Tilaa Uutiskirje!

Pörssin uutismediayhtiöillä laskusuuntainen vuosi – Tilausmyynti on tullut alas koronabuumista, sanoo Pia Kalsta 

Alma Media piti kannattavuutensa edellisvuoden tasolla, muiden tulokset laskivat. Sanoma Media Finlandin toimitusjohtaja Pia Kalsta näkee, että rahapelimainonnan vapautuminen mahdollistaisi digitaalisia investointeja kotimaiseen mediaan.

Pörssin uutismediayhtiöiden tilinpäätökset 2023. Liikevoittoja kuvaavana tunnuslukuna on käytetty yhtiöiden ilmoittamia operatiivisia tai oikaistuja sekä vertailukelpoisia lukuja. Tiedot on koonnut Janne Arola.
Ajankohtaiset

Pörssin uutismediayhtiöiden liikevaihdot olivat viime vuonna lievässä laskussa tai vain hienoisessa nousussa, selviää yhtiöiden tilinpäätöksistä. Eniten liikevaihtoaan kasvatti Sanoma, jonka kasvu tuli oppimateriaaliliiketoiminnasta. Ilkan liikevaihto kasvoi hieman yritysostojen ansiosta.  

Myös tulokset laskivat. Vain Alma Media onnistui pitämään kannattavuutensa suunnilleen edellisvuoden tasolla. Alman toimitusjohtaja Kai Telanne kuvailee yhtiön viime vuotta tutuista syistä yhtä haasteelliseksi kuin muillakin yhtiöillä: sekä mainos- että tilausmarkkina ovat laskusuunnassa. 

– Meillä hyvä puoli on, että olemme aika pitkällä digitalisaatiossa ja vain hyvin pieni osa liikevaihdostamme tulee voimakkaasti laskevasta painetusta mediasta. 

Alma Median medialiiketoiminnan liikevaihdosta jo 61 prosenttia on digitaalista. Telanne sanoo, että koska painetun median liikevaihto laskee 5–10 prosentin vuosivauhtia, digin pitäisi kasvaa vuositasolla vähintään saman verran. Tätä vauhdittavat Almassa esimerkiksi tekoälyyn liittyvät kehityshankkeet. 

Tänä vuonna Alma rukkaa yhtiörakennettaan niin, että aiemmin Consumer-yksikössä ollut Iltalehti sekä Alma Talentin talousmediat siirretään samaan liiketoimintasegmenttiin. Tämä parantaa läpinäkyvyyttä ja mahdollistaa aiempaa paremman yhteistyön sekä yhtiön medioiden että palvelujen välillä mutta myös medioiden kesken. 

Mitä paraneva yhteistyö konkreettisesti tarkoittaa? 

– Se nähdään ajan kanssa, mutta eiköhän sieltä jotain innovaatioita synny, Telanne toteaa. 

”Muutaman vuoden piristysruiske mainontaan mahdollistaisi paljon digitaalisia investointeja kotimaiseen mediaan.”

Sanoma Media Finlandin viime vuosi taas oli laskusuuntainen: sekä liikevaihto että -voitto putosivat selvästi edellisestä vuodesta. Toimitusjohtaja Pia Kalsta sanoo sen johtuneen laskevasta mainosmarkkinasta sekä paperin hinnan ja palkkojen inflaatiosta. Yhtiön liikevoittoprosentti 6,7 oli selvästi alle pitkän aikavälin tavoitteen. 

Helsingin Sanomat raportoi vuosien ajan tilaajamääriensä digissä kasvavan. Nyt kehitys näyttää pysähtyneen tai ainakin hidastuneen. Kalstan mukaan koronapandemian tuoman buumin jälkeinen lasku näkyy nyt tilausmyynnissä varsinkin, kun monien suomalaisten talous on muutenkin tiukemmalla kuin aiemmin. 

Tiistaina Sanoma Media Finland aloitti muutosneuvottelut Helsingin Sanomissa ja B2B-toiminnoissa. Helsingin Sanomissa vähennystarve on enimmillään 20 ja myynnissä enimmillään 25 työtehtätää. Yksi syy HS:n leikkauksiin on se, että lukijat siirtyvät vauhdilla suhteessa edullisiin digitilauksiin samalla, kun paperilehden kiinteät kulut eivät laske.

Sanoma Media Finlandin tavoitteena on jatkaa erityisesti digitaalista kasvua. Ilta-Sanomat julkaisi hiljattain tilaajamaksullisen IS Extra -palvelun, jota Kalsta pitää koko yhtiön suurimpana kuluttajille näkyvänä innovaationa tänä vuonna. 

Merkittävää taloudellista vaikutusta yhtiön tulokseen IS Extralla ei kuitenkaan ole. 

– Totta kai on kiinnostavaa, mitä sillä puolella opitaan ja millaisia mahdollisuuksia se tuo pitkällä aikavälillä. Mutta emme usko lyhyen aikavälin pikavoittoihin. 

Tulevien vuosien yhdeksi isoksi taloudelliseksi vaikuttimeksi Kalsta näkee rahapelimarkkinan ja -mainonnan todennäköisen vapautumisen. Hän toivoo asian etenevän poliittisesti ripeästi. 

– Erityisesti järjestelmän muutosvaiheessa voi tulla piikki, jolloin markkinointipanostukset mediayhtiöihin kasvavat, hän ennakoi. 

– Muutaman vuoden piristysruiske mainontaan mahdollistaisi paljon digitaalisia investointeja kotimaiseen mediaan. 

Kalsta toivoo, että rahapelien markkinointi sallitaan laajasti, jotta ulkomaiset peliyhtiöt kiinnostuvat lisenssien hankkimisesta Suomen markkinoille. Toiseksi hän toivoo, että mainonnan kanavia ei rajoiteta, vaan rajoitukset koskisivat ennemmin mainonnan sisältöjä. Tämä mahdollistaisi suomalaisten mainoskanavien kilpailun kansainvälisten alustojen kanssa.

Toinen tärkeä toimintaympäristöön liittyvä asia on hänen mielestään Ylen rooli. Kalsta toivoo, että Yleisradion tehtävä määritellään nykyistä selkeämmin ja sen rahoitusta katsottaisiin suhteessa tehtäviin. Ylen rahoitus on hänestä kriittinen asia Suomen mediamarkkinassa. 

– Ja aina sanon, että Ylellä on tärkeä rooli suomalaisessa mediakentässä. En tarkoita, ettei sitä tarvittaisi, vaan että sen rooli pitäisi määritellä. 

Mediakonserni Keskisuomalaisen tulos painui viime vuonna miinukselle erityisesti mainosjakeluliiketoiminnan tappioiden sekä kaupunkilehtien vaikean tilanteen vuoksi. Tilinpäätöstiedotteen mukaan lehtien kustantaminen oli kuitenkin yhtiölle viime vuonnakin kannattavaa. Yhtiö arvioi tammikuussa julkistetun PunaMustan medialiiketoiminnan oston parantavan yhtiön tulosta tänä vuonna.

Ilkka-konsernin media- ja markkinointipalveluiden liikevaihto laski hienoisesti edellisvuodesta. Sisältötuottojen lasku oli 1,3 prosenttia ja ilmoitustuottojen miinus 7,2 prosenttia. Yhtiö arvioi liikevaihtonsa pysyvän tänä vuonna ennallaan tai nousevan hieman. Oikaistun oman toiminnan liikevoiton se arvioi paranevan. 

Näiden lisäksi pörssissä on sanomalehtiä julkaisevista mediayhtiöistä myös PunaMusta, jonka liiketoiminta koostuu pääosin paino- ja näkyvyysliiketoiminnasta. Yhtiö myi mediansa Mediakonserni Keskisuomalaiselle tammikuussa. Edellisvuonna PunaMustan medioiden ulkoinen liikevaihto oli 19 miljoonaa euroa ja liiketulos 0,7 miljoonaa euroa. PunaMustan viime vuoden tilinpäätös julkaistaan perjantaina 1.3. 

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast