Millaisista ulkomaanaiheista Suomessa uutisoidaan, ja ovatko uutisaiheet muuttuneet viime vuosina? Nykytilannetta voidaan verrata kymmenen vuoden takaiseen Hanna Koiviston pro gradu -tutkielman avulla. Koivisto tutki gradussaan uutistoimisto STT:n ulkomaanuutisten sisältöjä.
Kymmenen vuotta sitten STT:n ulkomaanuutisista suurin osa, noin kolmannes, koski politiikkaa. Seuraavaksi yleisin aihe oli talous. Sitä käsitteli noin 17 prosenttia STT:n tekemistä ulkomaanuutisista. Kolmanneksi eniten julkaistiin kulttuuri- ja viihdeuutisia, neljänneksi eniten rikosuutisia ja viidenneksi eniten sotilaallista toimintaa koskevia uutisia.
”Mutu-tuntumalla sanoisin, että kolmen ja puolen vuoden aikana uutisointi USA:sta, Briteistä ja EU:sta on lisääntynyt Trumpin ja Brexitin vuoksi.”
STT:n uutispäällikkö Janne Huuskonen arvioi, että ulkomaanuutisten aihejako on samansuuntainen myös nykyään. Uutisoinnin kohteena olevien maiden osalta on kuitenkin voinut tapahtua pientä muutosta.
– Mutu-tuntumalla sanoisin, että kolmen ja puolen vuoden aikana uutisointi USA:sta, Briteistä ja EU:sta on lisääntynyt Trumpin ja Brexitin vuoksi. Viimeisen neljän vuoden aikana myös uutisointi Ukrainasta ja Venäjästä on lisääntynyt Ukrainan tilanteen vuoksi, Huuskonen sanoo.