Tilaa Uutiskirje!

Poliisit-sarja kertoi poliisin vääristyneestä suhteesta julkisuuteen – Uuden bränditeon sijaan poliisin kannattaisi panna tiedottaminen kuntoon

Poliisin ei kuulu hallita julkista keskustelua, eikä sillä ole yksinoikeutta rikollisuutta koskevaan tietoon.

Näkökulmat

Kirjoittaja on STT:n rikos- ja oikeustoimittaja, joka kirjoittaa Suomen Lehdistössä uutistyöstä ja rikosjournalismista.

Poliisihallitus päätti maaliskuussa eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun jälkeen, että Poliisit-sarja lopetetaan.

Journalistisesta näkökulmasta sarja on ristiriitainen.

Toimittajat taistelevat saadakseen poliisista perustietoja samalla, kun ohjelmassa on näytetty ihmeen avoimesti yksittäisiä poliisitehtäviä. Sarja valottaa poliisin arkea, mutta toisaalta siinä näytetään vain se, mitä poliisi haluaa näyttää.

Sarja kertoo poliisin vääristyneestä suhtautumisesta julkisuuteen. Sen lopettaminen ei ratkaise ongelmaa, mutta kenties se panee poliisin miettimään suhdettaan julkisuuteen.

Poliisissa on erinomaista viestintää.  

Koskelan murhan julkinen pöytäkirja mahdollisti keskustelun nuorten raa’asta väkivallasta ja sen, että kansakunta saattoi aloittaa toipumisen hirveästä rikoksesta. Vastaamon tietomurron tutkinnanjohtaja jaksaa vastata toimittajan sadanteen puheluun kuin se olisi ensimmäinen. Loppuvuonna paljon julkisuutta saaneissa henkirikoksissa, kuten Myyrmäen postinjakajan ja Ullanlinnan epäillyissä murhissa, media on pidetty ajan tasalla tutkinnan vaiheista.

Julkisten tietojen saamisesta ei pitäisi joutua kiittämään, mutta kiitoksen ansaitsevat he, jotka päättävät löytää tiedottamiselle aikaa.

”Salailu tuntuu kuviteltujen riskien minimoimiselta, vaikka poliisin pitäisi ainoastaan selvittää, mitä se lain mukaan ei saa kertoa.”

Sitten risuihin. Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-uutisoinnin myötä paljastuneen, Puolustusvoimissa olleen epäillyn tietovuodon tutkinnasta ei missään vaiheessa kerrottu käytännössä mitään. Media ei saanut keskusrikospoliisilta tietoa edes tutkinnan valmistumisesta.

Helsingin poliisin toiminta Turkin nykyhallintoa kritisoivissa mielenilmauksissa herätti kritiikkiä muun muassa sen jälkeen, kun mielenosoittajilta maaliskuun lopulla vietiin maan presidenttiä muistuttava nukke. Perusteita ei juuri avattu. Muutaman päivän jälkeen paljastui, että Poliisihallitus on tammikuussa laatinut muistion puuttumisesta nuken vahingoittamistilanteisiin mielenosoituksissa. Julkisen tiedon pimittäminen kääntyi kaikkien tappioksi.

Arkipäiväisempiäkin esimerkkejä on. Milloin viestintä päättää, että tutkintaa johtavan poliisin nimeä ei kerrota, koska sille ”ei ole tarvetta”. Tutkinnanjohtaja kieltäytyy kertomasta, onko esitutkintaa aloitettu vai ei, millä rikosnimikkeellä asiaa tutkitaan tai kuka vastaa syyteharkinnasta.

Salailu tuntuu kuviteltujen riskien minimoimiselta, vaikka poliisin pitäisi ainoastaan selvittää, mitä se lain mukaan ei saa kertoa.

Poliisin ei kuulu hallita julkista keskustelua, eikä sillä ole yksinoikeutta rikollisuutta koskevaan tietoon. Demokratiassa keskustelu täydentää ja korjaa itseään, ja sitä tehokkaammin, mitä aktiivisemmin poliisi itse osallistuu siihen. Julkisuusperiaate on olemassa myös viranomaisten uskottavuuden ja luotettavuuden säilyttämiseksi.

Sen sijaan, että Poliisihallituksessa nyt pohditaan uutta bränditekoa Poliisit-sarjan tilalle, sen kannattaisi pysähtyä perusasioiden äärelle: miettiä, millaista yhteiskuntaa se haluaa edistää.

Ehdotan, että sellaista, jossa viranomaiset tekevät työnsä, kertovat mitä ympärillämme tapahtuu ja antavat meidän muiden tehdä johtopäätöksemme siitä, mitä tästä kaikesta ajatella.

Lisää aiheesta

Uusin lehti

Tilaa uutiskirje

Varmista, että pysyt kärryillä, ja tilaa Suomen Lehdistön uutiskirje. Viikoittaisessa kirjeessä kerromme media-alan uusista kokeiluista, hyvistä käytännöistä, ilmiöistä ja sen, missä nyt mennään.

Podcast