Osuuskunnat ovat hämmästyttävä juttu. Uskoin, että ne olisivat kommunismin kuoltua hiipuneet osaksi kansantaloushistoriaa. Yksityisen omistamisen piti olla vikkelyydessään ja viisaudessaan ainoa tehokas tapa tehdä liiketoimintaa.
Toisin kävi. Monella osuuskunnalla menee hämmästyttävän hyvin. SOK on valloittanut koko Suomen ABC-asemillaan ja Prismoillaan. OP on Suomen suurin finanssiryhmä yli neljällä miljoonalla asiakkaallaan.
Mediamaailmassa asiat ovat toisin. Lehtien omistus on keskittynyt tilataksilliselle perheitä. Erkkojen perintöä jatkaa Antti Herlin, joka on Sanoman ylivoimaisesti suurin henkilöomistaja. Turku ja muu Varsinais-Suomi kuuluvat TS-Yhtymän omistaville Ketosille. Alma Median suurimmat omistajat ovat Otavan kautta Reenpäät, Niklas Herlinin perikunta sekä Ilkka-Yhtymä.
Ilkan pääomistajat vastaavasti ovat Pohjois-Karjalan mediakenttää hallitseva Laakkosen perhe ja Keskisuomalainen. Keskisuomalaisen suurin osakepotti kuuluu Kangaskorven suvulle, joka osti taannoin kaikki kaakkoisen Suomen uutismediat Tikan perheeltä. Mikkeliläiset Tikat olivat Etelä-Savon lehtiruhtinaita yli 70 vuoden ajan.
Kaleva Median omistus on pysynyt sukupolvesta toiseen kolmella oululaissuvulla, Korkeakivillä, Jauhoilla ja Antell-Tallgreneillä. Yhtiön suurimpia lehtiä ovat Kaleva ja Lapin Kansa. Toinen pohjoisen iso mediapeluri on Tenna Talvi-Pietarilan perheyhtiö Suomalainen Lehtipaino, jonka tytäryhtiöt julkaisevat Kainuun Sanomien lisäksi peräti 14:ää paikallis- ja kaupunkilehteä.
Mutta kaikkien lehtien omistus ei ole pörssissä tai paikallispatruunoilla.
”Oma sanomalehti on osoitus kunnan olemassaolosta ja uskosta tulevaan. Toimituksen ja kunnan valot sammuvat henkisesti samaan aikaan.”
Rikkaassa paikallislehtikentässämme on omistusrakenteita, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi. Erityisen kiinnostava yksilö on 70 vuotta tänä vuonna täyttävä Vakka-Suomen Sanomat. Se on tiettävästi maailman ainoa täysin kuntien omistama lehti. Valtuustoaloitteesta Mynämäellä syntyneen lehden omistajiin lukeutuvat muun muassa Uusikaupunki ja Naantali.
Satojen paikallisten ihmisten, yritysten ja järjestöjen edelleen omistamia osuuskunnan tyyppisiä aviiseja ovat muun muassa Yläsatakunta, Joutsan Seutu ja Huittisissa ilmestyvä Lauttakylä. Kauhajoki-lehti on osakeyhtiö, jonka suurin omistaja on kunta ja muut osakkeet ovat levinneet laajalti ympäri ilmestymisseutua.
Oma sanomalehti on osoitus kunnan olemassaolosta ja uskosta tulevaan. Toimituksen ja kunnan valot sammuvat henkisesti samaan aikaan.
Koronan jälkeisessä maailmassa lehtien talous on entistä epävarmemmalla pohjalla. Vaikka sanomalehtisuvut ovat olleet erittäin kärsivällisiä omistajia, on heillä myös aivan perusteltuja tuottotoiveita investoinnilleen.
Mitä jos jostain lehdestä ei kerta kaikkiaan ole näköpiirissä pienintäkään voittoa? Ratkaisuna voivat jälleen olla erilaiset osuuskunnat. Vaikkapa kunnan ja sen asukkaiden sekä yritysten yhteiset. Alueen ihmisille ja firmoille riittää laadukas oma lehti. Osingoista ei ole niin väliä.
Ongelmatonta tämä ei toki ole. Toimittajien ja päättäjien välillä pitää olla terve ja yhteiskuntaa parantava konflikti. Vaikka se ei aina virka- ja luottamusihmisistä siltä tuntuisi.
Vastaavasti kuntaomistus ei automaattisesti tarkoita journalistisen riippumattomuuden rapautumista. Suomen Lehdistö selvitti asiaa viime vuonna, eivätkä Vakka-Suomen Sanomat tai Kauhajoki-lehti tunnistaneet epäterveitä vaikutusyrityksiä. Täysin avoin ja lukijoiden tiedossa oleva kuntaomistus saattaa jopa toimia riippumattomuuden takeena.
Näin sen pitää olla aina ja kaikkialla. Vallan vahtikoira ei saa tarkoittaa vallanpitäjien tontin turvaamista.
