Monien instituutioina pidettyjen amerikkalaisten sanomalehtien tiedettiin olevan menoteillä ja muiden vaikeuksissa, mutta silti Washington Postin kauppa hätkähdytti. Taasko loppui yksiltä perinteisiltä omistajilta usko? Entä Suomessa, joka ei ole Amerikka mutta kuitenkin?
Useimmilla Suomen joka päivä ilmestyvistä sanomalehdistä on ikää toista sataa vuotta. Niitä perustettaessa ei päällimmäisenä mielessä ollut rahan ansaitseminen vaan yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Toki rahaa piti tulla enemmän kun meni, jotta lehti pysyi hengissä.
Sitten jotkut, usein lehden taloudenhoitajat, huomasivat, että lehdellä oli ansaittavissa paljonkin rahaa, ja monet alkuperäiset aatteen innoittamat pienomistajat tai heidän perillisensä puolestaan luopuivat osakkeistaan. Jotkin lehdet siirtyivät näin yhden perheen hallintaan, ja niissäkin, joissa hajautettu omistus säilyi, alkoi olla myös suuria omistajia.
Alueellisten lähes-monopolien kauden suotuisissa oloissa moniin lehtitaloihin tuli rahaa kuin kaivinkoneella. Kilpailua ei juuri ollut, mutta ilmoittajien tarpeet sen kun lisääntyivät. Ja suomalaiset lukivat lehtiä, peittoprosentit olivat hurjia. Ala oli nousussa, maakuntalehdet ostivat paikallislehtiä ja lopulta toisiaan. Nurkkia vallattiin, valtaajia torjuttiin.
Alueellisten lähes-monopolien kauden suotuisissa oloissa moniin lehtitaloihin tuli rahaa kuin kaivinkoneella.
Taaskin maailma jätti pysymättä ennallaan. Internet teki ”lehdistöstä”, ”radiosta”, ”televisiosta” ja itsestään ”median”, jota kukin vanha väline lähestyy omasta perinteestään. Radio varmaan säilyy parhaiten radiona, mutta ohjelmia peräkkäin lähettävän television päivät hupenevat, ja lehdistössä on alettu puhua ääneen mahdollisuudesta, että kohta ei enää ole varaa jakaa paperille painettuja lehtiä niiden kutistuvalle tilaajakunnalle, joka kiinnostaa ilmoittajia yhä vähemmän.
Lehdistö selvisi radion ja television tulosta, ja selviää se tästäkin, muttei entisellään. Historialliset muutokset ottavat aikansa. Ne on tulkittava ja ymmärrettävä, mikä ei ole yksinkertaista. Siitä ymmärryksestä ei kannata tehdä pikatilausta konsulttitoimistolle. Ajatuksen on kannettava yli kvartaalin.
Amerikasta löytyy esimerkkejä, että omistaja on imenyt lehdestä kaiken vielä saatavissa olevan voiton ja jättänyt raadon heitteille. Washington Postin tapauksessa uusi omistaja vaikuttaa lupaavalta. Hänen omaisuutensa lähde, Amazon, tiettävästi myy jo e-kirjoja enemmän kuin paperisia, ja siihen suuntaan myös lehdet, siis journalismia harjoittavat alustat, liikkuvat.
Säätiöraha on kärsivällisempää kuin pörssiraha. Pahalta ei tuntuisi ajatus, että Hesarin omistaisi Aatos ja Jane Erkon säätiö ja Aatos Erkon henki leijuisi talossa.
Vaikka Suomessa sanomalehdistön asema on vahva, täälläkin omistajilla saattaa olla houkutusta ottaa rahat ja juosta. Kunniallisempaa on tarttua haasteeseen. Journalistisen tuotteen sisällön päivittäminen verkon aikakaudelle tosin on helpompaa kuin rahan ansaitseminen sillä. Niinpä tarvitaan uskoa, osaamista – ja kärsivällisyyttä.
Amos Anderson teki jälkiviisaasti katsoen kaukonäköisen ratkaisun perustaessaan Konstsamfundetin ja säätäessään sen yhdeksi keskeiseksi tehtäväksi huolehtia Hufvudstadsbladetista. Säätiöraha kun on kärsivällisempää kuin pörssiraha. Pahalta ei tuntuisi ajatus, että Hesarin omistaisi Aatos ja Jane Erkon säätiö ja Aatos Erkon henki leijuisi talossa.
Ensi kerralla kirjoittajana voit olla sinä: kerro aiheesi toimitukselle. Sähköposti: [email protected].
