Olen kouluttanut vuosia toimittajille sosiaalisen median kanavien käyttöä ammatillisina työkaluina. Uutinen alkuvuodelta ravisteli monia asioita, joita olen opettanut. Ja hermostutti.
New York Timesille työskentelevä palkittu freelance-toimittaja Lauren Wolfe twiittasi kuvan presidentti Joe Bidenista laskeutumassa lentokentälle Washingtonin lähellä. ”I have chills”, hän kommentoi, eli ”saan kylmiä väreitä”. Sittemmin Wolfe poisti twiitin.
Twiitti johti massiiviseen somehäiriköintiin, uhkauksiin ja etenkin oikeistolaisten medioiden kuten Daily Mailin ajojahtiin. New York Post -lehti meni niin pitkälle, että sen kuvaaja seurasi Wolfea tämän kodin lähellä ja julkaisi otoksen.
36 tuntia twiitin jälkeen Wolfen suhde New York Timesiin oli päättynyt. Parin päivän somemyrskyn jälkeen lehti kommentoi asiaa lausunnolla, jonka mukaan potkujen taustalla olisi ollut muutakin kuin yksittäinen twiitti. Vanity Fairin lähteiden mukaan Wolfea oli jo kehotettu olemaan varovaisempi somessa.
Wolfen tapaus kertoo, miten mediaorganisaatiot määrittävät sääntöjä objektiivisuudesta ja reagoivat somehyökkäyksiin toimittajia vastaan.
New York Times näyttää työnantajalta, joka taipuu oikeiston somehyökkäyksen alla ja jättää toimittajansa susien armoille.
Ollaan erikoisessa kaksinaismoralistisessa tilanteessa. Samaan aikaan oikeistomedioiden kuten Fox Newsin suositut uutisankkurit saavat lietsoa valheellisia salaliittoteorioita, levittää väitteitä vaalivilpistä ja olla räikeän puolueellisia.
Toisaalla toimittajilta taas vaaditaan äärimmäistä neutraaliutta ja kielletään mielipiteiden julkinen ilmaiseminen. Historiallisessa tilanteessa Lauren Wolfen twiitti kylmistä väreistä tuntuu kovin viattomalta.
Wolfen potkut tuntuvat epäreiluilta tavalla, joka saa aktiivisuuden sosiaalisessa mediassa näyttäytymään miinakenttänä. Entä jos Suomeenkin rantautuu kulttuuri, jossa toimittaja voi saada potkut twiitin vuoksi?
Ymmärrän, että työnantaja linjaa esimerkiksi politiikan toimittajille sääntöjä siitä, ettei ole suotavaa esittää poliittisia mielipiteitä tai voimakkaita henkilökohtaisia näkemyksiä, jotka vaarantavat riippumattomuuden.
Sääntöjen ei pitäisi silti kieltää perusteltuja näkemyksiä, jotka voisi esittää kolumnissakin. Toimittajan ammattitaitoa punnitaan hänen journalististen tekstiensä laadulla – ei yksittäisillä twiiteillä, joissa voi olla enemmän rosoa.
Toimittajia on koko 2000-luvun kannustettu rakentamaan henkilöbrändiä somessa. Olen itsekin kannustanut koulutuksissa toimittajia olemaan rohkeasti kokonainen ihminen sosiaalisessa mediassa ja ottamaan kantaa. Olemmeko saavuttaneet käännepisteen, jossa toimittajien someaktiivisuus nähdään myös brändiriskinä?
New York Times näyttää työnantajalta, joka taipuu oikeiston somehyökkäyksen alla ja jättää toimittajansa susien armoille. Häirintä on työturvallisuus- ja työsuojelukysymys. Toimittajalla täytyy olla journalistisen johdon tuki, eikä ketään saa jättää yksin somemyrskyn keskelle.
Kyse on myös äärioikeiston strategiasta. Verkkohäirintää tutkiva sosiologi Katherine Cross varoittaa, että mediatalojen pitäisi tunnistaa tämä eikä pelata häiriköijien pussiin. New York Times viestitti maalittajille, että toimittajaa vastaan hyökkääminen on hyödyllinen ja tuloksellinen keino hiljentää vastapuoli.
