”Loppujen lopuksi kyse on ideasta ja tekstin kirjoittamisesta niin, että saat kaikki lukijan aistit eloon.”
Näin kiteytti pitkien kirjoitusten ykkösnimi Ilkka Malmberg neuvonsa kirjoituskoulussa, jota kävin sadan muun oppilaan kanssa Tampereen yliopistossa tammikuun puolivälissä. Helsingin Sanomien Malmberg puhui samalla viikolla, kun lehden sivukoko puolittui. Tästä historiallisesta muutoksesta ei puhuttu kirjoituskoulussa sanaakaan. Miksi ei?
Malmbergin ajatukset ja uutistoimittajan kokemukseni saivat minut vakuuttumaan siitä, mitkä ovat journalismin ja mediatalouden pelastajia: Ne ovat hyvin ideoidut pitkät tekstit sekä uutisvoitot. Kiinnostavien reportaasien ja skuuppien alustalla ei ole suurta merkitystä, vaikka koko loppuvuoden jauhanut tabloidikeskustelu antaisi niin olettaa.
Uutisvoitto ja hyvä reportaasi koukuttavat lukijansa vaikka pienen älypuhelimen ruudulta, jos uutinen on tarpeeksi yllätyksellinen tai reportaasi tuottaa älyllistä nautintoa. Sellaisten juttujen huomioarvo miellyttää toki myös mainostajia.
Tabloidikokoisten Helsingin Sanomien parissa viettämäni viikko todisti samaa.
Kunnon skuuppi herätti aamulla, enkä pohdiskellut hetkeäkään esimerkiksi sitä, onko entistä pienemmän lehden kirjasinkoko sittenkin pienentynyt. Unihiekan lennätti silmistä muun muassa kaksi uutisvoittoa, jotka olivat aitoa tutkivaa journalismia.
HOK-Elanto maksoi tyhjästä Helsingin työväenyhdistykselle, paljastus oli myös työeläkeyhtiö Ilmarisen ja Finnairin välinen urakka, jota ei kilpailutettu. Molemmat kirjoitukset olivat toimittaja Jyri Hännisen kynästä.
Hänninen ja Malmberg ovat esimerkkejä oman alansa huippunimistä. He ovat saaneet aikaa tehdä sitä mitä osaavat ja kasvattaa Helsingin Sanomien journalistisen sisällön arvoa tarinankerronnan ja skuuppien avulla. Mielestäni ei ole teennäistä verrata journalismia suomalaisten entiseen ylpeyteen Nokiaan ja sen matkapuhelintuotantoon.
Matkapuhelinbisneksessä isoimmat katteet ja menestys tulevat älypuhelimista, joista kuluttajat haluavat maksaa tusinatuotantoa enemmän.
Skuupit ja ajattelua kehittävät reportaasitekstit ovat journalismin älypuhelimia, joilla on arvoa. Kopioi ja liitä -journalismia taas voi verrata halpapuhelimiin ja perusluureihin, joita pitää tuottaa tolkuttomia määriä voiton saamiseksi.
Nokia ja mediatalot ovat kumpikin kriisissä ja tulevaisuus on sumuinen. Molemmissa on vaikeuksia päättää, kuinka paljon ne sijoittavat arvokkaiden tuotteiden kehitykseen ja valmistukseen. Se lienee kuitenkin ainoa tie pitää yritys ja myös journalismi elossa.
Tutkivan journalismin ja tutkivan reportaasikirjoittamisen kehittämiseen on mediataloissa kuitenkin sijoitettu oudon vähän.
Hämmästyttävää on sekin, että tutkivaa journalismia ja tutkivaa reportaasikirjoittamista opetetaan yliopistoissa vain satunnaisesti.
Esimerkiksi Ilkka Malmbergin kirjoituskoulu oli Pirkanmaan journalistiyhdistyksen ja Tampereen yliopiston journalismin opiskelijoiden ainejärjestön järjestämä.
Myös yliopistoissa pitäisi kiireesti keskittyä suuren arvon sisältöihin ja jättää alustojen pohtiminen vähemmälle.
