Tilaa Uutiskirje!

Postilain uudistus saattaa pakottaa paikallislehtiä ilmestymispäivien muutoksiin

Uutismedian liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen kehottaa valmistautumaan muutoksiin hyvissä ajoin. Posti lupaa paikallislehdille yhden kunnan alueella tietyn ilmestymispäivän, vaikka vuorojakelu yleistyy.

Jakelutuen ulkopuolelle jääville lehdille valmistellaan parhaillaan mediatukea, josta pääsisivät osallisiksi myös 1–2 kertaa viikossa ilmestyvät paikallislehdet. Kuva: Posti
Ajankohtaiset

Postilain uudistus tulee voimaan lokakuussa, ja viimeistään nyt lehdissä on syytä ryhtyä pohtimaan sen vaikutuksia ja valmistautumaan niihin. Näin sanoo Uutismedian liiton järjestöpäällikkö Ilona Hannikainen

On mahdollista, että osa 1–2 kertaa viikossa ilmestyvistä paikallislehdistä joutuu vaihtamaan ilmestymispäiviään, koska lakiuudistuksen myötä Posti ei enää jatkossa hoida perusjakelua haja-asutusalueilla viitenä vaan kolmena päivänä viikossa.  

Laki edellyttää näiden kolmen jakelupäivän olevan “kiinteät”. On kuitenkin vielä epäselvää, mitä tämä täsmälleen tarkoittaa. 

Postin lehtipalveluista vastaavan johtajan Kimmo Kaurasen mukaan olisi luontevinta, että kiinteät jakelupäivät olisivat varhaisjakelualueiden ulkopuolella kaikkialla Suomessa samat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Posti ei ole kuitenkaan vielä tehnyt päätöstä asiasta. 

Jos kiinteät jakelupäivät olisivat Kaurasen esittämät, nykyään tiistaisin ja torstaisin ilmestyvät lehdet joutuvat vaihtamaan ilmestymispäiviään, jos ne haluavat kulkea Postin perusjakelussa. 

Kauranen näkee, että lain uudistuksen myötä juuri mikään muu Postin jakelupalvelussa sanomalehdille ei muutu. Hän lupaa, että Posti pystyy jatkossakin tavalla tai toisella tarjoamaan paikallislehdillekin tietyn ilmestymispäivän niin, että saman kunnan alueella paperinen lehti menee yhden päivän aikana perille kaikille tilaajille. Yksi vaihtoehto on hyödyntää ilmestymispäivänä varhaisjakelua niillä alueilla, joilla sitä on. 

– Jos paikallislehti haluaa ilmestymispäivän jakelua jossakin kauempana, sitä emme voi taata, koska se on kustannustehotonta, Kauranen sanoo. 

Varhaisjakelun piirissä olevilla alueilla Posti aikoo siirtyä päiväpostin jakelussa niin sanottuun vuoropäiväjakeluun. Se tarkoittaa, että päiväpostia jaellaan vuoroviikoin maanantai-keskiviikko-perjantai ja tiistai-torstai -sykleillä. 

Hannikaisen mukaan vasta lähikuukausina Traficomin järjestämässä jakelutuen kilpailutuksessa kuitenkin määritellään, mitä lain mukaisilla, haja-asutusalueille tulevilla kiinteillä jakelupäivillä käytännössä tarkoitetaan. Jos haja-asutusalueillakin sallittaisiin varhaisjakelualueilla käyttöön tuleva vuoropäiväjakelu, se voisi tarkoittaa, että paikallislehtien ilmestymispäivät vaihtelisivat viikoittain. 

Vähintään kolmena päivänä viikossa ilmestyville lehdille on luvassa haja-asutusalueilla jakelutuki, joka mahdollistaa lehtien jakelun viitenä päivänä viikossa. 

Posti toivoo jakelutuen kilpailutuksen ehdoiksi riittävän suuria eli maakunnan kokoisia kilpailutusalueita. Esimerkiksi Uutismedian liitto taas on toivonut, että kilpailutus voitaisiin tehdä kuntatasolla, mikä mahdollistaisi useampien eri toimijoiden osallistumisen kilpailutukseen. 

– Ymmärryksemme mukaan maakuntataso on toteutumassa, mikä vaikuttaa järkevältä, Kauranen sanoo. 

Jakelutuen ulkopuolelle jääville lehdille valmistellaan parhaillaan mediatukea, josta pääsisivät osallisiksi myös 1–2 kertaa viikossa ilmestyvät paikallislehdet. 

Valtion lisätalousarvioon on tiettävästi tulossa ehdotus mediatuen määrärahaksi, mutta sen suuruudesta tai saamisen edellytyksistä ei ole vielä julkista tietoa. Valtioneuvosto käsittelee lisätalousarviota näillä näkymin tämän viikon torstaina. 

Oikaisu 1.2. klo 21:50: Lisätalousarviota käsittelee valtioneuvosto eikä eduskunta.

Lisää aiheesta

Kuuntele Virhe – Suomen lehdistön podcast journalismin epätäydellisyydestä

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast