajat eivät enää kerro tutkijoiden työstä vaan tekevät omaa tutkivaa journalismia. He eivät arvioi muiden tietokirjoja vaan kirjoittavat niitä itse. He eivät haastattele asiantuntijoita niin kuin ennen vanhaan, ja he täyttävät entiset vieraskynäpaikat toimituksen kolumneilla.

 

Onko siis ihme, jos älymystön mielenkiinto herpaantuu, eikä se edes huomaa, että nyt ollaan menettämässä jotain tärkeää.

Se on sääli. Laadukasta ulkomaanjournalismia löytyy maailmalta yllin kyllin, mutta suomalaista tiedettä ja kulttuuria ei käsittele mikään muu kuin suomalainen media.

Kommentit