Sulje

 Riikka Virranta

Paikallisuutta on…

Suomen Lehdistön toimittaja Riikka Virranta

Viime vuoden parhaat paikallislehdet on taas valittu.

Paikallislehtiväkikin on ehkä palannut arkeen, joten on aika pohtia, mitä tämän vuoden kilpailusta voidaan oppia.

Tuomaristo Tampereen yliopiston Comet-tutkimuskeskuksessa kävi läpi syksyn aikana yli sata paikallislehteä ja niiden verkkopalvelua.

Raati arvioi jälleen kerran paikallislehtien paikallisuutta. Mutta mitä se on?

Viime vuosina sanomalehdissä on korostettu kovasti sitä, että ollaan lähellä lukijaa, kiinni tämän arjessa. Lukijasta riippuen häntä lähellä ollaan kuitenkin kovin eri tavoin.

Viime vuosina sanomalehdissä on korostettu kovasti sitä, että ollaan lähellä lukijaa, kiinni tämän arjessa. Lukijasta riippuen häntä lähellä ollaan kuitenkin kovin eri tavoin.

Tuomariston työtä johtaneen yliopistotutkija Heikki Heikkilän mukaan hyvän paikallislehden pitäisi analysoida paikallisia oloja kolmella tasolla. Ensimmäinen liittyy päätöksentekoon, toinen elinkeinoelämään ja kolmas ihmisten vapaa-ajan toimintaan.

Miten lehdet sitten pärjäsivät tällä kriteeristöllä?

Uutisointi päätöksenteosta ja julkisista palveluista oli asiantuntevaa ja ”itsenäisempää kuin joskus aiemmin”, Heikkilä arvioi.

Elinkeinoelämä pääsi esille muutenkin kuin puffeina. Virkistävää oli, jos lehdissä kirjoitettiin muun muassa paikallisesta työelämästä ja elinkeinorakenteen muutoksista.

Heikkilän mukaan kilpailutöiden joukossa oli kuitenkin lehtiä, joissa muut elämän osa-alueet jäivät vapaa-ajan toiminnan varjoon. Näitä lehtiä oli vähän ja yhden numeron otos on ehkä epäreilu, mutta riski kannattaa tunnistaa.

Noin puolet kilpailuun lähetetyistä numeroista hoiti tonttinsa laajasti. Parhaimmissa lehdissä vaatimustaso oli korkealla ja aihekirjo monipuolinen kuin maakuntalehdillä.

Heikkilän mukaan ”paikallislehdet eivät tyydy siihen, mitä isommat välineet antaisivat niiden osaksi”.

Loppuun vielä yksi kolmijako, jolla paikallisuutta voi analysoida.

Heikkilän mukaan paikallislehden tehtävään kuuluu paitsi nykyhetken ja tulevan myös historian analyysi. Raadin mielestä ihmisten ja paikkojen menneisyyttä käsitellään lehdissä turhankin harvoin, mutta verkko antaa mahdollisuuden tehdä sen entistä kunnianhimoisemmin.

Esimerkiksi Jämsän Seutu julkaisee verkossa 1990-luvulla toimineen paikallistelevision materiaalia. Alueen vanhoja lehtiä 1920–40-luvuilta voi lukea Kansalliskirjaston sivuilta.

Kommentit

Vuosittainen Sanomalehtien Liiton ”paras lehti” -kilpailut ovat varmasti aika kattava tutkimus, mutta eivät kerro koko totuutta päivä-, kaupunki- ja paikallislehtikentästä. Suomessa on kymmenittäin, jopa sadoittain lehtiä, jotka eivät kuulu mihinkään sanomalehti-liittoon.

On vähintään värittynyttä tiedottamista kertoa ”… voitti Sanomalehtien Liiton järjestämässä Paikallislehtikilpailussa kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjan.” Kilpailuun osallistumisen edellytys on levikkiperusteinen jäsenmaksu Sanomalehtien Liittoon. Vaikka levikki olisi pieni, maksu on merkittävä.

Kyse on siis selvästi mainonnasta jota käytetään myös liiton jäseneksi houkuttelemiseen (Kilpailut) Sanomalehtien Liitto järjestää vuosittain useita kilpailuja, joista suurin osa on tarkoitettu ainoastaan liiton jäsenille. http://www.sanomalehdet.fi/ajankohtaista/kilpailut)), tulisi edellä lainausmerkeissä oleva lause olla muodossa ”… voitti Sanomalehtien Liiton jäsenilleen järjestämässä Paikallislehtikilpailussa kerran viikossa ilmestyvien lehtien sarjan.”

Kilpailut ovat liitolle myös piin kovaa liiketoimintaa. Jutussa mainittu ”Tuomaristo Tampereen yliopiston Comet-tutkimuskeskuksessa kävi läpi syksyn aikana yli sata paikallislehteä ja niiden verkkopalvelua.” on rahaksi muutettuna 25.000 euroa, mikäli jokainen osallistuja suostui ”vapaaehtoiseen verkkokisaan” (hinta yht. 250 € + alv, ilman verkkisivuja 175 € + alv) http://www.sanomalehdet.fi/ajankohtaista/kilpailut/paikallislehtikilpailu).

Nykyinen tiedotusmuoto antaa kilpailusta vääristyneen kuvan ja on kuluttajalle jopa harhaanjohtava.

Paikallislehestä päivää