• LEHDISTÖTILAISUUS
• AIKA 15. ja 27.11. 
• PAIKKA Alma-talo, Iltalehden toimitus 
• PAIKALLA Iltalehden vastaava päätoimittaja Perttu Kauppinen 
• AIHE Kauppisen johtamistyyli, Iltalehden menestys ja toimintatavat 
• TARJOLLA Juomana kahvia ja kuohuvaa, syötävänä suolaisia ja makeita cocktailpaloja 

Perttu Kauppinen seisoo Alma-talon aulassa hiukset pörrössä, yllään laivastonsininen puku, kädessään lasillinen kuohuvaa.

On marraskuinen keskiviikkoilta, ja Iltalehden vieraaksi on saapunut kokoomuksen kansanedustajia ryhmänjohtaja Matias Marttisen johdolla. Alma Talentin ja Iltalehden toimituksilla on tapana kutsua vaalikauden ensimmäisenä vuonna kukin eduskuntaryhmä vuorollaan vapaamuotoiseen verkostoitumistilaisuuteen, jonka ideana on vaihtaa ajatuksia ja tutustuttaa poliitikkoja ja toimittajia.

Tänä vuonna perussuomalaisten tilaisuus tosin piti perua, koska mukaan ilmoittautuneita poliitikkoja oli niin vähän. 

Kauppinen avaa tilaisuuden toivottamalla ”hyvät ystävät” tervetulleiksi. ”Rakkaiksi ystäviksi” hän ei poliitikkoja enää kutsu, sillä edellisellä viikolla keskustan kokkareilla erityisesti Mika Lintilä oli kuittaillut ilmaisusta niin paljon. 

Kauppinen ei pidä pitkistä ja pönöttävistä juhlapuheista, joten hän keskittyy muistuttamaan, miksi hallituksen ykköspuolueen poliitikkojen kannattaisi olla kiinnostuneita Iltalehdestä, joka on Suomen suurimpia uutismedioita. Sitten hän kehuu Iltalehden journalismia ja uutisia muun muassa Suomen Nato-prosessista ja sanoo lehden tavoitteena olevan kertoa kaikki kansalaisia koskevat päätökset ennen kuin ne julkistetaan virallisesti. Hän heittää, että todennäköisesti myös seuraavan hallituksen hallitusohjelman voi lukea ensimmäiseksi Iltalehdestä. 

Poliitikot hörähtelevät letkautuksille kohteliaasti. 

Kauppinen on työskennellyt Iltalehden vastaavana päätoimittajana kohta kolme vuotta. Hän on ollut muun muassa kehittämässä Iltalehti Plus -palvelua, joka on saavuttanut jo 50 000 maksavan tilaajan rajan, ja kasvattanut toimituksen kokoa. Iltalehti on hänen ja edellisen päätoimittajan Erja Yläjärven aikana panostanut omien uutisten hankintaan ja kunnostautunut erityisesti politiikan skuuppien tehtailijana.

Iltapäivällä ennen cocktail-tilaisuutta Kauppinen esittelee lltalehden toimitusta ja toimitiloja ja kertoo, miksi lehti näyttää nykyajassa menestyvän sekä journalistisesti että taloudellisesti. 

– Mehän lähdimme Erjan kanssa tekemään Iltalehdelle selkeää sisältöstrategiaa siitä, mitä haluamme olla ja mihin pyrimme, hän sanoo lehden toimitilojen keskellä olevan hiljaisen alueen sohvalla. 

Strategian mukaan Iltalehti tähtää digitaalisen mainosmedian markkinajohtajaksi, Suomen suurimmaksi mediaksi, jota kaikki lukevat. Siihen liittyy, että erityisiä kohderyhmiä ei ole, vaan kaikkien pitää saada lehdestä kosketuspintaa. 

– Meillä ei voi olla tabuja tai pyhiä lehmiä tai mitään asioita, joista tuodaan ainoastaan yhdenlaisia mielipiteitä esille. 

Niinpä Iltalehden strategiaan kuuluu, että lukijoilla saa ja pitää olla voimakkaita tunteita sitä kohtaan. Myöhemmin päivällä Kauppinen kertoo saavansa valtavasti palautetta eri kanavissa ja sen olevan pääosin ”hirveää” ja ”hullua”. Palautetta tulee tavallisten kansalaisten lisäksi poliittisen puoluekentän eri suunnilta yhtä voimakkaasti. 

– Jos kirjoitan pääkirjoituksen Yleisradion tehtävistä ja rahoituksesta, saan yleensä tappouhkauksia ja muutaman viestin, joissa toivotaan, että mää kuolisin mahdollisimman hitaasti mutta kuitenkin pian. 

Kauppisen mukaan on tarkkaan harkittua, että suurten uutistapahtumien yhteydessä toimitus tekee sekä kohun keskellä olevaa ihmistä kritisoivia että tätä puolustavia mielipiteellisiä tekstejä. Tämä näkyi esimerkiksi edellisen pääministerin Sanna Marinin bilekohu-uutisoinnin yhteydessä. 

Kauppinen viittaa emeritusprofessorien Heikki Luostarisen ja Raimo Salokankaan tutkimukseen, jonka jälkimainingeissa Iltalehdestä luotiin hänen mielestään kuvaa Marin-vastaisena mediana. Tämä huvittaa Kauppista, joka sanoo itsekin kirjoittaneensa useita Marinia kehuvia pääkirjoituksia. 

Hän kuvailee Iltalehden tehtäväksi olla kriittinen kaikkia vallan keskittymiä kohtaan. Eräälle konsultille antamassaan haastattelussa Kauppinen erehtyi kuitenkin käyttämään termiä vallan keskittymien ”vastainen”. Kun konsultti kysyi, vastustaako lehti oikeasti vallanpitäjiä, Kauppinen mietti hetken ja sanoi: 

– Jos Yleisradio on valtaa kohtaan kriittinen, niin kyllä vittu me ollaan sitten vastaan, jos tämä on se asteikko. 

”Meillä ei voi olla tabuja tai pyhiä lehmiä tai mitään asioita, joista tuodaan ainoastaan yhdenlaisia mielipiteitä esille.”

Monien mielestä nykyinen Iltalehti kuvaa hyvin vastaavaan päätoimittajaansa yhdistettyjä piirteitä. 

Kauppisesta ei nimittäin ole vaikea saada luonnehdintoja hänet tuntevilta ja hänen kanssaan työskennelleiltä ihmisiltä. Häntä pidetään kovan luokan journalistina, joka on terävä ja kriittinen ja osaa löytää kiinnostavia näkökulmia asioihin. Myös hänen persoonastaan esitetyt kuvaukset toistuvat lähes poikkeuksetta: ristiriitainen hahmo, osaa olla ylimielinen ja provokatiivinen. Toisten mielestä taas innostava ja rento pomo, joka pitää toimittajiensa puolia. 

Kun Jarno Liski oli palkattu Iltalehteen, moni entinen opiskelukaveri oli kiinnos­tunut, miten yhteistyö päätoimittajan kanssa sujui. Eräässä toimituksen keilaillassa Liski kysyi Kauppiselta hieman liioitellen, mistä johtuu, että kaikki kaverit ­nykyään kysyvät ensimmäisenä, miten hän tulee toimeen Kauppisen kanssa, ”kun se on niin mulkku”. Kauppinen vastasi rauhallisesti kenties joskus olleensa sellainen, mutta uskovansa ja toivovansa kasvaneensa ihmisenä niistä ajoista, kun hänen toimintaansa on luonnehdittu ensisijaisesti ­miehen sukuelimestä johdetulla adjek­tiivilla. 

Liski on työskennellyt Iltalehdessä nyt kolme vuotta ja arvioi Kauppisen päätoimittajuutta omasta, lähinnä etätöitä tekevän tutkivan journalistin roolistaan. Pahaa sanaa ei ole. Liski kehuu, kuinka päätoimittajalla on tarvittaessa aina aikaa keskustella julkaisupäätöksistä tai muista vaikeisiin juttuprojekteihin liittyvistä asioista. 

– Hän ei puutu liikaa tai mikromanageeraa, mikä on toipuvalle yleläiselle hyvä juttu, Liski sanoo. 

Oulusta kotoisin olevasta Kauppisesta piti tulla diplomi-insinööri, mutta lukiossa hän ajatteli, että lähtisi kuitenkin Helsingin yliopistoon lukemaan viestintää. Ovet eivät auenneet, joten Kauppinen päätyi Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia. 

Opiskeluajoiltaan hänet muistetaan samaan aikaan opiskelleen Jussi Tuulensuun tutkaparina. Kaksikko teki yhdessä muun muassa ylioppilaslehti Aviisia. Kauppisen tyyliin kuuluivat blondattu, punk-henkinen kuontalo ja pitkä Gestapo-takki. Hän oli myös kova vittuilemaan, enimmäkseen kuitenkin hyväntahtoisessa hengessä. 

Journalistisella urallaan Kauppinen ehti työskennellä lyhyitä pestejä Aamulehdessä, Karjalaisessa ja Kalevassa ennen kuin päätyi kesällä 2004 Helsingin Sanomiin. Hesariin pääsy oli ollut hänelle pitkäaikainen haave. Siellä hän myös työskenteli aluksi määräaikaisuuksilla ja sittemmin vakituisena toimittajana ja päällikkötehtävissä yli kymmenen vuotta. 

Kun Kaius Niemi aloitti Helsingin Sanomien päätoimittajana loppuvuonna 2013, hän valitsi toimituspäälliköiksi Erja Yläjärven ja Perttu Kauppisen. 

”Toimituksen johto on nyt kasassa ja se on paras mahdollinen”, Niemi kommentoi HS:n omassa uutisessa. 

Noin vuotta myöhemmin, lokakuussa 2014, uutisoitiin, että Kauppinen on irtisanoutunut Helsingin Sanomista. Seuraavasta työpaikastakaan ei ollut varmuutta. Mitä tapahtui? 

– Olin silloin nuori ja kiihkeä, tein nopeita ratkaisuja, Kauppinen itse kommentoi. 

Hän sanoo myös sopineensa Kaius Niemen kanssa, ettei hänen lähtönsä syitä puida julkisuudessa. 

Helsingin Sanomissa monille jäi mieleen Kauppisen tyyli tulla kiroilemaan uutisdeskiin, jos päivätavoitteita ei ollut saavutettu, ja sen jälkeen hävitä jonnekin. Sen ajan Kauppista ei kuvailla hyväksi ihmisjohtajaksi. 

Väitteisiin huonosta käytöksestään Hesarissa Kauppinen sanoo, että on kovien tavoitteiden ja paineiden keskellä saattanut sortua liian äkkipikaiseen ja kovaan johtamiseen. 

– Vastapuoli on tietysti se, että kun halutaan muutoksia ja parantaa toimintaa, ei voi olla liian pehmeäkään. 

Kauppisen seuraava osoite saattoi olla monille yllätys. Alkuvuonna 2015 hän aloitti lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien päätoimittajana. 

Kauppisen itsensä mukaan siirto oli looginen: hän havitteli päätoimittajan paikkoja ja ajatteli, että maakuntalehti olisi hyvä etappi matkalla kohti isompia ympyröitä. 

Etlarissakin Kauppisen tyyli jakoi mielipiteitä. Osa ihastui nuoreen helsinkiläiseen, joka halusi viedä lehden ensimmäisten joukossa puhtaasti digi edellä toimivaksi maakuntalehdeksi. Hän halusi vahvistaa toimitusta, keskittyä paikalliseen journalismiin ja visioi rohkeasti uusia tuotteita ja toimintatapoja. Osa taas koki, että Kauppinen katsoi ohi eikä ollut kiinnostunut tasavertaisesti kaikkien mielipiteistä. Välillä Kauppinen saattoi huutaa toimituksen toisesta kerroksesta alakertaan palautetta yksittäiselle ihmiselle. Vaikka palaute sinällään ei ollut epäasiallista, tyyli jäi monien mieleen. 

Vuonna 2016 Etlarissa vähemmistöomistajana ollut Keskisuomalainen-konserni osti loputkin Mediatalo Esan osakkeet. Konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan Kauppinen on kiinnostava persoona, jossa yhdistyvät monet ”hankalan luonteen” ja ”huippuälykkyyden” piirteet. Kauppisessa on hänen mukaansa piikikkyyttä ja hänestä oli vaikea saada otetta. 

– Teollisuusseuran miehiltä Lahdesta tuli palautetta, että Kauppinen ei käynyt tapahtumissa ja jos kävi, häneen ei saanut kontaktia. 

Kauppinen halusi Etlarin pärjäävän erityisesti journalistisessa tekemisessä ja istui itse mieluummin toimituksen keskellä kuin kaupungin napamiesten illallisilla. Kangaskorpi kuitenkin kehuu Kauppisen päätoimittajuutta ja sanoo, että hänelle olisi ollut käyttöä konsernissa myöhemminkin. 

Alkuvuonna 2018 Kauppinen siirtyi Iltalehteen uutispäätoimittajaksi. 

”Jos Yleisradio on valtaa kohtaan kriittinen, niin kyllä vittu me ollaan sitten vastaan, jos tämä on se asteikko.” 

Keskiviikkoisin Iltalehden osastojen pomot kokoontuvat käymään läpi edellisen viikon lukuja ja pohtimaan syitä onnistumisille ja epäonnistumisille. 

Juuri ennen palaverin alkua Kauppisen puhelin soi ja hän jää käytävälle pitkäksi aikaa puhumaan itärajan tilanteesta, joka on alkanut eskaloitua. Kreeta Karvala on kirjoittamassa aiheesta pääkirjoitusta ja pallottelee näkökulmia päätoimittajan kanssa. 

Julkaisupäällikkö Joonas Partasen luotsaamassa kokouksessa käy ilmi, että edellistä viikkoa ovat määrittäneet paitsi veropäivä myös Martti Ahtisaaren hautajaiset. Iltalehden niin sanotussa sankomallissa jutut jaetaan sankoihin sen perusteella, kuinka paljon ne keräävät klikkejä. Parhaaseen sankoon pääsevät yli 150 000 sivunäytön jutut, joita on edellisellä viikolla tehtailtu toimituksessa 109. Alimman kategorian sankoon juttu joutuu, jos klikkejä on alle 15 000.

Esimerkiksi uutisosasto on kerännyt viikolla yli 46 miljoonaa sivunäyttöä, pitkälti veropäivän ansiosta. Veropäivän vetäjä Timo Melari kuitenkin harmittelee, että Iltalehti ei veropäivänä tavoittanut niin hyvin joitain kiinnostavia nimiä kuin Ilta-Sanomat. Tämä toistuu pitkin palaveria: lehden tekemistä verrataan kaiken aikaa parinsadan metrin päässä lasitalossa työskentelevän porukan tekemisiin.

Kokouksen päätyttyä Iltalehden rikos- ja oikeustoimittaja Jatta Lapinkangas tulee kysymään Kauppiselta linjausta nimen- ja kuvanjulkaisuun liittyvään asiaan. Kyse on tapauksesta, jossa poliisi on virassa ollessaan kirjoitellut törkeyksiä muiden viranomaisten viestintäkanaviin.

Kauppinen pitää tapausta selvänä. 

– Lapa jäähän ja nimi lehteen. 

Samaan hengenvetoon hän muistuttaa, että nimen julkaisu ei silti automaattisesti tarkoita oikeutta kuvan julkaisemiseen, koska henkilötietojen julkaiseminen pitää arvioida tapaus kerrallaan. Tässä tapauksessa päätoimittaja pitää myös kuvan julkaisua oikeana ratkaisuna. 

”Pitää tosi tarkkaan miettiä, jos lipsauttaa jonkin varomattoman sanan, että se voi jäädä vuosikausiksi ihmisten mieliin.”

Kauppista kuvataan teräväksi ja nopeaksi päätöksentekijäksi, joka myös haluaa näyttää olevansa oikeassa. Hänen johtamisfilosofiaansa Iltalehdessä kuuluu, että kun on luotu isot linjat, esimerkiksi sisältöstrategia, sen jälkeen on turha mikromanageerata ja kytätä yksittäisiä juttuja. 

Iltalehdessä ei esimerkiksi pidetä koko toimituksen yhteisiä viikko- tai päiväkokouksia. Se olisi vaikeaakin, sillä digiaikana työvuorot alkavat porrastetusti, jotta toimituksessa on kaikkina vuorokauden aikoina riittävästi henkilöstöä läsnä. 

Kauppinen kertoo, että kun hän tuli taloon, jokaisella osastolla oli omat, juttujen menestykseen sidotut tavoitteensa. Se johti pahimmillaan siihen, että väki ramppasi etusivun tuottajan selän takana vaatimassa omien juttujensa nostamista ylemmäs. 

Nyt tavoitteet ovat toimituksen yhteiset ja niillä tavoitellaan kasvua edelliseen viikkoon tai kahdeksan edellisen viikon keskiarvoon nähden. Sivunäytöt eli toisin sanoen klikit ovat edelleen ensisijainen mittari, jota Iltalehdessä tuijotetaan. Niistä kilpaillaan armottomasti naapurin kanssa.

Kysyttäessä Kauppinen arvioi Ilta-Sanomien olevan tasalaatuisempi journalistinen tuote kuin Iltalehti. 

– Me olemme ehkä yllätyksellisempiä, huipuissa parempia ja ehkä terävämpiä. 

– Haluan ajatella, että me olemme tietyllä tavalla avomielisempiä ja uteliaampia. 

Toinen haastattelukerta Kauppisen kanssa on sovittu Alma-taloon marraskuun loppupuolelle. Kauppisen puku on tavaramerkkisininen kuten edelliselläkin kerralla, mutta jalkineet ovat vaihtuneet tennareiksi. Hän onnistuu löytämään yhden vapaan neuvotteluhuoneen. 

Iltalehti on saanut paljon kiitosta terävästä uutisoinnistaan ja panostuksesta tutkivaan journalismiin, mutta epäonnistumisiakin on sattunut. Tämän vuoden keväällä kävi ilmi, että Iltalehden Ukrainassa käyttämän paikallisen avustajan jutuissa oli lukuisia epäselvyyksiä. Toimittaja ei esimerkiksi ollut käynyt paikoissa, joissa väitti jutuissaan käyneensä ja lisäksi hänen kirjoitustyylinsä oli niin yksityiskohtainen ja vauhdikas, että jo juttujen ensi riveiltä saattoi epäillä, pitävätkö kuvaukset ollenkaan paikkaansa. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kieltäytyi yhteistyöstä kirjoittajan kanssa selviteltyään tämän taustoja.

Kauppinenkin myöntää nyt, että ”hälytyskellojen olisi pitänyt soida nopeammin” ja oli lehdeltä ilmiselvä virhe, että asiaan ei puututtu aiemmin. Avustaja ehti kirjoittaa Iltalehteen vuoden aikana yli 30 juttua, jotka on sittemmin poistettu Iltalehden verkkopalvelusta.

Toinen Iltalehteä kohtaan esitetty kritiikki liittyy politiikan uutisointiin. Iltalehden ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä uutisia ei monissa muissa välineissä siteerata lainkaan, koska niihin ei luoteta ja niissä olevia tietoja on vaikea tarkistaa. Esimerkiksi tähtitoimittaja Lauri Nurmen jutuissa puhutaan usein vain ”ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteiltä” saaduista tiedoista tarkemmin yksilöimättä näitä. 

Kauppinen on tietoinen kritiikistä ja sanoo törmäävänsä samoihin väitteisiin usein. Hän kuitenkin seisoo järkähtämättä uutisten takana. 

– Mähän itse tiedän ne lähteet ja ne ovat tosi, tosi hyviä. 

”Jos jotain olen vanhetessa oppinut niin sen, että ylipäänsä elämässä saavuttaa paljon enemmän kiltteydellä ja mulkkuudella lopulta aika vähän.”

Moni Iltalehdessä työskentelevä pitää Kauppista helposti lähestyttävänä päätoimittajana ja se käy myös ilmi, kun hänen kanssaan kiertelee toimituksessa. Kauppinen ilmoittaa monille suureen ääneen, kuinka Suomen Lehdistö on viimeisen printtilehtensä kunniaksi tekemässä juttua siitä, miksi Iltalehti on niin erinomainen. Deskissä väki kehuu päätoimittaja Kauppista vitsikkään suurieleisesti. Henki vaikuttaa rennolta ja välittömältä. 

Kauppinen itse ottaa myöhemmin esiin, kuinka Iltalehti on onnistunut sisäisissä kyselyissä vuodesta toiseen parantamaan henkilöstön tyytyväisyyttä työhönsä ja sanoo, että se on ollut myös hänen oma tavoitteensa. Hän sanoo miettineensä paljon aiemmissa työpaikoissaan saamaansa palautetta ja on pyrkinyt myös muuttamaan omaa johtamistyyliään. 

– Silti pitää tosi tarkkaan miettiä, jos lipsauttaa jonkin varomattoman sanan, että se voi jäädä vuosikausiksi ihmisten mieliin. 

Haastattelun jälkeisenä iltana Kauppiselta tulee vielä sähköpostia. Hän haluaa täsmentää paria asiaa. Ensinnäkin hän sanoo, ettei usko IL:n analyysien politiikasta olevan yhtään sen epätarkempia kuin muidenkaan medioiden. 

– Totta kai meihin kohdistuu suurempi huomio, koska olemme nousseet Suomen johtavaksi politiikan uutisoijaksi, ja niin sen pitää ollakin. 

Toinen täsmennys liittyy ”mulkkuuteen”. Hän haluaa pehmentää aiemmin päivällä haastattelussa antamaansa lausuntoa, jonka mukaan ei ole väliä, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. Sitä ei pidä pelätä, hän kirjoittaa, jos joku pitää mulkkuna, mutta ei hän sitä ”missään tapauksessa toivo”. 

– Jos jotain olen vanhetessa oppinut niin sen, että ylipäänsä elämässä saavuttaa paljon enemmän kiltteydellä ja mulkkuudella lopulta aika vähän.

Oikaisu 8.12. kello 10.45: Iltalehdessä juttu joutuu alimman kategoriaan sankoon, jos sivulatauksia on alle 15 000, ei 10 000 kuten jutussa alun perin kirjoitettiin.